KKO:2017:49

Puolisot A ja B olivat tehneet keskinäisen testamentin, jonka mukaan toisen heistä kuoltua kaikki omaisuus jää täydellä omistusoikeudella eloonjääneelle puolisolle. Testamentissa ei ollut toissijaismääräystä. A:n kuoltua testamentti annettiin tiedoksi hänen rintaperillisilleen ja hänen omaisuutensa siirtyi testamentin nojalla B:lle. B:n kuoltua 16 vuotta myöhemmin hänen sisarensa C otti jäämistön hallintaansa. A:n rintaperilliset vaativat C:tä vastaan ajamassaan kanteessa vahvistettavaksi, että A:n ja B:n tarkoituksena oli ollut, että molempien puolisoiden kuoltua puolisoiden omaisuus jaetaan kummankin puolison perintökaaren mukaisten perillisten kesken.

Korkein oikeus katsoi, että A:n rintaperilliset eivät olleet menettäneet kanneoikeuttaan, vaikka testamentin tulkintaa koskevaa kannetta ei ollut nostettu vielä A:n kuoleman jälkeen. Tulkintakanne katsottiin ajoissa nostetuksi, kun se oli pantu vireille kohtuullisessa ajassa siitä, kun rintaperilliset olivat havainneet, että C oli B:n kuoltua ottanut B:n koko jäämistön hallintaansa.

Kysymys myös testamentin tulkinnasta.

PK 11 luku 1 §

Asian tausta

Aviopuolisot A ja B olivat 28.6.1971 tehneet keskinäisen testamentin. Testamentissa oli määrätty, että puolisoiden kaikki omaisuus oli toisen heistä kuoltua jäävä täydellä omistusoikeudella eloonjääneelle puolisolle. A:lla oli ollut aikaisemmasta avioliitostaan yhdeksän lasta, joista osa oli ollut testamentin tekohetkellä alaikäisiä.

A oli kuollut 17.5.1996. Keskinäinen testamentti oli elokuussa 1996 annettu tiedoksi A:n lapsille. Lapset olivat hyväksyneet testamentin ja osa heistä oli esittänyt lakiosavaatimuksen.

B oli kuollut rintaperillisittä 17.11.2012. Perukirjaan hänen ainoaksi perillisekseen oli merkitty hänen sisarensa C, joka oli perunkirjoituksen jälkeen ottanut omaisuuden hallintaansa.

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kanne ja vastaus Pohjois-Savon käräjäoikeudessa

A:n rintaperilliset vaativat 10.1.2014 vireille panemassaan kanteessa käräjäoikeutta vahvistamaan, että A:n ja B:n testamenttia oli tulkittava siten, että testamentin tekijöiden tarkoituksena oli ollut turvata lesken asema elinaikanaan ja että lesken kuoltua kummankin puolison perillisten oli tarkoitettu perivän puolisoiden omaisuuden. Tämä oli ollut testamentin tekijöiden todellinen tahto, mutta toissijaismääräystä ei ollut ymmärretty kirjoittaa testamenttiin. Kanne oli nostettu kohtuullisessa ajassa siitä, kun kantajat olivat tulleet tietoisiksi testamentin tulkinnan tarpeesta.

C vaati vastauksessaan, että kanne hylätään. Testamentti oli yksiselitteinen eikä siihen sisältynyt toissijaismääräystä. Kannetta ei ollut nostettu kohtuullisessa ajassa.

Käräjäoikeuden tuomio 18.12.2014

Käräjäoikeus totesi, että testamentin sanamuodon mukaista tulkintaa vastaan puhui asiassa se, että todistelussa ei ollut tullut esille mitään sellaista, joka viittaisi siihen, että A:lla olisi ollut jokin syy syrjiä lapsiaan. Esitetyn selvityksen perusteella kantajien esittämää tulkintavaihtoehtoa voitiin pitää uskottavana. Kun otettiin vielä huomioon se, ettei testamentin laatineen asianajajan kertomuksen perusteella ollut voitu yksiselitteisesti osoittaa, että A:n ja B:n nimenomaisena tarkoituksena olisi ollut poiketa lakimääräisestä perimyksestä molempien puolisoiden kuoleman jälkeen, testamentin sananmuodon mukaista tulkintaa ei voitu pitää testamentin tekijöiden todellisena tahtona. A:n ja B:n oli siten katsottava tarkoittaneen, että puolisoiden kuoleman jälkeen heidän omaisuutensa perivät kummankin puolison perilliset.

Kanneajan osalta käräjäoikeus totesi, että testamentin tulkinnan tarve oli tullut esille vasta B:n kuoleman jälkeen. Kantajien, jotka olivat saaneet tiedon testamentin sisällöstä vuonna 1996, ei siten voitu katsoa menettäneen ajan kulumisen tai passiivisuutensa vuoksi kanneoikeuttaan, vaikka kanne olikin nostettu vasta 18 vuotta testamentin tiedoksisaannin jälkeen.

Käräjäoikeus hyväksyi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Anne Karhu.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 1.10.2015

Hovioikeus, jossa C haki muutosta, totesi kanneajan osalta, että testamentin tulkintakysymys oli voinut tulla esille jo A:n kuoleman jälkeen. Perunkirjoituksessa toisena uskottuna miehenä ja testamentin toimeenpanijana toimineen julkisen oikeusavustajan ja A:n rintaperillisten lakiosavaatimukset laatineen lakimiehen voitiin olettaa selvittäneen kuolinpesän osakkaille, miten omaisuus jaetaan testamentin perusteella lesken jälkeen etenkin, kun lakiosia vaatineet lapset eivät olleet puolisoiden yhteisiä. Tästä huolimatta A:n rintaperillisillä oli maallikkoina voinut olla vahva käsitys siitä, että he perivät isänsä B:n jälkeen. Oli mahdollista, että he eivät olleet ymmärtäneet erehdystään testamentin sisällöstä edes silloin, kun testamentin oikeusvaikutuksia oli heille mahdollisesti selvitetty, ja että he olivat havainneet toissijaismääräyksen puuttumisen merkityksen vasta C:n ryhdyttyä hallinnoimaan B:ltä perintönä saamaansa omaisuutta kesällä 2013. Kohtuullinen aika kanteen nostamiseen oli siten alkanut kulua vasta tästä ajankohdasta lukien. Kanne oli nostettu noin kuusi kuukautta tämän ajankohdan jälkeen eli kohtuullisessa ajassa.

Testamentin tulkinnan osalta hovioikeus totesi, että asiassa ei ollut esitetty riittävän vahvaa näyttöä siitä, että A:n ja B:n tahtona olisi ollut jokin muu kuin mitä testamentin sanamuoto osoitti. Näin ollen testamenttia oli sanamuotonsa mukaisesti pidettävä keskinäisenä täytenä omistusoikeustestamenttina, jossa ei ollut toissijaismääräystä.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi kanteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Riitta-Liisa Rautsi, Helena Lindgren ja Tero Vauhkonen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:n rintaperillisille myönnettiin valituslupa.

A:n rintaperilliset vaativat yhteisessä valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan.

C vaati valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Aviopuolisot A ja B ovat 28.6.1971 tekemässään keskinäisessä testamentissa määränneet, että heidän kaikki omaisuutensa oli toisen heistä kuoltua jäävä täydellä omistusoikeudella eloonjääneelle puolisolle.

2. A on kuollut 17.5.1996. Hänen jälkeensä on toimitettu perunkirjoitus 2.8.1996. Keskinäinen testamentti on osin perunkirjoituksen yhteydessä, osin seuraavana päivänä annettu tiedoksi A:n lapsille. Lapset ovat hyväksyneet testamentin ja osa heistä on vaatinut lakiosaansa.

3. B on kuollut rintaperillisittä 17.11.2012. Perukirjaan hänen ainoaksi perillisekseen on merkitty hänen sisarensa C, joka on ottanut jäämistön hallintaansa kesällä 2013.

4. A:n rintaperilliset ovat 10.1.2014 vireille panemassaan kanteessa vaatineet vahvistettavaksi, että A:n ja B:n keskinäistä testamenttia on tulkittava siten, että puolisoiden tarkoituksena on ollut turvata lesken asema tämän elinaikana ja että leskenkin kuoltua puolisoiden omaisuus on ollut tarkoitus jakaa kummankin puolison perintökaaren mukaisten perillisten kesken.

5. C on vastauksessaan vaatinut kanteen hylkäämistä. Hänen mukaansa testamentti on yksiselitteinen eikä siihen sisälly toissijaismääräystä. Lisäksi C on vedonnut siihen, että tulkintakannetta ei ollut nostettu kohtuullisessa ajassa.

6. Sekä käräjäoikeus että hovioikeus ovat katsoneet, että kantajat eivät olleet ajan kulumisen vuoksi menettäneet kanneoikeuttaan. Käräjäoikeus on hyväksynyt kanteen, koska asiassa ei ollut yksiselitteisesti osoitettu, että A:n ja B:n nimenomaisena tarkoituksena olisi ollut poiketa lakimääräisestä perimyksestä heidän molempien kuoleman jälkeen eikä testamentin sanamuodon mukaista tulkintaa siten voitu pitää testamentin tekijöiden todellisena tahtona. Hovioikeus on hylännyt kanteen, koska asiassa esitetty näyttö ei riittänyt osoittamaan, että A:n ja B:n tahtona olisi ollut jokin muu kuin mitä testamentin sanamuoto osoitti. Näin ollen testamenttia oli pidettävä sanamuotonsa mukaisesti täytenä omistusoikeustestamenttina, jossa ei ollut toissijaismääräystä.

7. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys ensinnäkin siitä, ovatko A:n rintaperilliset menettäneet oikeuden vedota kanteessa esittämäänsä tulkintaan testamentista sen vuoksi, että kannetta ei ollut nostettu kohtuullisessa ajassa siitä, kun testamentti oli annettu tiedoksi. Mikäli rintaperillisten ei katsota ajan kulumisen vuoksi menettäneen oikeuttaan ajaa tulkintakannetta, asiassa on ratkaistava kysymys siitä, miten testamenttia on tulkittava.

Tulkintakannetta koskevasta kanneajasta

8. Testamentin tulkintaa koskevan kanteen nostamiselle ei ole laissa säädetty määräaikaa. Tämä on ymmärrettävää siihen nähden, että testamentin tulkinnasta voi syntyä epätietoisuutta niin kauan kuin testamenttia joudutaan panemaan täytäntöön. Jos testamentin tietynlaisen tulkinnan perusteella vaatimuksia esittävä henkilö on ennen vaatimustensa esittämistä pysynyt pitkään passiivisena, tämän voidaan kuitenkin olosuhteista riippuen katsoa merkitsevän sitä, että hän oli hiljaisesti hyväksynyt sen, että testamentti pannaan täytäntöön hänen kannastaan poikkeavan tulkinnan mukaisesti. Tällaisessa tilanteessa on perusteltua suojata muiden testamenttiin oikeutensa perustavien henkilöiden luottamusta siihen, että kysymys testamentin tulkinnasta ei ole riitainen tai epäselvä.

9. Yksityisoikeuden alalla noudatetaan laajasti periaatetta, jonka mukaan kanne on nostettava tai muu vaatimus esitettävä kohtuullisessa ajassa siitä, kun vaatimuksen esittäjä on tullut tai hänen olisi pitänyt tulla tietoiseksi vaatimuksen perusteena olevista seikoista. Periaate ilmenee useista lain säännöksistä, joissa kanteen nostamiselle tai vaatimuksen esittämiselle on myös saatettu säätää täsmällinen määräaika. Periaatetta on kuitenkin useissa tapauksissa noudatettu ilman kirjoitetun lain tukeakin. Aviovarallisuus- ja jäämistöoikeudellisia asioita koskevasta oikeuskäytännöstä voidaan esimerkkeinä mainita ratkaisut KKO 1991:124, KKO 2001:103, KKO 2003:23 ja KKO 2011:57.

10. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että myös testamentin tulkintakanne on nostettava kohtuullisessa ajassa.

11. Kaikki testamentin tulkintaan liittyvät kysymykset eivät ole ajankohtaisia heti testamentin tiedoksisaannin jälkeen. Siksi kohtuullinen aika tulkintakanteen nostamiselle ei voi aina alkaa testamentin tiedoksisaannista. Arvioitaessa sitä hetkeä, josta kohtuullinen aika lasketaan, on otettava huomioon myös erilaisten testamenttimääräysten ja tulkintatilanteiden moninaisuus. Näistä näkökohdista seuraa, että kohtuullisen ajan alkamishetkeä joudutaan harkitsemaan tapauskohtaisesti. Kohtuullisen ajan voidaan kuitenkin katsoa alkavan viimeistään silloin, kun testamentin perusteella vaatimuksia esittävä henkilö on havainnut tai hänen olisi pitänyt havaita, että testamenttia ollaan panemassa täytäntöön hänen kannastaan poikkeavan tulkinnan mukaisesti.

Arviointi tässä tapauksessa

12. A:n rintaperilliset ovat katsoneet, että kohtuullinen kanneaika on alkanut kulua vasta kesällä 2013, kun B:n sisar C on ottanut B:n jäämistön hallintaansa ja A:n rintaperilliset ovat saaneet tästä tiedon. C on puolestaan katsonut, että testamentin tulkintakanne on tullut nostaa kohtuullisessa ajassa siitä, kun A:n lapset ovat elokuussa 1996 saaneet testamentin tiedokseen.

13. C:n kantaa kohtuullisen ajan aikaisemmasta alkamishetkestä puoltaa se, että A:n rintaperilliset vetoavat sellaiseen testamentin tulkintaan, joka ei perustu testamentin sanamuotoon. Heillä on siten ollut testamentin tiedoksisaannista lähtien mahdollisuus havaita, että testamentin sanamuoto ja heidän käsityksensä testamentin merkityksestä poikkeavat toisistaan.

14. Tulkintaerimielisyys koskee kuitenkin vain sitä, miten puolisoiden omaisuus on jaettava vasta leskenkin kuoltua. Kysymys testamentin tulkinnasta tässä suhteessa ei ole ollut rintaperillisten kannalta ajankohtainen vielä A:n kuoleman jälkeen. Hovioikeuden tuomiossa selostetun selvityksen perusteella asiassa ei myöskään ole osoitettu, että A:n perunkirjoituksessa olisi nimenomaisesti käsitelty sitä, miten puolisoiden omaisuus olisi testamentin sisältö huomioon ottaen jaettava leskenkin kuoltua.

15. Edellä esitetyt seikat huomioon ottaen on mahdollista, että A:n lapset ovat A:n kuoleman ja perunkirjoituksen jälkeen jääneet siihen käsitykseen, että testamentti ei vaikuta heidän oikeuteensa saada perintöä isänsä jälkeen leskenkin kuoltua. Tällaisen käsityksen syntymiseen ovat osaltaan voineet myötävaikuttaa keskustelut, joissa A ja B ovat asiassa esitetyn selvityksen mukaan saattaneet antaa ymmärtää, että A:n perilliset olisivat osakkaita myös B:n kuolinpesässä.

16. Käsillä olevassa tilanteessa A:n rintaperillisten tarve tulkintakanteen nostamiseen on viime kädessä riippunut siitä, miten B:n kuoleman jälkeen hänen oikeudenomistajansa tulkitsevat puolisoiden keskinäistä testamenttia. Korkein oikeus katsoo, että A:n lasten ei ole vielä testamentin tiedoksisaamisen aikaan tarvinnut varautua siihen, että B:n oikeudenomistajat saattavat aikanaan tulkita testamenttia heidän käsityksestään poikkeavalla tavalla. Näin ollen kohtuullinen aika nostaa tulkintakanne on tässä tapauksessa alkanut vasta silloin, kun A:n rintaperilliset ovat havainneet, että C on B:n kuoleman jälkeen ryhtynyt hallinnoimaan tämän koko jäämistöä.

17. Korkein oikeus katsoo alempien oikeuksien tavoin, että noin kuuden kuukauden kuluessa kohtuullisen ajan edellä määritellystä alkamishetkestä vireille pantu tulkintakanne on nostettu kohtuullisessa ajassa.

Testamentin tulkinta

18. Perintökaaren 11 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan testamentti on niin tulkittava, että tulkinnan voidaan otaksua vastaavan testamentin tekijän tahtoa. Pykälän 2 momentin mukaan, jos testamentti on kirjoitusvirheen tai erheellisen sanonnan vuoksi saanut toisenlaisen sisällön kuin mitä testamentin tekijä on tarkoittanut, pantakoon testamentti kuitenkin täytäntöön, mikäli oikea tarkoitus saadaan selville.

19. Tulkittavana oleva testamentti on sanamuotonsa perusteella rajoittamaton keskinäinen omistusoikeustestamentti. Näyttötaakka siitä, että testamentin tekijöiden todellisena tarkoituksena oli ollut tehdä toisen sisältöinen testamentti, on tähän vetoavalla eli tässä tapauksessa A:n rintaperillisillä. Kun kysymys on testamentista, jonka kirjoitusasu ei ole tulkinnanvarainen ja joka sinällään olisi pantavissa täytäntöön vaikeuksitta, testamentin tekijöiden testamentin sanamuodosta poikkeavasta tarkoituksesta testamenttia tehtäessä olisi esitettävä vahvaa näyttöä.

20. Testamenttia tulkittaessa voidaan yhtenä lähtökohtana ottaa huomioon olosuhteet testamentin tekemisen aikaan. A oli eronnut aikaisemmasta aviopuolisostaan, jonka kanssa hänellä oli yhteisiä lapsia, kaksi kuukautta ennen kuin hän solmi avioliiton B:n kanssa vuonna 1966. Testamentti on tehty viisi vuotta myöhemmin vuonna 1971. Testamentin tekemisen aikaan osa A:n lapsista oli vielä alaikäisiä. Kun otetaan huomioon kerrotut olosuhteet sekä se, että vuonna 1971 lesken oikeutta pitää yhteisenä kotina käytetty asunto hallinnassaan ei vielä ollut lainsäädännössä suojattu, on perusteltua otaksua, että testamentin tekemisen pääasiallisena tarkoituksena on ollut suojata B:n asemaa ja etenkin asumista suhteessa A:n rintaperillisiin, jos A kuolisi ennen häntä. Sanotuista olosuhteista ei ole perusteltua tehdä pidemmälle meneviä päätelmiä sen suhteen, mikä olisi ollut testamentin tekijöiden tarkoituksena jäämistön jaon suhteen kummankin heistä kuoltua.

21. Ainoa asiassa esitetty suoranainen näyttö testamentin tekijöiden tarkoituksesta testamentin tekemisen aikaan on testamentin laatineen asianajaja V:n kertomus. V on käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa kertonut, että A ja B olivat pyytäneet häntä laatimaan yksinkertaisen keskinäisen omistusoikeustestamentin. V ei ole kertonut, että puolisot olisivat halunneet testamenttiinsa muita määräyksiä. V:n kertomus puhuu sitä vastaan, että testamentin tekijät olisivat tarkoittaneet muuta kuin mitä testamentin sanamuodosta ilmenee.

22. Asiassa esitetyllä selvityksellä siitä, miten testamentin tekijät ovat vuosikymmeniä testamentin laatimisen jälkeen ilmaisseet mieltävänsä sen, kuka tietyn omaisuuserän heidän jälkeensä perii, on vain vähäinen todistusarvo arvioitaessa sitä, mitä testamentin tekijät ovat testamenttia tehdessään tarkoittaneet. Tätä arvioitaessa ei ole sanottavaa merkitystä myöskään sillä seikalla, että testamentin tekijöiden ja A:n lasten välien on osoitettu olleen hyvät.

23. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus hovioikeuden tavoin katsoo jääneen näyttämättä, että puolisot olisivat testamenttia tehdessään testamentin sanamuodosta poiketen tarkoittaneet, että leskenkin kuoltua puolisoiden omaisuus on jaettava kummankin puolison perintökaaren mukaisten perillisten kesken.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Hannu Rajalahti, Pekka Koponen, Tuomo Antila ja Päivi Hirvelä. Esittelijä Samuli Sillanpää.