KKO:2017:21

Verosaatavat olivat vanhentuneet sen jälkeen, kun velallisen omaisuutta oli ulosmitattu niiden perimiseksi. Myöhemmin alkanut konkurssi ei estänyt Verohallintoa valvomasta ulosmitattuun omaisuuteen kohdistuvia saataviaan.

VeroTpL 20 §
VeroTpL 21 § 2 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Vantaan käräjäoikeuden päätös 31.3.2015

A:n konkurssipesän pesänhoitaja oli toimittanut käräjäoikeuden vahvistettavaksi konkurssilain 13 luvun 10 §:ssä tarkoitetun jakoluettelon. Pesänhoitaja oli ilmoittanut, että A oli riitauttanut Verohallinnon valvomat verosaatavat 108 113,89 euroa sekä viivästysseuraamukset 248 391,47 euroa eli yhteensä 356 505,36 euroa.

A vaati, että Verohallinnon valvomia verosaatavia ei oteta valvontana huomioon. Ulosmittauksen lakattua Verohallinto oli menettänyt siihen perustuneet oikeutensa ja sen oli täytynyt valvoa saatavansa muiden velkojien tavoin. Verohallinnon saatavat A:lta olivat kuitenkin olleet valvontahetkellä vanhentuneet.

Verohallinto vaati, että riitautus hylätään. Vaikka Verohallinnon saatavat olivat vanhentuneet, Verohallinnolla oli oikeus periä saatavat verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annetun lain (VeroUL) 11 §:n 3 momentin nojalla ulosoton lisäksi myös konkurssissa.

Käräjäoikeus vahvisti jakoluettelon, mutta hylkäsi Verohallinnon valvonnan verovelkaan liittyvien saatavien osalta.

Käräjäoikeus totesi perusteluissaan riidattomaksi, että Verohallinnon saatavat A:lta olivat vanhentuneet ennen konkurssin alkamista ja että saatavien suoritukseksi oli tehty ulosmittaus ennen saatavien vanhentumista. Asiassa oli kysymys siitä, onko Verohallinnolla oikeus saada suoritus vanhentuneille saatavilleen ulosmittauksen kohteena olevasta konkurssipesään kuuluvasta A:n varallisuudesta.

Käräjäoikeus totesi, että VeroUL on kumottu 1.1.2008 voimaan tulleella verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetulla lailla (jäljempänä VeroTpL). VeroTpL:n 20 ja 21 §:ssä on olennaisilta osin VeroUL:n 11 §:ää vastaavat säännökset.

Verojen ja julkisten maksujen osalta konkurssin alkaminen ei

vielä vaikuttanut vanhentumiseen. Suoja vanhentumiselta syntyi VeroTpL:n 21 §:n 2 momentin 2 kohdan ja VeroUL:n 11 §:n 3 momentin mukaan vasta saatavan valvonnalla. Kun julkinen saatava on valvottu, vanhentumisajan umpeutuminen ei estänyt maksun saantia konkurssiin luovutetuista varoista. Säännöksistä voitiin päätellä, että mikäli viiden vuoden kiinteä ja katkaisematon vanhentumisaika päättyy vasta konkurssin alkamisen jälkeen, mutta ennen velkojan suorittamaa valvontaa, velallisen suoritusvelvollisuus lakkasi myös konkurssissa.

Veroulosotto on rahan maksuvelvoitetta koskevana pääosin

samankaltaista ulosmittausoikeutta kuin varsinainen ulosottokaaren mukainen pakkotäytäntöönpano. VeroUL:iin ja nykyisin voimassa olevaan VeroTpL:iin on koottu ne ulosottolainsäädännöstä poikkeavat omat säännökset, joita verojen suora ulosottokelpoisuus on edellyttänyt. Muilta osin kyseisiä lakeja sovellettaessa on voitu soveltuvin osin tukeutua laeissa olevien viittaussäännösten perusteella yksityisoikeudellisia saatavia koskevaan ulosottolainsäädäntöön.

Veroulosottoa koskevissa säännöksissä on ulosottokaaren kaltainen säännös ulosmittauksen vaikutuksesta velkojan maksunsaantiin. VeroTpL:n 21 §:n 2 momentin 1 kohdan ja ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentin nojalla velkojalle syntyi oikeus maksunsaantiin vanhentumisesta huolimatta, jos ulosmittaus on toimitettu ennen saatavan vanhentumista.

Käräjäoikeus totesi, että sekä yksityishenkilön velkajärjestely että konkurssimenettely olivat yleistäytäntöönpanoa. Velkajärjestelyn piiriin kuuluvien velkojen ja konkurssisaatavien määritelmät olivat olennaisilta osin samankaltaiset. Ulosmittaus ei tuottanut myöskään konkurssissa velkojalle erityistä etua konkurssin alkamisen jälkeen eikä vapauttanut velkojaa valvomasta saatavaansa. Se, kumpaan menettelyyn velallinen lopulta päätyy, oli velkojien kannalta osin sattumanvarainen seikka, eikä vanhentuneen saatavan haltijalla ole oikeutta edes hakea velallista konkurssiin (KKO 2003:101).

VeroUL:n 11 §:n 3 momentista ilmenevällä tavalla julkisvelkojalle on säädetty oikeus maksunsaantiin vanhentuneesta saatavasta muun ohessa silloin, kun ulosmittaus on suoritettu ennen vanhentumista tai kun saatava on valvottu ennen vanhentumista konkurssissa. Julkisvelkojan saatavan vanhentuminen poikkeaa yksityisoikeudellisen saatavan vanhentumisesta, ja siitä on ollut tarpeen säätää erikseen. Säännöstä oli perusteltua tulkita tässä tilanteessa siten, että säännöksen tarkoituksena on ulosmittausvaikutuksen osalta turvata erillistäytäntöönpano eikä se ulota vaikutuksia tältä osin konkurssimenettelyyn. Konkurssissa oikeus maksunsaantiin syntyi nimenomaan säännöksestä ilmenevällä tavalla valvonnalla. Toiseen tulkintaan ei ollut aihetta sen vuoksi, että kysymys oli VeroUL:n jo kumotusta säännöksestä, kysymys oli konkurssimenettelystä ja että kysymys oli julkisoikeudellisesta saatavasta.

Ennen saatavien vanhentumista VeroUL:n voimassa ollessa suoritetulla ulosmittauksella ei ollut enää merkitystä konkurssissa vanhentumisen kannalta. Nykyisin voimassa oleva VeroTpL ei antanut aihetta toiseen tulkintaan. Sille, että Verohallinto ei ole voinut valvoa saataviaan ennen vanhentumista, ei voitu antaa merkitystä. Verohallinnolla olisi ollut halutessaan mahdollisuus hakea A konkurssiin ennen sen saatavien lopullista vanhentumista. Lausutuin perustein A:n riitautus oli hyväksyttävä.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Otto Ollikainen.

Helsingin hovioikeuden päätös 9.12.2015

Verohallinto valitti ja vaati, että A:n riitautus hylätään ja että Verohallinnon saatavan valvonta konkurssissa vahvistetaan. A vaati, että valitus hylätään.

Hovioikeus muutti käräjäoikeuden päätöstä hyläten A:n riitautuksen ja vahvisti pesänhoitajan konkurssiasiassa laatiman jakoluettelon niin, että Verohallinnon valvomat verosaatavat ja osa viivästysseuraamuksista hyväksyttiin. Verohallinnon jako-osuus konkurssipesästä rajoittui niihin varoihin, jotka kertyvät ulosmitatusta ½-osuudesta kiinteistöön.

Perusteluissaan hovioikeus lausui, että VeroTpL:n 21 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan ulosmittauksella on annettu oikeussuoja Verohallinnon maksunsaantioikeudelle ennen verosaatavien vanhentumista. Verohallinnon verosaatavan täytäntöönpanokelpoisuus ei ollut lakannut ennen konkurssin alkua, joten se oli valvottavissa konkurssissa konkurssisaatavana. Verohallinnolla oli ennen saatavan vanhentumista suoritetun ulosmittauksen johdosta oikeus saada suoritus ulosmitatuista konkurssiin luovutetuista varoista vanhentumisen estämättä.

Hovioikeuden mukaan käräjäoikeus oli osittain perustellut päätöstään Korkeimman oikeuden ratkaisulla 2014:88. Mainitussa ratkaisussa on ollut kysymys pankkivelkojan saatavasta ja yksityishenkilön velkajärjestelystä eikä siihen voida soveltaa VeroTpL:n säännöksiä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Petri Leskinen, Merja Söderström ja Maija Nyyssönen. Esittelijä Heini Färkkilä.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja että Verohallinnon valvonta hylätään.

Verohallinto vaati, että hovioikeuden päätöstä ei muuteta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Verohallinnolla on A:lta vuosilta 1992 – 1994 verosaatavia, joista hänen omistamansa osuus kiinteistöstä on ulosmitattu. A on omasta hakemuksestaan asetettu 22.11.2013 konkurssiin, jossa Verohallinto on valvonut verosaatavansa. A on riitauttanut valvonnan sillä perusteella, että verosaatavat olivat vanhentuneet ja että ulosmittaus oli menettänyt vaikutuksensa konkurssin alkamisen johdosta.

2. Asiassa on kysymys siitä, onko Verohallinnolla verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain (jäljempänä verotäytäntöönpanolaki) 21 §:n 2 momentin nojalla oikeus valvoa saatavansa ja saada maksu ulosmitatuista varoista A:n konkurssissa.

Verojen vanhentumista koskevat säännökset

3. Verotäytäntöönpanolain 20 §:n mukaan julkinen saatava vanhentuu viiden vuoden kuluttua sitä seuranneen vuoden alusta, jona se on määrätty tai maksuunpantu. Lain 21 §:n 1 momentin mukaan vanhentunutta julkista saatavaa ei saa periä. Vanhentuminen ei estä suorituksen saamista saatavan panttina olevasta velallisen omaisuudesta.

4. Verotäytäntöönpanolain 21 §:n 2 momentissa säädetään lisäksi seuraavasti: Jos ennen vanhentumisajan päättymistä

1) julkisen saatavan perimiseksi on toimitettu ulosmittaus,

2) julkinen saatava on valvottu konkurssissa tai asianosaiskeskustelussa ulosottokaaren mukaisessa kiinteistön myynnissä taikka

3) julkinen saatava on ilmoitettu julkisen haasteen johdosta,

vanhentumisajan umpeen kuluminen ei estä maksun saamista ulosmitatuista tai konkurssiin luovutetuista varoista taikka niistä varoista, joista julkisessa haasteessa ilmoitetut saatavat on suoritettava.

5. Erillistä verotäytäntöönpanolakia pidettiin lain esitöissä (HE 83/2006 vp s. 18) edelleen tarpeellisena lähinnä perustevalitusta, keskeyttämistä ja saatavan vanhentumista koskevan sääntelyn johdosta. Ehdotettu vanhentumissäännös ja siihen liittyvät ulosottoa, konkurssia ja julkista haastetta koskevat säännösehdotukset vastasivat asiallisesti aikaisemman niin sanotun veroulosottolain 11 §:n säännöksiä (s. 95). Uuden lain vanhentumissäännöksiä noudatettaisiin heti, mutta olennaisia muutoksia ei ollut ehdotettukaan (s. 96).

6. Velan vanhentumisesta annetun lain (jäljempänä vanhentumislaki) 1 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan verot, julkiset maksut ja muut rahasaamiset, jotka saadaan periä ulosottotoimin ilman tuomiota tai päätöstä, eivät kuulu vanhentumislain soveltamisalaan. Ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n mukaan täytäntöönpanokelpoisuuden määräaikaisuutta koskevat säännökset koskevat ulosottokaaressa tarkoitettuja ulosottoperusteita, jotka kohdistuvat luonnollisiin henkilöihin. Verohallinnon maksuunpanoasiakirjat eivät ole ulosottokaaren 2 luvun 2 §:ssä mainittuja ulosottoperusteita. Ulosottolainsäädännön varhemmissa esitöissä (HE 216/2001 vp s. 19) onkin todettu, että täytäntöönpanokelpoisuuden määräaikasääntely koskisi lähinnä yksityisoikeudellisia saatavia eikä sillä olisi vaikutusta perintään esimerkiksi verojen ja julkisten maksujen osalta, joita koskee veroulosottolain 11 §:n vanhentumisaika.

Korkeimman oikeuden kannanotot

7. Verojen ja eräiden muiden julkisten saatavien perintää ja vanhentumista on vakiintuneesti säännelty erikseen ja yksityisoikeudellisista saatavista poikkeavalla tavalla. Verotäytäntöönpanolain, kuten myös aikaisemman veroulosottolain, mukaan verot on lähtökohtaisesti perittävä viiden vuoden määräajassa, jota ei voida velkojan katkaisutoimilla pidentää. Sääntelykokonaisuuteen kuuluu, että vanhentumisesta huolimatta täytäntöönpanon piirissä säilyy se omaisuus, joka on määräajan puitteissa ulosmitattu. Myöskään konkurssin, yrityssaneerauksen tai yksityishenkilön velkajärjestelyn aikana tapahtuvalla verojen vanhentumisella ei ole vaikutusta Verohallinnon maksunsaantioikeuteen. Korkein oikeus toteaa, että ulosmittauksella ja konkurssilla on samankaltainen, perintäaikaa pidentävä vaikutus myös esimerkiksi lapsen elatuksesta annetun lain 16 c §:n 3 momentin sekä elatustukilain 22 §:n 2 momentin mukaan, vaikka näihin saataviin muutoin sovelletaan viiden vuoden pituista vanhentumisaikaa, jota ei voida katkaista.

8. Verotäytäntöönpanolain 21 §:n 2 momentin ulosmittausta ja konkurssia koskevat säännökset liittyvät verojen perintäjärjestelmän erityispiirteisiin. Verot voidaan periä ennen kuin verotuspäätös on tullut lainvoimaiseksi, mutta esimerkiksi kiinteistön ulosmittaus on pääsääntöisesti keskeytettävä, jos velallinen hakee muutosta verotukseen. Muutoksenhakuaika on yhtä pitkä kuin verojen vanhentumisaika. Velkoja ei voi muutoinkaan määrätä maksukyvyttömyysmenettelyn ja velallisen omaisuuden myynnin aikataulusta.

9. Konkurssilain 3 luvun 10 §:n mukaan konkurssin vaikutuksesta konkurssisaatavan vanhentumiseen säädetään erikseen. Lain esitöissä on tältä osin viitattu vanhentumislain ja veroulosottolain säännöksiin (HE 26/2003 vp s. 57). Konkurssin alettua erillistäytäntöönpano on konkurssilain 3 luvun 6 §:n mukaan pääsääntöisesti keskeytettävä, kuten oli meneteltävä aikaisemmankin lain aikana. Säännöksen perusteluissa ei ole tuotu esiin, että säännöksellä olisi vaikutusta saatavien vanhentumiseen tai siihen, mitkä saatavat voidaan ottaa konkurssissa huomioon.

10. Korkein oikeus toteaa lainsäätäjän pyrkineen siihen, että eri maksukyvyttömyysmenettelyt ja realisointiin kuluva aika eivät muodostu verosaatavien perinnän esteeksi. Tämän tavoitteen vastaista olisi, jos verosaatava vanhentuisikin vain sen johdosta, että ulosottomenettelystä siirrytään toiseen maksukyvyttömyysmenettelyyn joko velallisen tai kilpailevan velkojan hakemuksesta.

11. Korkein oikeus katsoo, ettei verotäytäntöönpanolain 21 §:n 2 momentin sanamuoto edellytä, että vanhentunut verosaatava voidaan periä ulosmitatusta omaisuudesta vain, kun omaisuus muutetaan rahaksi ulosottoteitse. Myöskään konkurssilain 3 luvun 6 §:stä ei seuraa, että verosaatavien ulosmittaus menettäisi oikeudellisen merkityksensä konkurssin alkaessa, vaikka ulosmittaus menettelynä tällöin päättyy. Tällaiselle tulkinnalle ei ole saatavissa tukea verotäytäntöönpanolain eikä muistakaan ulosotto- ja konkurssilainsäädännön esitöistä. Verotäytäntöönpanolaki on säädetty vuonna 2007, jolloin on voitu ottaa huomioon myös konkurssilainsäädännön muutokset.

12. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2014:88 katsonut, että ulosottokaaren 2 luvun nojalla vanhentunutta yksityisoikeudellista saatavaa ei voitu pitää yksityishenkilön velkajärjestelyssä huomioon otettavana velkajärjestelyvelkana, vaikka velallisen omaisuutta oli ulosmitattuna saatavan johdosta. Kuten edellä kohdassa 6 on todettu, verosaatavien vanhentumiseen ei sovelleta ulosottokaaren eikä vanhentumislain säännöksiä vaan ainoastaan omia erityissäännöksiään. Myös yksityishenkilön velkajärjestelystä annetussa laissa säädetään verojen vanhentumisesta toisin kuin maksuohjelman aikana ulosottokaaren nojalla vanhentuvista veloista. Korkein oikeus katsoo, ettei ratkaisulla KKO 2014:88 ole tulkinnallista merkitystä arvioitaessa verotäytäntöönpanolain säännöksiä.

13. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että Verohallinnolla on ollut oikeus valvoa verosaatavansa A:n konkurssissa. Koska vanhentunut verosaatava voidaan periä vain ulosmitatusta omaisuudesta, Verohallinnon jako-osuus konkurssissa rajoittuu niihin varoihin, jotka kertyvät A:lta ulosmitatusta osuudesta kiinteistöön.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Timo Esko sekä oikeusneuvokset Marjut Jokela, Jorma Rudanko, Ari Kantor ja Tuomo Antila. Esittelijä Petteri Mikkola (mietintö).

Esittelijän mietintö

Vanhempi oikeussihteeri Mikkola:

Verohallinnon verosaatavat A:lta ovat vanhentuneet vuosina 1997 – 1999. Verosaatavista on kuitenkin ennen saatavien vanhentumista ulosmitattu puolet A:n omistamasta kiinteistöstä. A on omasta hakemuksestaan asetettu konkurssiin 22.11.2013. Verohallinto on 1.4.2014 valvonut verosaatavansa konkurssissa, jonka A on riitauttanut.

Asiassa on A:n valituksen johdosta ratkaistavana kysymys siitä, onko Verohallinnolla verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain 21 §:n 2 momentin 1 kohdan nojalla oikeus valvoa saatavansa ja saada maksun ulosmitatuista varoista A:n konkurssissa.

Konkurssilain (KL) 1 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan konkurssi on velallisen kaikkia velkoja koskeva maksukyvyttömyysmenettely, jossa velallisen omaisuus käytetään konkurssisaatavien maksuun. Konkurssin tarkoituksen toteuttamiseksi velallisen omaisuus siirtyy konkurssin alkaessa velkojien määräysvaltaan. KL:n säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 26/2003 vp s. 31 – 32) on todettu, että konkurssi on yleistäytäntöönpanoa: menettely koskee velallisen velkoja ja kaikkea omaisuutta.

Saman luvun 5 §:n mukaan konkurssisaatavalla tarkoitetaan sellaista velalliselta olevaa saatavaa, jota koskeva velallisen sitoumus tai muu oikeusperuste on syntynyt ennen konkurssin alkamista.

Edelleen KL:n 3 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan konkurssin alettua konkurssipesään ei saa kohdistaa ulosottotoimia konkurssisaatavan perimiseksi. Hallituksen esityksessä on todettu, että konkurssia yleistäytäntöönpanona vaarantaisi se, että yksittäisten velkojien sallittaisiin kohdistaa erityisiä täytäntöönpanotoimia velallisen omaisuuteen (HE 26/2003 vp s. 51).

Vielä KL:n 3 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan, jos konkurssipesään kuuluvaa omaisuutta on ulosmitattu ennen konkurssin alkamista, täytäntöönpano on keskeytettävä sekä ulosmitattu omaisuus ja mahdollisesti kertyneet rahavarat luovutettava konkurssipesälle, jollei konkurssipesä vaadi täytäntöönpanon jatkamista konkurssipesän lukuun.

Verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain (VeroTpL) 21 §:n mukaan vanhentunutta julkista saatavaa ei saa periä. Vanhentuminen ei estä suorituksen saamista saatavan panttina olevasta velallisen omaisuudesta.

Edelleen lainkohdassa on säädetty, että jos ennen vanhentumisajan päättymistä

1) julkisen saatavan perimiseksi on toimitettu ulosmittaus, 2) julkinen saatava on valvottu konkurssissa tai asianosaiskeskustelussa ulosottokaaren mukaisessa kiinteistön myynnissä taikka

3) julkinen saatava on ilmoitettu julkisen haasteen johdosta,

vanhentumisajan umpeen kuluminen ei estä maksun saamista ulosmitatuista tai konkurssiin luovutetuista varoista taikka niistä varoista, joista julkisessa haasteessa ilmoitetut saatavat on suoritettava.

Edellä mainitun VeroTpL:n lainkohdan säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 83/2006 vp s. 94 – 96) on todettu, että nykyisen veroulosottolain 11 §:n 3 momentissa säädetään erityistilanteista, joissa saatavan perintäkelpoisuus jatkuu vanhentumisajan jälkeen tietyn omaisuuden suhteen. Sen mukaan 21 §:n 2 momentin 1 kohdassa säädettäisiin, että jos ennen vanhentumisajan kulumista julkisen saatavan perimiseksi on toimitettu ulosmittaus, vanhentumisajan umpeen kuluminen ei estä maksun saamista ulosmitatuista varoista.

Kysymys on poikkeussäännöstä, joten sitä on tulkittava suppeasti ottaen huomioon myös muu lainsäädäntö; tässä tapauksessa konkurssilaki. Missään tapauksessa hallituksen esityksessä edellä todettu ei ole vastoin VeroTpL:n 21 §:n sanamuotoa ja sen rakennetta. VeroTpL:n 21 §:ää tällä tavoin tulkiten se ei ole myöskään ristiriidassa konkurssilain kanssa.

Näin ollen on perusteltua tulkita VeroTpL:n 21 §:n 2 momenttia vain niin, että jos ennen vanhentumisajan päättymistä julkisen saatavan perimiseksi on toimitettu ulosmittaus, vanhentumisajan umpeen kuluminen ei estä maksun saamista ulosmitatuista varoista.

A on asetettu konkurssiin, jossa maksukyvyttömyysmenettelyssä KL 1:1 § 2 momentin mukaisesti hänen omaisuutensa on siirtynyt konkurssin alkaessa konkurssivelkojien määräysvaltaan ja käytettäväksi konkurssisaatavien maksuun. KL 3 luvun 6 §:n 1 momentin nojalla myös verosaatavista ulosmitattu A:n kiinteistön puolikas on edellä mainittua tarkoitusta varten luovutettu konkurssipesälle.

Verohallinnon verosaatava A:lta on vanhentunut, joten VeroTpL:n 21 §:n 1 momentin mukaan verosaatavaa ei saa periä. Verohallinto ei ole myöskään ennen verosaatavan vanhentumisajan päättymistä VeroTpL:n 21 §:n 2 momentin mukaisesti valvonut saatavaansa konkurssissa. Verohallinnolla ei siten ole konkurssisaatavaa A:n konkurssissa.

Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsonee, ettei Verohallinnolla ole oikeutta valvoa saatavaansa A:n konkurssissa.

Hovioikeuden päätös kumottaneen. Asia jäänee käräjäoikeuden päätöksen varaan.