KKO:2018:29

Poliisi oli antanut A:lle rikesakkomääräyksen, jonka mukaan A oli syyllistynyt järjestysrikkomukseen pitämällä koiraansa irrallaan taajama-alueella. Rikesakkomääräyksen mukaan A oli tunnustanut teon, luopunut oikeudestaan suulliseen käsittelyyn, suostunut sakkomenettelyyn ja hyväksynyt seuraamuksen.

A valitti rikesakkomääräyksestä sillä perusteella, että hän ei ollut pitänyt koiraansa irrallaan ja että hänen naapurinsa tekemä rikosilmoitus oli perätön. Korkeimman oikeuden ratkaisussa lausutuilla perusteilla A:lla ei katsottu olleen oikeutta valittaa rikesakkomääräyksestä mainitulla perusteella.

L sakon ja rikesakon määräämisestä 35 §

Rikesakkomääräys ja asian käsittely käräjäoikeudessa

Rikesakkomääräys

Poliisi antoi A:lle 9.1.2017 rikesakkomääräyksen, jonka mukaan A oli syyllistynyt järjestysrikkomukseen pitämällä koiraa irrallaan taajama-alueella 18.12.2016. Rikesakkomääräyksen mukaan A oli tunnustanut teon, luopunut oikeudestaan suulliseen käsittelyyn, suostunut sakkomenettelyyn ja hyväksynyt seuraamuksen.

Valitus ja vastaus Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa

A toimitti käräjäoikeudelle 11.1.2017 muutoksenhakemuksen, jossa hän katsoi, että hänelle määrätty 40 euron rikesakko oli aiheeton, sillä hän piti aina koiraansa kiinni lenkeillä ja pihassaan. Naapurin tekemä rikosilmoitus oli hänen mukaansa perätön.

Syyttäjä vaati ensisijaisesti, että valitus jätetään tutkimatta, koska A ei ollut valittanut sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 35 §:ssä mainitulla perusteella. Toissijaisesti hän vaati, että valitus hylätään, koska A oli pitänyt koiraansa irti taajama-alueella.

Käräjäoikeuden päätös 27.4.2017 nro 17/117625

Käräjäoikeus lausui asiassa olevan kysymys ensinnäkin siitä, oliko A:lla oikeus hakea muutosta rikesakkomääräykseen teon kiistämisen perusteella siitä huolimatta, että hän oli rikesakkomääräyksen mukaan tunnustanut teon ja luopunut oikeudestaan suulliseen oikeudenkäyntiin. Käräjäoikeus totesi epäillyn antaman suostumuksen merkitsevän ainoastaan sitä, että hän suostui asian käsittelemiseen summaarisessa sakkomenettelyssä. Hän ei sen sijaan suostumuksen antamalla luopunut oikeudestaan hakea muutosta kyseisessä menettelyssä annettuun ratkaisuun.

Käräjäoikeus totesi, että rikesakkomääräyksestä sai sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 35 §:n mukaan valittaa käräjäoikeuteen oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n mukaisten kanteluperusteiden eli sakon määräämisessä tapahtuneen menettelyvirheen ohella myös sillä perusteella, että määräys perustui väärään lain soveltamiseen tai ettei epäilty tai asianomistaja ollut antanut pätevästi lain 4 tai 5 §:ssä tarkoitettua suostumusta. Tässä tapauksessa käsillä ei ollut menettelyvirhettä eikä suostumusta rasittanut pätemättömyysperuste.

Käräjäoikeus katsoi sakon ja rikesakon määräämistä koskevan lain esitöissä esitettyjen kannanottojen puoltavan näkökantaa, jonka mukaan rikoksesta epäillyn tunnustettua teon näyttökysymystä ei tutkita uudelleen käräjäoikeudessa. Hallituksen esityksessä oli toisaalta lausuttu, etteivät laissa määrätyt valitusperusteet asiallisesti juuri rajoittaneet mahdollisuutta hakea muutosta. Tähän nähden oli kyseenalaista, oliko lakiesityksen tarkoituksena ollut luoda järjestelmä, jossa näyttökysymystä ei voisi saattaa tunnustamisesta, seuraamuksen hyväksymisestä ja sakkomenettelyyn suostumisesta huolimatta riippumattoman tuomioistuimen arvioitavaksi. Myös sakkomenettelyn summaarisuus ja menettelyyn liittyvät käytännön näkökohdat sekä painavat tuomioistuinlaitoksen toimintaan liittyvät tarkoituksenmukaisuusnäkökohdat puolsivat muutoksenhakuoikeuden tulkitsemista pikemminkin laajasti kuin suppeasti. Käräjäoikeus totesi muutoksenhakujärjestelmän olevan epäjohdonmukainen, mikäli ylimääräisessä muutoksenhaussa voidaan vedota uuteen selvitykseen helpommin kuin säännöllisessä muutoksenhaussa.

Edellä mainituilla perusteilla käräjäoikeus katsoi perustelluksi tulkita väärää lain soveltamista koskevaa sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 35 §:n 1 momentin valitusperustetta siten, että sakkomenettelyssä sakkorangaistukseen tuomitulla henkilöllä oli antamastaan suostumuksesta huolimatta oikeus saattaa näyttökysymys säännönmukaisen muutoksenhaun kautta tuomioistuimen harkittavaksi ainakin tilanteessa, jossa hän esitti muutoksenhakemuksessaan sellaisen vaihtoehtoisen tapahtumainkulun, jonka perusteella rikosvastuun edellytysten täyttymisestä nousi varteenotettava epäily.

Käräjäoikeus tutki valituksen ja hyväksyi sen. Käräjäoikeus kumosi sakkomääräyksen ja velvoitti valtion suorittamaan A:lle korvausta oikeudenkäyntikuluista.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Kaarlo Hakamies.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa ennakkopäätösvalitukseen.

Valituksessaan syyttäjä vaati, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja A tuomitaan rikesakkomääräyksen mukaiseen sakkorangaistukseen.

A ei vastannut valitukseen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja riidattomat seikat

1. Poliisi on 9.1.2017 antanut A:lle rikesakkomääräyksen, jonka mukaan tämä on syyllistynyt järjestysrikkomukseen 18.12.2016 pitämällä koiraa irrallaan taajama-alueella. Rikesakkomääräyksen mukaan A on tunnustanut teon, luopunut oikeudestaan suulliseen käsittelyyn, suostunut sakkomenettelyyn ja hyväksynyt seuraamuksen.

2. A on 11.1.2017 käräjäoikeuteen toimittamassaan muutoksenhakemuksessa katsonut, että hänelle määrätty rikesakko on aiheeton, sillä hän pitää aina koiraansa kiinni lenkeillä ja pihassaan. Naapurin tekemä rikosilmoitus on ollut perätön.

3. Syyttäjä on ensisijaisesti vaatinut, että valitus jätetään tutkimatta, koska A ei ole valittanut sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 35 §:n 1 momentissa mainitulla perusteella. Hän on toissijaisesti vaatinut, että valitus hylätään, koska A on menetellyt rikesakkomääräyksessä kuvatulla tavalla.

4. Käräjäoikeus on tutkinut valituksen ja hyväksynyt sen. Käräjäoikeus on kumonnut sakkomääräyksen ja velvoittanut valtion korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 200 eurolla viivästyskorkoineen.

Kysymyksenasettelu

5. Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjän valituksen johdosta kysymys siitä, onko A:lla ollut oikeus sakkomenettelyssä antamastaan suostumuksesta huolimatta muutoksenhakemuksessa vetoamallaan perusteella valittaa sakkomääräyksestä käräjäoikeuteen.

Muutoksenhaku rikesakkomääräykseen

6. Lailla sakon ja rikesakon määräämisestä (jäljempänä sakkomenettelylaki) kumottiin aikaisemmin voimassa olleet lait rikesakkomenettelystä (66/1983) sekä rangaistusmääräysmenettelystä (692/1993), jotka oli aikanaan säädetty perustuslain säätämisjärjestyksessä poikkeuslakeina. Uudella lailla katsottiin voitavan edistää rikoksesta epäillyn oikeusturvan toteutumista edellyttämällä rikkomuksesta epäillyn suostumusta summaarisen menettelyn käyttämiseen (ks. HE 94/2009 vp s. 12). Suostumusedellytyksen asettaminen oli keskeinen syy sille, että sakkomenettelylaki voitiin säätää tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

7. Asian käsitteleminen ja ratkaiseminen sakkomenettelylain mukaisessa järjestyksessä edellyttää lain 4 §:n 1 momentin mukaan sitä, että rikkomuksesta epäilty tunnustaa teon ja hyväksyy siitä määrättävän seuraamuksen sekä luopuu oikeudestaan suulliseen käsittelyyn ja suostuu asian ratkaisemiseen kyseisen lain mukaisessa menettelyssä. Lainkohdan mukaan suostumuksen tiedustelemisen yhteydessä epäillylle on selostettava suostumuksen antamisen merkitys. Pykälän 2 momentin mukaan suostumus annetaan sakkovaatimuksen, sakkomääräyksen, rikesakkomääräyksen tai rangaistusvaatimuksen antavalle tai muulle esitutkintaa suorittavalle virkamiehelle taikka syyttäjälle. Suostumuksen vastaanottavan virkamiehen on pyrittävä varmistamaan, että epäilty ymmärtää suostumuksen merkityksen ennen sen antamista. Jos epäilty ei anna suostumusta, hänelle annetaan siitä huolimatta tiedoksi sakkoa tai rikesakkoa koskeva rangaistusvaatimus. Suostumus voidaan sakkomenettelylain 4 §:n 4 momentin mukaan siinä tapauksessa antaa vielä maksamalla sakko tai rikesakko 30 päivän määräajassa. Jos suostumusta ei anneta myöskään tällä tavalla, asian käsittelyä jatketaan tavallisessa rikosasioiden käsittelyjärjestyksessä.

8. Sakkomenettelylain 34 §:n 1 momentin mukaan sakkomääräykseen, muuhun kuin ajoneuvoa pysäyttämättä havaituista liikennerikkomuksista seuraavaan rikesakkomääräykseen sekä rangaistusmääräykseen haetaan muutosta siten kuin sakkomenettelylaissa säädetään. Lain 35 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:ssä säädettyjen perusteiden lisäksi edellä tarkoitetusta määräyksestä voidaan valittaa käräjäoikeuteen myös sillä perusteella, että määräys perustuu väärään lain soveltamiseen taikka rikkomuksesta epäilty tai asianomistaja ei ole pätevästi antanut 4 tai 5 §:ssä tarkoitettua suostumusta. Lain 36 §:ssä säädetään mahdollisuudesta ylimääräiseen muutoksenhakuun oikeudenkäymiskaaren 31 luvussa mainituilla perusteilla. Viimeksi mainitun pykälän 2 momentin mukaan ylimääräisen muutoksenhaun tutkii käräjäoikeus. Korkein oikeus tutkii kuitenkin oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8, 8 a, 9 tai 9 c §:ään perustuvan muutoksenhaun.

9. Sakkomenettelylakia edeltäneessä rangaistusmääräys- ja rikesakkomenettelyssä sakotetun mahdollisuuksia vastustaa rangaistusmääräystä tai saattaa rikesakko alioikeuden käsiteltäväksi ei ollut rajoitettu. Uudessa laissa katsottiin kuitenkin tarpeelliseksi säätää erikseen valitusperusteista, koska muutosta haetaan määräykseen, joka perustuu epäillyn tunnustamiseen, seuraamuksen hyväksymiseen, suullisesta oikeudenkäynnistä luopumiseen ja sen hyväksymiseen, että asia käsitellään sakkomenettelylain mukaisessa menettelyssä (HE 94/2009 vp s. 46 - 47). Esitöiden mukaan erityisesti se, että määräyksen mukainen seuraamus on hyväksytty ja että teko on tunnustettu, on merkityksellinen oikeussuojatarpeen kannalta. Huomioon on otettava myös menettelyssä tutkittujen rikkomusten vähäisyys ja summaarisen prosessin erityispiirteet. Lain esitöissä on kuitenkin vielä todettu, etteivät valitusperusteet kuitenkaan asiallisesti juuri rajoita mahdollisuutta hakea muutosta verrattuna täysin vapaaseen muutoksenhakuoikeuteen.

Muutoksenhakuoikeuden arviointi tässä asiassa

10. Kysymys siitä, voidaanko valitus ottaa muutoksenhakuasteessa tutkittavaksi ja mitkä seikat ovat muutoksenhaun kohteena, arvioidaan muutoksenhakijan muutoksenhaun määräajassa tekemän kirjallisen muutoksenhakemuksen perusteella. Tämä yleinen lähtökohta ilmenee esimerkiksi muutoksenhakua käräjäoikeudesta hovioikeuteen koskevasta oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 1 §:stä, jonka mukaan oikeudenkäynti hovioikeudessa koskee käräjäoikeuden ratkaisun kohteena ollutta asiaa valituksessa ja mahdollisessa vastauksessa vedotulta osalta.

11. Sakkomenettelylain 34 §:n 2 momentin mukaan muutoksenhakemuksen käsittelyssä käräjäoikeudessa noudatetaan soveltuvin osin oikeudenkäymiskaaren 8 luvun säännöksiä hakemusasioiden käsittelystä. Hakemuksessa on oikeudenkäymiskaaren 8 luvun 2 §:n mukaan ilmoitettava hakijan yksilöity vaatimus tai pyytämä toimenpide sekä seikat, joihin vaatimus tai pyydetty toimenpide perustuu.

12. A on käräjäoikeudelle toimittamassaan muutoksenhakemuksessa ilmoittanut, että hänen naapurinsa tekemä rikosilmoitus on perätön, koska hän pitää aina koiraansa kiinni. Muutoksenhaku on toisin sanoen perustunut siihen väitteeseen, ettei A ole rikesakkomääräykseen merkitystä teon tunnustamisesta huolimatta menetellyt määräyksessä kuvatulla tavalla. Arvioidessaan sitä, onko A:lla ollut oikeus mainitulla perusteella saattaa rikesakkomääräys käräjäoikeuden tutkittavaksi, Korkein oikeus toteaa seuraavan.

13. Sakkomenettelylain 35 §:n sanamuodon mukaan sakkomääräyksestä voi valittaa käräjäoikeuteen ainoastaan rajoitetusti. Asiassa on siten edellä kohdissa 8 ja 10 lausutun johdosta arvioitava, onko A käräjäoikeudelle toimittamassaan muutoksenhakemuksessa väittänyt, että asiassa olisi tapahtunut jokin oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:ssä tarkoitettu menettelyvirhe tai että suostumusta ei olisi pätevästi annettu taikka että lakia olisi sovellettu asiassa väärin.

14. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n mukaan lainvoiman saanut tuomio voidaan tehdystä kantelusta tuomiovirheen perusteella poistaa muun ohella, jos oikeudenkäynnissä on tapahtunut muu oikeudenkäyntivirhe, jonka havaitaan tai voidaan otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen.

15. Korkein oikeus toteaa, että A ei ole muutoksenhakemuksessaan väittänyt, ettei häntä olisi asianmukaisesti kuultu rikesakkomääräystä annettaessa tai että hän olisi suostumusta häneltä tiedusteltaessa riitauttanut naapurinsa tekemän rikosilmoituksen sisällön. Muutoksenhakemuksessa ei ole muutoinkaan esitetty sellaisia seikkoja, joiden perusteella voitaisiin katsoa A:n vedonneen oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n mukaiseen menettelyvirheeseen. Muutoksenhakemusta ei siten ole voitu tutkia mainitulla valitusperusteella.

16. Valitus voidaan sakkomenettelylain 35 §:n mukaan tehdä myös, kun suostumusta rasittaa virhe. Sakkomenettelylain esitöiden mukaan rikkomuksesta epäilty on saattanut suostumuksen antamishetkellä olla sellaisessa tilassa, että häneltä on puuttunut tilapäisesti tai pysyväisluonteisemminkin kyky ymmärtää antamansa suostumuksen merkitys. Esimerkkinä tilapäisestä esteestä on mainittu asianosaisen voimakas päihtymystila ja pitkäaikaisesta esteestä asianosaisen sieluntoiminnalliset tai muut niihin rinnastettavat ymmärryskykyyn vaikuttavat terveydelliset häiriöt. Hallituksen esityksessä on todettu, että suostumusta tiedustelevan virkamiehen tulisi turhien muutoksenhakujen välttämiseksi kiinnittää huomiota tällaisiin suostumuksenantajan ymmärrykseen vaikuttaviin seikkoihin ja lykätä suostumuksen pyytämistä selvästi tilapäisissä tapauksissa (HE 94/2009 vp s. 47).

17. Korkein oikeus toteaa, että sakkomenettelylain 4 §:n mukaisen suostumuksen antamisen oikeusvaikutukset ovat epäillyn kannalta merkittävät. Pätevän suostumuksen antamisen jälkeen mahdollisuudet hakea muutosta sakkomääräykseen ovat varsin rajatut. Tästä syystä on tärkeää, että suostumuksen vastaanottava viranomainen pyrkii varmistumaan huolellisesti siitä, että epäilty ymmärtää suostumuksen merkityksen voidakseen asianmukaisesti punnita siihen liittyviä vaikutuksia etunsa kannalta. Epäilty voikin riitauttaa antamansa suostumuksen pätevyyden myös sillä perusteella, ettei hänelle ole riittävässä määrin tehty selkoa sakkomenettelylain 4 §:n mukaisen suostumuksen ja seuraamuksen hyväksymisen merkityksestä ja oikeusvaikutuksista, mistä syystä hän ei ole ymmärtänyt antamansa suostumuksen merkitystä. Lakivaliokunta on nimenomaisesti todennut (LaVM 9/2010 vp s. 8), että jos tunnustuksen pätevyyttä on aihetta epäillä tai asia on näytön osalta epäselvä, tunnustuksen vastaanottamista tulee lykätä tai käsitellä asia tavanomaisessa rikosprosessissa.

18. Korkein oikeus toteaa, että A ei ole muutoksenhakemuksessaan väittänyt, ettei hänelle olisi asianmukaisesti tehty selkoa suostumuksen antamisen oikeusvaikutuksista tai ettei hän olisi ymmärtänyt, mitä seuraamuksen hyväksyminen ja sakkomenettelyyn suostuminen merkitsee. Hän ei ole muutoksenhakemuksessaan lausunut muutoinkaan mitään sellaista, joka viittaisi hänen antamansa suostumuksen pätemättömyyteen. Kuten edellä kohdassa 10 on todettu, päätös muutoksenhakemuksen tutkittavaksi ottamisesta tehdään hakemuksessa esitetyn perusteella. Tarvittaessa muutoksenhakemusta voidaan täydennyttää, jos se on puutteellinen. Sen sijaan sillä seikalla, että A on käräjäoikeuden otettua asian tutkittavaksi ja häntä käräjäoikeuden istunnossa henkilökohtaisesti kuultaessa tuonut esiin seikkoja, joiden perusteella tunnustuksen ja suostumuksen pätevyyttä voitaisiin epäillä, ei ole merkitystä valituksen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä arvioitaessa.

19. Suostumuksen pätemättömyyteen vetoamisena ei myöskään voida pitää yksinomaan sitä, että A on pian suostumuksen antamisen jälkeen toimittanut käräjäoikeuteen muutoksenhakemuksen, jossa hän kiistää menetelleensä rikesakkomääräyksessä kuvatulla tavalla. Muutoksenhakuoikeutta ei siten voida perustaa pätevän suostumuksen puuttumista koskevaan valitusperusteeseen.

20. Asiassa on näin ollen vielä arvioitava se, onko A:n valitus voitu tutkia käräjäoikeuden katsomalla tavalla väärää lain soveltamista tarkoittavan valitusperusteen nojalla.

21. Vakiintuneesti on katsottu, että väärä lain soveltaminen voi ilmetä jonkin oikeusohjeen virheellisenä tulkintana, relevantin oikeusohjeen ohittamisena tai väärän oikeusohjeen soveltamisena. Sakkomenettelylain esitöissä (HE 94/2009 vp s. 47) on todettu, että valitusperusteena kysymykseen tuleva väärä lain soveltaminen on merkityksellinen ennen muuta harkittaessa sitä, onko määräyksessä ratkaistu asianmukaisesti kysymys rikosoikeudellisesta vastuusta tai menettämisseuraamuksesta. Myös selvä vakiintuneesta mittaamiskäytännöstä poikkeaminen voisi tulla valitusperusteena kysymykseen.

22. Sakkomenettelyssä käsiteltävät rikosasiat ovat siinä määrin lieviä, että vakiintuneen tulkinnan mukaan tunnustus on riittävä näyttö syyksilukevaan ratkaisuun. Tältä osin valituksenalainen määräys perustuu siten lähtökohtaisesti näyttökysymyksen asianmukaiseen ratkaisuun, eikä perusteita hakea muutosta mainittuun kysymykseen ole (HE 94/2009 vp s. 47). Lakivaliokunta on hallituksen esityksestä antamassaan lausunnossa (LaVM 9/2010 vp s. 8) todennut, että sakkomenettelylain 35 §:n mukaisten valitusperusteiden ero tavalliseen muutoksenhakuun koskee nimenomaan näyttökysymystä.

23. A:n muutoksenhakemus on perustunut yksinomaan näytön riitauttamiseen eli väitteeseen siitä, ettei A ole pitänyt koiraansa irti rikesakkomääräyksessä kuvatulla tavalla. Muutoksenhaun peruste on ilmennyt selkeästi valituskirjelmästä. Näyttökysymyksen ratkaisemisessa ei ole kysymys lain soveltamisesta. A:n muutoksenhaku ei näin ollen ole perustunut väärää lain soveltamista koskevaan väitteeseen.

24. Korkein oikeus toteaa, että lainsäätäjä on sakkomenettelylain 35 §:ssä tietoisesti rajoittanut vastaajan oikeutta hakea muutosta siten, että se on mahdollista vain tiettyjen edellytysten täyttyessä. Mikäli muutoksenhakuoikeutta tulkittaisiin käräjäoikeuden katsomalla tavalla laajentavasti, valitusperusteiden rajaamista tarkoittava säännös jäisi vaille merkitystä. Sen vuoksi Korkein oikeus katsoo, ettei muutoksenhakuoikeutta koskevaa sakkomenettelylain 35 §:ä ole perusteltua tulkita siten, että sakotetulla olisi nyt käsillä olevan kaltaisessa tilanteessa oikeus antamastaan suostumuksesta huolimatta hakea muutosta säännönmukaisella muutoksenhaulla käräjäoikeudessa.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

25. A on antanut sakkomenettelylain 4 §:n mukaisen suostumuksen ja luopunut oikeudestaan suulliseen käsittelyyn. Hän ei ole muutoksenhakemuksessaan vedonnut mihinkään sakkomenettelylain 35 §:ssä säädetyistä valitusperusteista. Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:lla ei ole ollut oikeutta hakea valittamalla muutosta saamaansa rikesakkomääräykseen eikä käräjäoikeuden olisi tullut ottaa valitusta tutkittavakseen.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden päätös kumotaan.

A:n valitus käräjäoikeudelle jätetään tutkimatta.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen 9.1.2017 A:lle antama rikesakkomääräys jää siten pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Soile Poutiainen, Pekka Koponen, Tuula Pynnä ja Tatu Leppänen. Esittelijä Paula Jutila.