KKO:2017:94

Kuljetuspalvelutoimintaa harjoittaneen osakeyhtiö A:n koko henkilöstö oli siirretty osakeyhtiö B:lle, joka ainoana liiketoimenaan oli vuokrannut henkilöstön takaisin A:lle. Kuljetuskalusto ja kuljetussopimukset olivat A:n nimissä. Molemmat yhtiöt olivat saman henkilön omistuksessa ja määräysvallassa. B:n toiminta oli alusta alkaen ollut tappiollista. Kun B asetettiin konkurssiin, sen työntekijöille maksettiin palkkaturvana työsuhdesaatavia.

Korkeimman oikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla katsottiin, että A oli samastamisen perusteella vastuussa valtion palkkaturvasaatavien maksamisesta.

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

B Oy oli asetettu konkurssiin 28.4.2014. Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) oli päätöksillään määrännyt palkkaturvana maksettavaksi B Oy:n työntekijöiden saatavia. Samalla ELY-keskus oli määrännyt B Oy:n ja A Oy:n maksamaan valtiolle palkkaturvana maksetut saatavat.

A Oy:n vastuusta palkkaturvana maksetuista määristä oli päätöksissä todettu, että B Oy oli ollut työvoiman vuokraukseen keskittynyt yritys. Saatujen selvitysten mukaan B Oy oli vuokrannut henkilöstöä ainoastaan A Oy:n ajoihin. Työntekijät olivat siirtyneet vuonna 2011 B Oy:hyn vanhoina työntekijöinä A Oy:stä ja yritykset olivat olleet toisistaan täysin riippuvaisia. Molempien yritysten osakekannan omisti X 100 prosentin osuudella. X oli toiminut myös molemmissa yhtiöissä hallituksen varsinaisena jäsenenä sekä A Oy:n toimitusjohtajana. Näin ollen määräysvallan voitiin katsoa kuuluvan yhtiöissä samalle henkilölle ja B Oy:n henkilöstön tekemistä ajoista saatu työn tulos voitiin katsoa tehdyn A Oy:n hyväksi.

Yritysten yhteisen omistajuuden ja määräysvallan kuuluminen samalle taholle, työntekijöiden siirtyminen yritykseltä toiselle vanhoina työntekijöinä ja työn tekeminen toisen yrityksen hyväksi ja riippuvaisena tästä yrityksestä olivat sellaisia tekijöitä, että yritysten muodollisesta itsenäisyydestä huolimatta niiden katsottiin muodostavan yhdessä sellaisen kokonaisuuden, jonka vastuu palkkaturvana maksetuista suorituksista oli yhteinen.

Kanne Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa

A Oy vaati, että ELY-keskuksen päätökset, joilla ELY-keskus oli määrännyt A Oy:n maksamaan valtiolle palkkaturvana maksetut määrät, kumotaan.

Samastamisen osalta A Oy totesi, että X oli vuonna 1997 aloittanut toiminimellä postinjakelu/kuljetusliiketoiminnan. X oli vuonna 2007 muuttanut toiminimen A Oy:ksi. Tässä yrityksessä pysyivät kuljetuskalusto, kuljetussopimukset, taloushallinto ja kaluston ylläpito.

X oli lisäksi vuonna 2011 perustanut työvoiman vuokrauksen alalla toimivan B Oy:n, jonne siirtyi A Oy:n henkilöstö. Tämä yhtiö vuokrasi kuljettajien palveluita A Oy:lle. Lisäksi B Oy oli tarjonnut palveluita myös ulkopuolisille.

Kysymys oli liiketaloudellisten riskien hallintaan ja organisointiin liittyvästä järjestelystä. Yhtiöt eivät olleet osaksikaan omistaneet toisiaan eikä niiden välillä ollut ollut konsernisuhdetta. B Oy:tä ja A Oy:tä ei ollut voinut samastaa eikä A Oy ollut vastuussa B Oy:n työntekijöille palkkaturvana maksetuista saatavista. Ne olivat harjoittaneet omaa liiketoimintaansa eikä tarkoituksena ollut ollut työnantajavastuun välttäminen tai palkkaturvalain säännösten kiertäminen. Yhtiöt eivät olleet olleet tosiasiallisen toimintansa tai tarkoituksensa perusteella samaa kokonaisuutta eivätkä riippuvaisia toisistaan.

Vastaus

ELY-keskus vaati kanteen hylkäämistä.

Samastamisen osalta ELY-keskus totesi, että B Oy:llä ja A Oy:llä oli ollut sama omistuspohja, sillä X oli omistanut molempien yhtiöiden osakkeet. X oli myös käyttänyt molemmissa yhtiöissä määräysvaltaa ja yhtiöillä oli ollut sama postiosoite.

B Oy:n työntekijät olivat aikaisemmin olleet työsuhteessa A Oy:hyn, kalusto oli jäänyt sille ja B Oy oli vuokrannut kuljettajia sen ajoihin. Liiketoiminta oli jatkunut entisin työntekijöin ja asiakassuhtein. B Oy oli suorittanut ajoja vain A Oy:lle. Yhtiöiden välillä oli ollut erittäin läheinen yhteys eikä yhtiöiden välillä ollut ollut todellista liikesuhdetta.

Näillä perusteilla myös A Oy oli vastuussa B Oy:n työntekijöille palkkaturvasta maksettujen palkkasaatavien korvaamisesta valtiolle.

Käräjäoikeuden tuomio 10.11.2015

Käräjäoikeus hylkäsi A Oy:n kanteen samastamispäätöksen osalta.

Käräjäoikeus lausui perusteluissaan seuraavan.

Selvä lähtökohta oli, että osakeyhtiön velvoitteista vastasi vain yhtiö itse omalla varallisuudellaan.

Oikeustieteellisessä kirjallisuudessa oli kuitenkin yleisesti pidetty mahdollisena, että osakkeenomistaja tai muu ulkopuolinen taho voi joutua vastuuseen osakeyhtiön velvoitteista. Sen sijaan vastuun samastamisen edellytyksistä ei ole muodostunut vakiintunutta käsitystä.

Myös oikeuskäytännössä vastuun samastus oli hyväksytty, kuten palkkaturvaa koskevassa ratkaisussa KKO 1996:2. Samastus oli katsottu mahdolliseksi myös palkkaturvaa koskevissa Turun hovioikeuden kolmessa ratkaisussa.

Käräjäoikeus viittasi palkkaturvalain 17 §:n esitöihin, joissa on mainittu oikeuskäytännössä hyväksytty vastuun samastaminen sekä viitattu esimerkkeinä edellä mainittuihin ratkaisuihin.

Käräjäoikeus totesi edelleen, että normaalisti työntekijät olivat sen yhtiön palveluksessa, jossa he työskentelivät ja jonka hyväksi heidän työpanoksensa koitui. Tällöin työnantaja oli myös vastuussa työsuhteesta johtuvista velvoitteista palkkaturvasaatavat mukaan lukien. Sen vuoksi oli perusteltua lähteä siitä, että järjestelyjen, joilla tästä lähtökohtaisesta tilanteesta poiketaan, tuli olla todellisia ja vastata aidosti todellisia olosuhteita. Järjestelyt, jotka olivat vain muodollisia ja joiden tarkoitus tai ainakin lopputulos oli normaalisti työnantajuuteen liittyvien vastuiden välttäminen, oli sivuutettava. Tällaisessa tilanteessa muukin kuin muodollisena työnantajana oleva yhtiö voitiin velvoittaa korvaamaan valtiolle työntekijöille palkkaturvana maksetut saatavat.

Käräjäoikeus katsoi, että B Oy ja A Oy olivat muodollisesta itsenäisyydestä huolimatta muodostaneet sellaisen kokonaisuuden, että myös A Oy oli vastuussa palkkaturvana maksetuista määristä.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Kimmo Simola.

Turun hovioikeuden tuomio 29.6.2016

A Oy valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus viittasi käräjäoikeuden perusteluissaan lausumaan sekä totesi lisäksi samastamisen osalta seuraavan.

Asiassa oli riidatonta, että molemmat yhtiöt olivat olleet X:n määräysvallassa. Hän oli omistanut molempien yhtiöiden osakkeet ja toiminut niiden hallituksen ainoana varsinaisena jäsenenä. Riidatonta oli myös, että työntekijät olivat siirtyneet B Oy:n palvelukseen kuljetuskaluston ja –sopimusten jäädessä A Oy:lle, että B Oy:n työntekijät olivat suorittaneet ajoja ainoastaan A Oy:lle, jolla ei ollut ollut omia työntekijöitä, ja että B Oy:n toiminnan loputtua kolme sen työntekijöistä oli siirtynyt A Oy:n palvelukseen.

B Oy oli saanut tulonsa A Oy:ltä ja sen toiminnan jatkuminen oli riippunut yhtiöiden välisestä työvoiman vuokraussopimuksesta. B Oy:n toiminta oli ollut tappiollista sen perustamisesta lähtien. Yhtiö oli laiminlyönyt suuria määriä työntekijöihin liittyvien työnantajasuoritusten ja eläkemaksujen sekä arvonlisäveron suorittamista. Yhtiöiden omistus- ja määräysvaltasuhteet huomioon ottaen X oli voinut hoitaa yhtiöiden rahaliikennettä ja määrittää niiden välisen hinnoittelun. B Oy ei ollut vuokrannut työntekijöitä muille yrityksille, joten A Oy oli käytännössä saanut yksin hyödyn B Oy:n työntekijöiden työstä.

Nämä seikat viittasivat vahvasti siihen, ettei yhtiöiden välillä ollut ollut tosiasiallista liikesuhdetta, vaan että A Oy oli harjoittanut osaa liiketoiminnastaan B Oy:n kautta ja että yhtiöt olivat muodollisesta erillisyydestään huolimatta muodostaneet samoja tarkoituksia varten toimivan kokonaisuuden. Järjestelyn ilmeisenä tarkoituksena oli ollut siirtää suurista työvoimakustannuksista johtuvat taloudelliset riskit A Oy:ltä B Oy:lle, jolla ei ollut ollut realisoitavaa varallisuutta, ja vapauttaa A Oy työntekijöihin liittyvistä lakisääteisistä velvoitteistaan ja niiden mahdollisesta laiminlyönnistä aiheutuvasta vastuustaan. A Oy oli siten vastuussa B Oy:n työntekijöille palkkaturvana maksetuista määrästä. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Tarja Huossa, Kari Lahdenperä ja Esko Junnila.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A Oy:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A Oy toisti vaatimuksensa, että se vapautetaan palkkaturvapäätöksiin perustuvasta maksuvelvollisuudesta.

ELY-keskus vaati, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. X oli vuonna 2007 perustanut A Oy:n jatkamaan aikaisemmin toiminimellä harjoittamaansa kuljetuspalveluyritystä. Vuonna 2011 hän oli perustanut toisen yhtiön, B Oy:n, jonka palvelukseen A Oy:n työntekijät olivat siirtyneet. A Oy oli tehnyt kuljetuspalveluita koskevat sopimukset ja omistanut kuljetuskaluston. A Oy:n koko henkilökunta oli vuokrattu B Oy:ltä. B Oy:llä ei ollut toiminta-aikanaan ollut muita sopimuskumppaneita.

2. X oli omistanut sekä A Oy:n että B Oy:n koko osakekannan. Hän oli toiminut myös yhtiöiden ainoana hallituksen jäsenenä.

3. B Oy:n toiminta oli ollut alusta alkaen tappiollista. Kun A Oy:n merkittävin sopimuskumppani oli irtisanonut kuljetuspalvelusopimuksen 7.3.2014, A Oy oli irtisanonut henkilöstövuokrausta koskevan sopimuksensa B Oy:n kanssa. B Oy oli 28.4.2014 asetettu konkurssiin. A Oy on palkannut kolme B Oy:n entistä työntekijää.

4. Konkurssipesän pesänhoitajan laatiman pesäluettelon mukaan B Oy:n varat olivat konkurssiin asettamispäivänä noin 23 000 euroa ja velat noin 310 000 euroa.

5. Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) oli 22.9.2014 - 9.2.2015 tehtyjen päätösten nojalla maksanut palkkaturvaa usealle B Oy:n työntekijälle. Samalla ELY-keskus oli määrännyt, että konkurssiin mennyt B Oy ja A Oy ovat yhteisvastuullisesti velvollisia maksamaan valtiolle palkkaturvana maksettuja saatavia. Määräyksiä oli perusteltu sillä, että B Oy:n henkilöstön tekemistä ajoista saatu työn tulos voitiin katsoa tehdyn A Oy:n hyväksi. Yritysten yhteisen omistajuuden ja määräysvallan kuuluminen samalle taholle, työntekijöiden siirtyminen yritykseltä toiselle vanhoina työntekijöinä ja työn tekeminen toisen yrityksen hyväksi ja riippuvaisena tästä yrityksestä olivat sellaisia tekijöitä, että yritysten muodollisesta itsenäisyydestä huolimatta niiden katsottiin muodostavan yhdessä sellaisen kokonaisuuden, jonka vastuu palkkaturvana maksetuista suorituksista oli yhteinen.

6. A Oy on käräjäoikeudessa nostamassaan takaisinsaantikanteessa vaatinut, että ELY-keskuksen päätökset kumotaan A Oy:n osalta. Sen mukaan yhtiöitä ei voitu samastaa eikä A Oy ollut vastuussa B Oy:n työntekijöille palkkaturvana maksetuista saatavista.

7. Käräjäoikeus on hylännyt A Oy:n takaisinsaantikanteen vastuun samastamista koskevalta osalta. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

8. Asiassa on kysymys siitä, onko A Oy vastuun samastamisen perusteella vastuussa konkurssiin asetetun B Oy:n työntekijöille palkkaturvana maksetuista määristä.

Sovellettavat säännökset ja vastuun samastamista koskeva oikeuskäytäntö

9. Palkkaturvalain 17 §:ssä säädetään takaisinmaksuvelvollisuudesta. Sen mukaan työnantaja, kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies ja avoimen yhtiön yhtiömies sekä muu työntekijän saatavien maksamisesta vastuussa oleva on velvollinen maksamaan valtiolle palkkaturvana maksetut määrät.

10. Palkkaturvalakia koskevan hallituksen esityksen mukaan (HE 104/1998 vp s. 17) pykälän maininnalla muusta työntekijän saatavien maksamisesta vastuussa olevasta ei ole tarkoitettu laajentaa takaisinmaksuvelvollisten piiriä, vaan kysymys on muun lainsäädännön mukaan määräytyvästä maksuvelvollisuudesta tai oikeuskäytännössäkin hyväksytystä vastuun samastamisesta. Samassa yhteydessä on samastamisen osalta viitattu kahteen vuonna 1989 annettuun hovioikeuden ratkaisuun, joissa oli katsottu, että kaksi tai useammat yhtiöt voivat muodollisesta itsenäisyydestään huolimatta muodostaa sellaisen taloudellisen tai toiminnallisen kokonaisuuden, jossa vastuu palkkaturvana maksetuista saatavista on yhteinen. Vastuun samastamista on ratkaisuissa perusteltu muun muassa sillä, ettei yhtiöiden välillä ollut vallinnut todellista liikesuhdetta, samat henkilöt olivat kuuluneet yhtiöiden johtoelimiin, työntekijöitä oli siirrelty yhtiöstä toiseen eikä selvyyttä ollut siitä, minkä yhtiön hyväksi töitä oli tehty. Hallituksen esityksen mukaan myös korkeimpien oikeuksien ratkaisuista, kuten ratkaisusta KKO 1996:2, oli löydettävissä vastuun samastamisen piirteitä.

11. Viitattu ennakkopäätös KKO 1996:2 koski tilannetta, jossa kommandiittiyhtiö oli vähän ennen konkurssiin asettamistaan luovuttanut omaisuutensa osakeyhtiölle, joka oli perustettu jatkamaan kommandiittiyhtiön toimintaa. Asiassa oli kysymys osakeyhtiön vastuusta sekä ennen luovutusta että sen jälkeen erääntyneistä työsuhdesaatavista. Lisäksi asiassa oli ratkaistavana, oliko osakeyhtiö vastuussa kommandiittiyhtiön konkurssipesän irtisanomien työntekijöiden irtisanomisajan ja odotusajan palkasta.

12. Ratkaisussa KKO 1996:2 sovelletun työsopimuslain (320/1970) 7 §:n 2 momentin mukaan liikkeen uusi omistaja vastasi luovutuksen jälkeen erääntyneistä työsuhdesaamisista mutta ei vastannut ennen luovutusta erääntyneestä saatavasta. Saman lain 41 §:n 1 momentin perusteella irtisanomisajan palkka sekä sen suorituksen viivästymisen johdosta maksettava odotusajan palkka olivat konkurssipesän velkaa. Korkein oikeus katsoi, että liiketoimintaa jatkanut osakeyhtiö oli jo työsopimuslain 7 §:n 2 momentin perusteella vastuussa liikkeen luovutuksen jälkeen mutta ennen kommandiittiyhtiön konkurssin alkamista erääntyneistä työsuhdesaatavista.

13. Siltä osin kuin kysymys oli ennen liiketoiminnan luovutusta erääntyneistä sekä toisaalta kommandiittiyhtiön konkurssin ajalta olevista työsuhdesaatavista Korkein oikeus totesi mainitussa ratkaisussaan, että yritysjärjestelyn tarkoituksena oli ollut työntekijöiden suojaksi säädetyn palkkaturvalainsäädännön hyväksikäyttö. Järjestelyn tuloksena kommandiittiyhtiön työntekijöiden työsuhdesaatavat oli suoritettu valtion varoilla, mikä osaltaan oli mahdollistanut liiketoiminnan jatkamisen uudessa yhtiössä. Järjestelyyn oli liittynyt se, että osa työntekijöistä oli jäänyt kommandiittiyhtiön palvelukseen senkin jälkeen, kun liiketoiminta oli jo siirtynyt uuteen osakeyhtiöön, sekä heidän irtisanomisensa kommandiittiyhtiön konkurssin perusteella. Liiketoiminnan luovutuksensaajana ollut osakeyhtiö oli ilman lainsäädännön tukea vastuussa palkkaturvasaatavista yhteisvastuullisesti kommandiittiyhtiön kanssa siltä osin kuin kysymys oli ennen liikkeen luovutusta erääntyneistä työsuhdesaatavista sekä yhteisvastuullisesti kommandiittiyhtiön konkurssipesän kanssa siltä osin kuin kysymys oli kommandiittiyhtiön konkurssin aikaisista palkkaturvasaatavista.

14. Ratkaisussa KKO 2015:17 on käsitelty niitä perusteita, joiden johdosta oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa on katsottu mahdolliseksi poiketa lähtökohtana olevasta osakeyhtiölain 1 luvun 2 §:n 1 momentin mukaisesta yhtiöiden varojen ja vastuiden erillisyysperiaatteesta (kohdat 19 - 27). Korkein oikeus totesi, ettei mikään yksittäinen seikka, kuten pelkkä määräysvalta yhtiössä, riitä vastuun samastamisen perusteeksi (kohta 28). Osakeyhtiölain mukainen erillisyyden periaate voidaan poikkeuksellisesti syrjäyttää joko muussa laissa säädetyllä perusteella tai samastamiseksi kutsutussa tilanteessa, jossa konsernirakennetta, yhtiöiden välisiä suhteita tai osakkeenomistajan määräämisvaltaa on selvästi käytetty keinotekoisella ja moitittavalla tavalla siten, että siitä on seurannut esimerkiksi yhtiön velkojien vahingoittaminen tai lakisääteisen vastuun kiertäminen (kohta 29).

15. Ratkaisussa KKO 2015:17 Korkein oikeus katsoi, että suomalainen osakeyhtiö oli samastamisen perusteella vastuussa tekijänoikeuslaissa tarkoitettujen hyvitysmaksujen suorittamisesta yhdessä omistuksessaan ja määräysvallassaan olleen virolaisen rajavastuuyhtiön kanssa, joka oli tuonut laitteet maahan. Korkeimman oikeuden mukaan suomalainen yhtiö oli tosiasiassa harjoittanut tiettyä osaa perusliiketoiminnastaan virolaisen yhtiön kautta tarkoituksin saada hyötyä välttämällä Suomessa perittävät lakisääteiset hyvitysmaksut (kohta 33). Korkein oikeus katsoi asiaa eri näkökannoilta punnittuaan, että suomalaisen yhtiön menettely oli ollut niin moitittavaa, että virolaisen yhtiön osakeyhtiöoikeudellinen erillisyys voitiin tässä tapauksessa syrjäyttää (kohta 34).

Korkeimman oikeuden arviointi

16. Palkkaturvalain 17 §:ssä käytetyn ilmaisun "muu työntekijän saatavien maksamisesta vastuussa oleva" on lain esitöiden mukaan tarkoitus kattaa paitsi lakiin perustuva vastuu myös laissa sääntelemätön vastuun samastaminen. Palkkaturvalakia säädettäessä lähtökohtana on ollut, että läheisyhtiöt voidaan samastamisen nojalla asettaa vastuuseen palkkaturvasaatavista aikaisemman oikeuskäytännön mukaisesti. Korkein oikeus toteaa, että kun palkkaturvalaissa ei ole säännöksiä samastamisen edellytyksistä, niiden kehittäminen on jätetty oikeuskäytännön varaan.

17. Kuten Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen KKO 2015:17 perusteluissa on todettu, vastuun samastaminen on poikkeuksellista ja perustuu tapauskohtaiseen arviointiin. Samastamisen tarve ja edellytykset ovat vahvasti sidoksissa oikeudenalaan ja muun muassa siihen, onko kysymys sopimukseen perustuvasta vai sellaisesta sopimuksen ulkopuolisesta vastuusta, jossa velkoja ei voi estää velan syntymistä eikä suojautua velallisyrityksen maksukyvyttömyyttä vastaan.

18. Palkkaturvajärjestelmässä valtio ottaa vastuun työnantajalle kuuluvista velvoitteista työntekijöitä kohtaan. Palkkaturvan takaisinmaksuvelvollisuus koskee valtion varoista maksettuja ja valtiolle siirtyneitä palkkasaatavia. Kysymys on siten lakisääteisestä, sopimuksen ulkopuoliseen vastuuseen perustuvasta saatavasta. Valtion palkkaturvasaatava syntyy tilanteessa, jossa työnantaja on osoittautunut maksukyvyttömäksi ja jossa mahdollisuudet maksunsaantiin työnantajalta ovat jo lähtökohtaisesti vähäiset. Pohjimmiltaan kysymys on työntekijöiden palkkasaatavista, joita lainsäädännössä pyritään turvaamaan muita saatavia paremmin esimerkiksi liikkeenluovutustilanteissa. Nämä seikat samoin kuin palkkaturvajärjestelmään rakenteellisesti liittyvä väärinkäyttöriski puoltavat sitä, että muodollisiksi todetut oikeudelliset järjestelyt voidaan palkkaturva-asioissa tarvittaessa sivuuttaa ja takaisinmaksua koskeva vastuu kohdentaa siihen tahoon, joka on tosiasiassa toiminut työnantajana tai joka on saanut hyödyn tehdystä työstä.

19. Kuten kohdasta 1 käy ilmi, A Oy ja B Oy ovat muodostaneet toiminnallisen kokonaisuuden, jossa yhtäältä kuljetusliikkeen harjoittamisessa käytetty omaisuus ja siitä kertyneet tulot ja toisaalta työntekijät ja heistä aiheutuneet kustannukset on hajautettu eri yhtiöille. B Oy on vuokrannut henkilöstöä vain A Oy:lle. X on 20.5.2014 antamassaan selvityksessä ELY-keskukselle ilmoittanut, että B Oy:n tarkoituksena oli minimoida kaikki riskit, jotka kovan kilpailun takia olivat kuljetusalalla. Oikeudenkäynnissä kuultuna hän on kuitenkin korostanut sitä, että yhtiön perustamisen tarkoituksena oli ollut mahdollistaa kuljettajien vuokraaminen myös muille yrityksille. Korkein oikeus toteaa, ettei asiassa ole esitetty selvitystä sen tueksi, että henkilöstövuokrauksesta olisi pyritty kehittämään erillistä liiketoimintaa.

20. X on ollut molempien yhtiöiden ainoa osakkeenomistaja ja edustaja. Hän on siten voinut yksin päättää A Oy:n ja B Oy:n välisen henkilöstövuokraussopimuksen ehdot. Sovittu hinta ei ole riittänyt palkkakustannusten ja muiden työntekijöistä aiheutuneiden kustannusten kattamiseen. Kohdista 3 ja 4 ilmenevällä tavalla B Oy:n toiminta on ollut koko ajan aliresursoitua.

21. Korkein oikeus katsoo, että tällaista järjestelyä, jossa yritystoiminnan edellyttämä henkilöstö on siirretty toiselle, saman omistajan omistamalle yhtiölle, mutta tosiasiassa vuokrattu jatkamaan yksinomaan aikaisemmissa tehtävissään, voidaan lähtökohtaisesti pitää keinotekoisena, jollei järjestelylle ole osoitettavissa liiketaloudellisia perusteita. B Oy on toiminut vain A Oy:tä palvelevassa tarkoituksessa, eikä yhtiöiden välillä ole ollut aitoa liikesuhdetta. Molemmissa yhtiöissä määräysvaltaa käyttänyt X on lisäksi määritellyt henkilöstövuokraussopimusten ehdot niin, että B Oy on toimintansa alusta alkaen ollut kykenemätön kestävällä tavalla vastaamaan velvoitteistaan työnantajana. Tähän nähden samastamisen edellytyksiä arvioitaessa merkitystä ei ole sillä, että B Oy on jatkanut toimintaansa noin kolmen vuoden ajan tai että konkurssiin ajautumisen lopullisena syynä on ollut kuljetussopimuksen irtisanominen. Koska valitulla yhtiörakenteella ei tässä tapauksessa ole osoitettu olleen liiketoiminnallisia perusteita, järjestely viittaa vahvasti siihen, että muodollisesti erillistä henkilöstövuokrausyhtiötä on käytetty keinona välttää työntekijöistä aiheutuvia vastuita mahdollisessa maksukyvyttömyystilanteessa ja pitää yritysvarallisuus tällöin velkojien ulottumattomissa toisessa yhtiössä.

22. Vastuun samastaminen koskee yleensä osakkeenomistajan tai konsernisuhteessa emoyhtiön vastuuta kokonaan tai pääosin omistamansa yhtiön veloista. A Oy ei ole omistanut B Oy:tä, mutta molemmissa yhtiöissä määräysvaltaa on käyttänyt yksin X omistajana. Korkein oikeus toteaa, että samastamisella taloudellinen vastuu on tarkoitus kohdistaa siihen tahoon, jonka hyväksi sivuutettavaa yhtiömuotoa tai -järjestelyä on pyritty käyttämään. Tässä asiassa B Oy:n on muodollisesta erillisyydestään huolimatta katsottu toimineen epäitsenäisenä A Oy:n osana. Myös työntekijöiden työsuoritukset ovat tulleet tosiasiassa A Oy:n hyödyksi.

23. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A Oy on palkkaturvapäätösten mukaisesti vastuussa B Oy:n työntekijöille maksetusta palkkaturvasta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Ilkka Rautio, Marjut Jokela, Jukka Sippo ja Tuomo Antila. Esittelijä Petteri Mikkola.