KKO:2016:59

Saksassa liikenneonnettomuudessa loukkaantunut A oli nostanut käräjäoikeudessa kanteen vakuutuksenantajaa vastaan, jolla oli kotipaikka Saksassa. Tapaturmavakuutuslain perusteella korvausta A:lle maksanut vakuutusyhtiö oli nostanut samassa käräjäoikeudessa takautumiskanteen edellä mainittua saksalaista vakuutuksenantajaa vastaan. Käräjäoikeuden katsottiin olevan toimivaltainen käsittelemään jälkimmäisen kanteen.

Bryssel I -asetus (44/2001) 6 artikla 2 alakohta
OK 18 luku 5 § 2 mom
OK 10 luku 10 § 4 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Alempien oikeuksien ratkaisut

Kanne, Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden päätös 20.12.2012, muutoksenhaku Turun hovioikeudessa ja hovioikeuden päätös 24.4.2013 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Mika Mäkinen ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Pentti Mäkinen, Kirsi Kanerva ja Kaarlo Mikkola. Esittelijä Peter Arvidsson.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Yhtiölle Schwarzmeer und Ostsee Versicherungs-Aktiegesellschaft SOVAG (jäljempänä SOVAG) myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan SOVAG vaati, että Korkein oikeus kumoaa hovioikeuden päätöksen ja jättää kanteen tutkimatta käräjäoikeuden kansainvälisen toimivallan puuttumisen vuoksi.

Vastauksessaan If Vahinkovakuutusyhtiö Oy (jäljempänä If) vaati valituksen hylkäämistä.

Välitoimet

Varattuaan asianosaisille tilaisuuden ilmaista käsityksensä ennakkoratkaisupyynnön esittämisestä sekä sen sisällöstä, Korkein oikeus esitti päätöksellään 14.11.2014 nro 2336 Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 267 artiklan mukaisen ennakkoratkaisupyynnön Euroopan unionin tuomioistuimelle. Unionin tuomioistuin antoi tuomiollaan 21.1.2016 SOVAG, C-521/14, EU:C:2016:41, pyydetyn ratkaisun.

Asianosaiset antoivat ennakkoratkaisun johdosta kirjalliset lausumansa.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja käsittely alemmissa tuomioistuimissa

1. A oli joutunut Saksassa liikenneonnettomuuteen. Liikennevahingosta vastuullisen kuljettajan ajoneuvo oli ollut vakuutettuna liikennevahingon varalta Schwarzmeer und Ostsee Versicherungs-Aktiegesellschaft SOVAG –nimisessä vakuutusyhtiössä, jonka kotipaikka on Saksassa. A oli nostanut SOVAGia vastaan kanteen Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa vaatien muun muassa vahvistettavaksi, että hän oli saanut liikennevahingon seurauksena vaikean aivovamman ja kaularankavamman ja että hän oli jäänyt näiden vammojen vuoksi pysyvästi työkyvyttömäksi.

2. Liikennevahinko oli ollut samalla tapaturmavakuutuslain mukainen työtapaturma. If Vahinkovakuutusyhtiö Oy oli maksanut A:lle korvausta tapaturmavakuutuslain perusteella.

3. A:n SOVAGia vastaan nostaman kanteen vireilletulon jälkeen If on nostanut SOVAGia vastaan kanteen samassa käräjäoikeudessa. If on vaatinut käräjäoikeutta vahvistamaan, että A:lle oli aiheutunut liikenneonnettomuudessa vammoja, joiden seurauksena A oli tullut ammattiinsa pysyvästi työkyvyttömäksi. Lisäksi If on vaatinut käräjäoikeutta vahvistamaan, että SOVAG on velvollinen suorittamaan Ifille kaikki Ifin A:lle liikennevahingon perusteella aikaisemmin tai tulevaisuudessa maksamat korvaukset. If on yksilöinyt A:lle jo maksamiensa korvausten määrän ja vaatinut, että SOVAG velvoitetaan suorittamaan Ifille nämä jo maksetut korvaukset viivästyskorkoineen. If on kanteensa tueksi vedonnut tapaturmavakuutuslain (608/1998) 61 §:n 2 momenttiin, jonka mukaan vakuutuslaitoksella on oikeus saada suorittamansa määrä takaisin vamman tuottajalta tai muulta korvausvelvolliselta. If on kanteessaan pyytänyt, että kanne käsitellään samassa oikeudenkäynnissä A:n kanteen kanssa.

4. SOVAG on kiistänyt suomalaisen tuomioistuimen toimivallan asiassa ja vaatinut, että kanne jätetään tutkimatta.

5. Käräjäoikeus on päätöksellään jättänyt Ifin SOVAGia vastaan nostaman kanteen tutkimatta suomalaisen tuomioistuimen toimivallan puuttumisen vuoksi. Käräjäoikeus on katsonut, että tuomioistuimen toimivalta asiassa määräytyi tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 (jäljempänä Bryssel I -asetus) II luvun vakuutusasioita koskevan 3 jakson säännösten perusteella. Näiden säännösten perusteella suomalainen tuomioistuin ei ollut toimivaltainen käsittelemään kannetta.

6. If on valittanut käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen. Hovioikeus on päätöksessään katsonut, että Bryssel I –asetuksen II luvun vakuutusasioita koskevan 3 jakson säännökset eivät soveltuneet esillä olevaan vakuutuksenantajien väliseen asiaan. Asiassa voitiin soveltaa Bryssel I –asetuksen 2 jakson 6 artiklan 2 alakohtaa. Hovioikeus on katsonut, että Ifin SOVAGiin kohdistamalla kanteella on ollut välitön yhteys A:n ja SOVAGin väliseen riita-asiaan, sillä molempien ratkaiseminen on riippunut saman syy-yhteyskysymyksen selvittämisestä. Näillä perusteilla hovioikeus on katsonut, että Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on asiassa toimivaltainen tuomioistuin. Hovioikeus on kumonnut käräjäoikeuden päätöksen ja palauttanut asian käräjäoikeuteen.

Sovellettavat säännökset ja kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

7. Oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 5 §:n 1 momentissa säädetään, että jos asianosainen sen varalta, että hän häviää asian, haluaa esittää kolmatta vastaan takautumisvaatimuksen tai vahingonkorvausvaatimuksen tai siihen rinnastettavan muun vaatimuksen, hän saa nostaa tällaista vaatimusta koskevan kanteen käsiteltäväksi samassa oikeudenkäynnissä tuon asian kanssa. Jos joku sen johdosta, minkä lopputuloksen asia voi saada asianosaisten välillä, haluaa nostaa 1 momentissa tarkoitettua vaatimusta koskevan kanteen toista tai molempia asianosaisia vastaan, hän saa pykälän 2 momentin mukaan nostaa kanteen käsiteltäväksi samassa oikeudenkäynnissä tuon asian kanssa.

8. Oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 10 §:n 4 momentin mukaan lain 18 luvun 5 §:ssä tarkoitettu kanne voidaan tutkia siinä käräjäoikeudessa, jossa alkuperäinen kanne on vireillä, myös silloin kun kannetta mainitun luvun 7 §:n 2 momentista ilmenevästä syystä ei käsitellä samassa oikeudenkäynnissä alkuperäisen kanteen kanssa.

9. Korkein oikeus toteaa, että Bryssel I -asetuksen on korvannut Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1215/2012 tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla (uudelleenlaadittu asetus). Uudelleenlaadittua asetusta sovelletaan sen 66 artiklan 1 kohdan mukaan oikeudenkäynteihin, jotka on pantu vireille 10.1.2015 tai sen jälkeen. Se ei siten tule sovellettavaksi tässä asiassa.

10. Bryssel I –asetuksen 1 jakson yleisten säännösten 2 artiklan 1 kohdassa ilmaistun pääsäännön mukaan kanne henkilöä vastaan nostetaan sen jäsenvaltion tuomioistuimessa, jossa kyseisellä henkilöllä on kotipaikka. Asetuksessa säädetään useista poikkeuksista tähän pääsääntöön.

11. Jos kanne koskee takaus- tai takautumisvaatimusta tai sivullisvaatimusta, Bryssel I –asetuksen erityistä toimivaltaa koskevan 2 jakson 6 artiklan 2 alakohdan mukaan kanne henkilöä vastaan voidaan nostaa myös siinä tuomioistuimessa, jossa alkuperäinen kanne on vireillä, jollei alkuperäistä kannetta ole nostettu ainoastaan sen vuoksi, että kanne häntä vastaan saataisiin tutkituksi muussa tuomioistuimessa kuin siinä, joka muutoin olisi ollut toimivaltainen tutkimaan häntä vastaan nostetun kanteen.

12. Bryssel I –asetuksen II luvun 3 jakso koskee toimivaltaa vakuutusasioissa. Jaksoon sisältyvän 8 artiklan mukaan tuomioistuimen toimivalta vakuutusta koskevissa asioissa määräytyy tämän jakson säännösten mukaan, jollei 4 artiklan ja 5 artiklan 5 kohdan säännöksistä muuta johdu.

13. Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa kysymys siitä, määräytyykö toimivaltainen tuomioistuin asiassa Bryssel I –asetuksen vakuutusasioita koskevan 3 jakson säännösten perusteella vai voidaanko asetuksen 2 jakson 6 artiklan 2 alakohtaa soveltaa asiassa. Jos 6 artiklan 2 alakohtaa voidaan soveltaa, kysymys on lisäksi siitä, täyttyvätkö tuomioistuimen toimivallalle sanotussa alakohdassa asetetut edellytykset ja onko käräjäoikeus siten alakohdan perusteella toimivaltainen.

Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisupyyntö

14. Korkein oikeus on esittänyt asiassa ennakkoratkaisupyynnön Euroopan unionin tuomioistuimelle.

15. Ennakkoratkaisupyynnössä on todettu, että Korkein oikeus pitää unionin tuomioistuimen aiemmassa oikeuskäytännössään esittämien toteamusten perusteella selvänä, että Bryssel I -asetuksen vakuutusasioita koskevan 3 jakson säännökset eivät tule sovellettavaksi asiassa (tuomiot GIE Réunion européenne, C-77/04, EU:C:2005:327 ja Vorarlberger Gebietskrankenkasse, C-347/08, EU:C:2009:561). Korkein oikeus on katsonut, että unionin tuomioistuimen aiemmista ratkaisuista ilmenee, että vakuutuksenantajaan, jolle vakuutetun oikeudet ovat siirtyneet, ei voida soveltaa mainitun jakson säännöksiä, joiden tarkoituksena on heikomman osapuolen suojelu hänen etujensa kannalta suotuisemmilla toimivaltasäännöksillä.

16. Korkein oikeus on kuitenkin katsonut, että tuomioistuimen kansainvälisen toimivallan arviointi edellyttää tulkintaa Bryssel I -asetuksen 6 artiklan 2 alakohtaan sisältyvästä käsitteestä ˮtakaus- tai takautumisvaatimusta tai sivullisvaatimusta koskeva kanneˮ. Korkein oikeus on pitänyt tulkinnanvaraisena erityisesti sitä, kattaako 6 artiklan 2 alakohta esillä olevan tilanteen, jossa kolmas osapuoli nostaa kanteen vireillä olevan oikeudenkäynnin osapuolta vastaan.

17. Tämän vuoksi Korkein oikeus on ennakkoratkaisukysymyksenään tiedustellut unionin tuomioistuimelta, onko Bryssel I -asetuksen 6 artiklan 2 alakohtaa tulkittava siten, että se koskee kannetta, jossa on kysymys ennakkoratkaisupyynnössä kuvatun kaltaisesta takautumisoikeuteen perustuvasta tai muusta siihen rinnastuvasta, alkuperäiseen kanteeseen läheisesti liittyvästä vaatimuksesta ja jonka kolmas osapuoli kansallisen lainsäädännön sallimin tavoin nostaa toista asianosaista vastaan käsiteltäväksi samassa oikeudenkäynnissä.

Unionin tuomioistuimen tuomio 21.1.2016

18. Unionin tuomioistuin on vastannut Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisupyyntöön tuomiossaan SOVAG, C-521/14, EU:C:2016:41, seuraavasti:

Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 6 artiklan 2 alakohtaa on tulkittava siten, että sen soveltamisalaan kuuluu kolmannen osapuolen alkuperäisen oikeudenkäynnin vastaajaa vastaan kansallisen lainsäädännön säännösten mukaisesti nostama kanne, jossa on kyse alkuperäiseen kanteeseen läheisesti liittyvästä vaatimuksesta, jolla vaaditaan kolmannen osapuolen mainitun alkuperäisen oikeudenkäynnin kantajalle maksamien korvausten korvaamista, jos kyseistä kannetta ei ole nostettu ainoastaan sen vuoksi, että kanne kyseistä vastaajaa vastaan saataisiin tutkituksi muussa tuomioistuimessa kuin siinä, joka muutoin olisi ollut toimivaltainen tutkimaan häntä vastaan nostetun kanteen.

Korkeimman oikeuden kannanotot

Bryssel I –asetuksen vakuutusasioita koskevan jakson soveltaminen

19. Unionin tuomioistuin on ennakkoratkaisupyyntöön antamassaan vastauksessa ottanut kantaa myös SOVAGin esittämään väitteeseen, jonka mukaan Bryssel I –asetuksen vakuutusasioita koskevassa 3 jaksossa kyse on itsenäisestä toimivallan jakamista koskevasta järjestelmästä, minkä johdosta asetuksen 6 artiklan 2 alakohtaa ei voitu soveltaa.

20. Unionin tuomioistuin on tältä osin todennut, että vakuutusasioita koskevan jakson tavoite on johdanto-osan 13 perustelukappaleen mukaan heikomman osapuolen eli vakuutetun, edunsaajan tai vakuutuksenottajan suojaaminen hänen etujensa kannalta yleisiä säännöksiä suotuisammilla tuomioistuimen toimivaltaa koskevilla säännöksillä. Asiassa esillä oleva vaatimus liittyi unionin tuomioistuimen mukaan kuitenkin vakuutusalan ammattilaisten välisiin suhteisiin eikä vaikuttanut heikompana pidettävän osapuolen asemaan oikeudenkäynnissä. Pelkästään ammattilaisten välisiä suhteita koskevat myöhemmät menettelyvaiheet eivät kuuluneet kyseisen vakuutusasioita koskevan jakson soveltamisalaan. Unionin tuomioistuin on katsonut, ettei kyseinen jakso siten koskenut esillä olevan kaltaista kannetta (tuomion kohdat 28 - 31).

21. Korkein oikeus katsoo tämän vuoksi jo ennakkoratkaisupyynnössä toteamansa mukaisesti, ettei tuomioistuimen toimivaltaa tässä asiassa tule arvioida Bryssel I –asetuksen vakuutusasioita koskevan jakson säännösten mukaisesti. Toimivaltaa on arvioitava asetuksen 6 artiklan 2 alakohdan perusteella.

Tuomioistuimen toimivalta Bryssel I –asetuksen 6 artiklan 2 alakohdan mukaan

22. Unionin tuomioistuin on tuomiossaan lausunut asetuksen 6 artiklan 2 alakohdan sanamuotoa arvioidessaan, ettei sen useissa kieliversioissa suljeta pois sitä, että alkuperäistä kannetta tutkiva tuomioistuin voisi olla toimivaltainen tutkimaan kolmannen jotakin alkuperäisen kanteen asianosaista vastaan nostaman kanteen, kun taas toisissa kieliversioissa rajoitetaan säännöksen soveltamisala kolmatta vastaan nostettuihin kanteisiin. Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säädöksen erikielisten versioiden poiketessa toisistaan tiettyä säännöstä on tulkittava sen lainsäädännön systematiikan ja tavoitteen mukaan, jonka osa säännös on (tuomion kohdat 33 - 35).

23. Unionin tuomioistuin on katsonut, että vaikka erityisesti toimivaltaa koskevia säännöksiä on tulkittava suppeasti, useat asetuksen tavoitteista puoltavat tulkintaa, jonka mukaan myös kolmannen nostama kanne jotakin alkuperäisen oikeudenkäynnin asianosaista vastaan kuuluu asetuksen 6 artiklan 2 alakohdan soveltamisalaan. Asetuksen johdanto-osan 15 perustelukappaleessa korostetaan lainkäytön yhdenmukaisuuden edellyttävän rinnakkaisten oikeudenkäyntien saamista mahdollisimman vähiin ja sen varmistamista, ettei jäsenvaltioissa anneta keskenään ristiriitaisia ratkaisuja. Johdanto-osan 12 perustelukappaleessa todetaan tarve täydentää vastaajan kotipaikan mukaan määräytyvää toimivaltaperustetta muilla hyväksytyillä perusteilla asianmukaisen lainkäytön helpottamiseksi tai tuomioistuimen ja riita-asian läheisen yhteyden vuoksi (kohdat 37 - 38).

24. Kysymyksessä olevan kaltaisessa tilanteessa kanteiden käsitteleminen samassa oikeudenkäynnissä voi unionin tuomioistuimen mukaan edistää edellä tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamista. Tuomioistuin on ratkaisussaan todennut jo lausuneensa Brysselin yleissopimuksen 27.9.1968 (EYVL 1972, L 299) yhteydessä, että vakuutetun vakuutuksenantajaa vastaan nostamaa kannetta ja kannetta, jolla mainittu vakuutuksenantaja haastaa vastaajaksi toisen vakuutuksenantajan, joka on antanut vakuutuksen saman tapahtuman varalta, on pidettävä yleissopimuksen 6 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuina alkuperäisenä kanteena ja takautumisvaatimusta koskevana kanteena (tuomio GIE Réunion européenne ym., 27 kohta). Tämän tulkinnan ja edellä esitettyjen asetuksen tavoitteiden perusteella asetuksen 6 artiklan 2 alakohtaa sovelletaan pääasiassa kysymyksessä olevan kaltaiseen kanteeseen. Tämän vahvistaa myös yleissopimuksesta tehdystä Jenardin selvityksestä (EYVL 1979, C 59) ilmenevä toteamus, jonka mukaan sivullisvaatimus voi käsittää myös tilanteet, joissa kolmas liittyy oikeudenkäyntiin omien intressiensä suojaamiseksi (kohdat 39 - 44).

25. Koska asetuksen 6 artiklan 2 alakohdassa edellytetään yhteyttä alkuperäisen kanteen ja sivullisvaatimuksen taikka takaus- tai takautumisvaatimuksen välillä, unionin tuomioistuimen mukaan kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on tutkia tällaisen yhteyden olemassaolo varmistuakseen siitä, ettei vaatimusta ole esitetty ainoastaan sen vuoksi, että kanne kyseistä vastaajaa vastaan saataisiin tutkituksi muussa kuin muutoin toimivaltaisessa tuomioistuimessa. Unionin tuomioistuin on lausunut tältä osin tuomiossaan, että asetuksen 6 artiklan 2 alakohdan kiertäminen voidaan varmasti välttää sillä, että oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 5 §:n 2 momentin kaltaisen kansallisen säännöksen mukaan kolmas osapuoli voi nostaa kanteen jo vireillä olevan oikeudenkäynnin yhteydessä ainoastaan, jos tällaisella kanteella on yhteys alkuperäiseen kanteeseen (kohdat 45 - 46). Näillä perusteilla unionin tuomioistuin on päätynyt edellä kohdassa 18 todettuun vastaukseen Korkeimman oikeuden kysymyksiin.

26. Korkein oikeus toteaa, että oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 5 §:n 2 momentin ja 10 luvun 10 §:n 4 momentin säännökset sallivat esillä olevan kanteen nostamisen samassa käräjäoikeudessa A:n SOVAGia vastaan nostaman kanteen kanssa.

27. Arvioitavaksi tulee, onko kanteiden välillä edellä kohdassa 25 tarkoitettu yhteys. SOVAG on esittänyt väitteen, jonka mukaan tällaista yhteyttä ei ole erityisesti sen vuoksi, että If on vaatinut kanteessaan sen vahvistamista, että SOVAG on velvollinen suorittamaan Ifille yhtiön aikaisemmin maksamien korvausten lisäksi myös sen tulevaisuudessa maksamat korvaukset.

28. Korkein oikeus toteaa, että molemmat kanteet perustuvat samaan vahinkotapahtumaan ja edellyttävät muun muassa saman syy-yhteyttä koskevan kysymyksen ratkaisemista. Korkein oikeus katsoo, että kanteiden välillä on Bryssel I –asetuksen 6 artiklan 2 alakohdassa edellytetty yhteys eikä Ifin siten voida katsoa nostaneen esillä olevaa kannetta ainoastaan saadakseen kanteen tutkituksi muussa tuomioistuimessa kuin siinä, joka muutoin olisi toimivaltainen tutkimaan SOVAGia vastaan nostetun kanteen. Tähän arviointiin ei vaikuta se, että If on vaatinut vahvistettavaksi SOVAGin suoritusvelvollisuuden myös tulevaisuudessa maksettavien korvausten osalta.

29. Korkein oikeus katsoo edellä esitetyn perusteella, että kanne kuuluu Bryssel I –asetuksen 6 artiklan 2 alakohdan soveltamisalaan ja että Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on asiassa toimivaltainen tuomioistuin.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pertti Välimäki, Juha Häyhä, Marjut Jokela, Jukka Sippo ja Pekka Koponen. Esittelijä Mervi Pere.