KKO:2016:71

Kysymys muun kuin rikoksesta epäillyn luona toimitettavan kotietsinnän edellytyksenä olevien erittäin pätevien perusteiden täyttymisen arvioimisesta. Kysymys myös oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta saatettaessa kotietsinnän edellytykset tuomioistuimen tutkittavaksi.

PakkokeinoL 5 luku 1 § 2 mom (646/2003)
PakkokeinoL 5 luku 2 § 2 mom (646/2003)
PakkokeinoL 5 luku 7 a § (871/2011)

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kotietsintä ja sen saattaminen tuomioistuimen tutkittavaksi

Poliisi tutki Joensuussa tehtyä epäiltyä törkeää varkautta ja ampuma-aserikosta. Joensuulaisen tavaratalon tiloihin oli murtauduttu 13.9.2012 ja liikkeen tiloista oli anastettu viisi haulikkoa. Poliisi sai selville yhden rikoksesta epäillyn henkilöllisyyden, jonka luona 20.9.2012 toimitetussa kotietsinnässä oli löytynyt yksi haulikoista. Rikoskomisario H oli saanut tästä tiedon aamulla 21.9.2012. Asian tutkinnassa kävi ilmi, että kyseinen rikoksesta epäilty henkilö T oli mahdollisesti liikkunut tekoaikaan Joensuussa MPJ:n kanssa. T oli tekoaikaan Joensuussa ollessaan asunut hotelli Vaakunassa ja jättänyt lähtiessään laskun maksamatta. Tästä oli tehty rikosilmoitus. Lisäksi oli saatu tieto, että T olisi käyttänyt Joensuussa liikkuessaan MPJ:n autoa. Poliisi epäili MPJ:n olleen osallisena tekoihin ja rikoskomisario H määräsi 21.9.2012 tämän otettavaksi kiinni sekä kotietsinnän suoritettavaksi tämän asunnossa.

Kirjallisen kotietsintämääräyksen mukaan kotietsintä oli määrätty suoritettavaksi pakkokeinolain 5 luvun 1 §:n (646/2003) 1 – 3 momentin nojalla takavarikoitavan esineen tai omaisuuden löytämiseksi tai sellaisen seikan tutkimiseksi, jolla voi olla merkitystä rikoksen selvittämisessä.

Kotietsintää MPJ:n asunnolle lähtivät suorittamaan ylikonstaapeli J ja vanhempi konstaapeli S. MPJ:n osoitetiedot oli tarkistettu väestötietojärjestelmästä sekä poliisin PATJA-järjestelmästä. Rikoskomisario H oli sopinut partion kanssa, että se selvittää, kuka osoitteessa asuu ja on tarvittaessa yhteydessä rikoskomisarioon.

Partion saavuttua paikalle asunnossa ollut V oli ilmoittanut, ettei MPJ enää asu kyseisessä osoitteessa. V oli kertonut muuttaneensa kyseessä olevaan Joensuun kaupungin vuokra-asuntoon 1.7.2012 ja että asunto oli tyhjennetty ja tarkastettu isännöitsijän toimesta ennen muuttoa. Ylikonstaapeli J oli soittanut komisario H:lle ja kysynyt toimintaohjeita kotietsinnän suorittamisen osalta. Ylikonstaapeli J oli kertonut komisario H:lle V:n käytöksen olleen epäilyttävää ja aggressiivista poliisia kohtaan. V oli esittänyt partiolle, että hän päästää poliisit sisään sen jälkeen, kun on ensin ollut asunnossa pari minuuttia ovi lukittuna. V oli lisäksi kertonut työskentelevänsä hotelli Vaakunassa. Mies oli aluksi kieltäytynyt esittämästä henkilöllisyystodistustaan ja vasta useiden kehotusten jälkeen näyttänyt sen.

Kotietsinnässä ei ollut löytynyt mitään tapaukseen liittyvää eikä asunnosta ollut takavarikoitu mitään.

V vaati käräjäoikeutta tutkimaan, oliko kotietsinnälle ollut lainmukaiset edellytykset ja oliko poliisi menetellyt pakkokeinolain 5 luvun edellyttämällä tavalla. Poliisin oli täytynyt ymmärtää, että etsintää ei tehty heidän etsimänsä henkilön asuntoon. Tämä seikka olisi myös ollut helposti varmistettavissa.

Komisario H katsoi, että kotietsinnän suorittamiselle oli ollut pakkokeinolain 5 luvun 1 §:n mukaiset perusteet.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden päätös 23.11.2012

Käräjäoikeus toimitti asiassa pääkäsittelyn, jossa kuultiin V:tä sekä kotietsintää suorittamassa olleita konstaapeleita.

Käräjäoikeus totesi, että selvitettävänä oli ollut varkausrikos, josta säädetty ankarin rangaistus oli vähintään kuusi kuukautta vankeutta. Näin ollen pakkokeinolain 5 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitettu yleinen edellytys oli täyttynyt.

Käräjäoikeus totesi edelleen, että kotietsinnän niin kuin muidenkin pakkokeinojen käyttämisen edellytykset ratkaistaan siihen ryhdyttäessä tiedossa olevien seikkojen valossa. Pakkokeinon käyttämisestä päättävän komisarion tiedossa oli ollut virallisen väestörekisteritiedon ja poliisin oman osoitetiedon perusteella, että rikoksesta siinä vaiheessa ˮsyytä epäilläˮ -perusteella epäilty henkilö, joka ei ollut V, asui kyseisessä osoitteessa. Saman tiedon mukaan siinä asui myös V. Käräjäoikeus katsoi, että näillä tiedoilla oli täyttynyt pakkokeinolain 5 luvun 1 §:n 1 momentin mukainen edellytys suorittaa kotietsintä kyseisessä osoitteessa.

Käräjäoikeus totesi, että kotietsinnän suorittajien saapuessa paikalle V oli kieltäytynyt päästämästä heitä sisälle perusteena se, että epäilty henkilö ei asu osoitteessa. Hän oli tämän jälkeen kuitenkin pyytänyt, että saisi mennä asuntoon, lukita oven ja viipyä siellä muutaman minuutin, jonka jälkeen hän päästäisi kotietsinnän suorittajat sisälle. Kun poliisin tietoon oli V:ltä itseltään tullut, että etsitty henkilö ei asunut osoitteessa, oli poliisilla kuitenkin ollut sen hetkisen tiedon mukaan yhteys epäillyn henkilön ja V:n välillä V:n työpaikan ja epäillyn majoituspaikan yhteytenä. Lisäksi ratkaisevalla hetkellä oli jo ollut tiedossa V:n vaatimus saada sulkeutua huoneistoon hetkeksi ennen kuin päästää poliisit sinne. Näistä syistä ja epäillyn henkilön osoitetiedon perusteella poliisi oli erittäin pätevin perustein voinut olettaa, että etsinnällä saavutetaan pakkokeinolain 5 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitetut tavoitteet.

Käräjäoikeus totesi, että V oli ollut kotietsinnässä saapuvilla ja että hänelle oli kotietsintää aloitettaessa esitetty kirjallinen etsintämääräys. Asiassa ei ollut väitettykään, että etsinnällä olisi aiheutettu V:lle enempää haittaa tai vahinkoa kuin oli ollut välttämätöntä. V:n mielipahaa ei voitu pitää välttämättömän haitan rajat ylittävänä haittana tai vahinkona, koska hänelle oli myös heti ilmoitettu, että hän ei ole epäilty.

Käräjäoikeus totesi, että kotietsinnän toimittamisen edellytykset olivat olleet olemassa ja että kotietsinnässä oli menetelty pakkokeinolain 5 luvun 4 ja 5 §:n edellyttämällä tavalla.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Aulikki Riikonen.

Itä-Suomen hovioikeuden päätös 28.6.2013

V valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Matti Hakkarainen, Ari Kyllönen ja Heimo Kiviranta. Esittelijä Juha Tykkyläinen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

V:lle myönnettiin valituslupa.

V vaati valituksessaan, että käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätökset kumotaan ja asiassa katsotaan, ettei poliisilla ollut ollut edellytyksiä toteuttaa etsintämääräyksessä tarkoitettua kotietsintää. Lisäksi V vaati, että Suomen valtio on velvoitettava korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa 1 160,64 eurolla ja Korkeimmassa oikeudessa 2 532,08 eurolla mahdollisine viivästyskorkoineen.

Rikoskomisario H vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Suullinen käsittely

Korkeimmassa oikeudessa toimitettiin suullinen käsittely.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Selostus tapahtumista ja kysymyksenasettelu

1. Rikoskomisario H oli 21.9.2012 antanut kirjallisen määräyksen kotietsinnän toimittamisesta rikoksesta epäillyn MPJ:n asunnossa Joensuussa takavarikoitavan esineen tai omaisuuden löytämiseksi sekä sellaisen seikan tutkimiseksi, jolla voi olla merkitystä rikoksen selvittämisessä. Kirjallisessa kotietsintämääräyksessä oli viitattu pakkokeinolain 5 luvun 1 §:n 1 - 3 momentteihin (646/2003). Kotietsintämääräyksen perustana olivat Joensuussa 13.9.2012 tehdyt törkeä varkaus ja ampuma-aserikos. Rikosepäilyn mukaan oli anastettu viisi haulikkoa. Rikoskomisarion tiedossa oli väestötietojärjestelmän ja poliisin oman tietojärjestelmän osoitetiedon perusteella ollut, että rikoksesta epäilty henkilö asui kysymyksessä olevassa osoitteessa. Samaan asiaan liittyen oli myös muissa osoitteissa määrätty suoritettavaksi kotietsintöjä, jotka sotkemisvaaran vuoksi oli tarpeen suorittaa samanaikaisesti. Rikoskomisario H oli sopinut kotietsintöjä toimittamaan lähteneen ylikonstaapelin kanssa, että partio selvittää paikan päällä, kuka osoitteessa asuu ja on tarvittaessa yhteydessä rikoskomisario H:hon.

2. Kotietsintää aloitettaessa asunnon oven avannut V oli ilmoittanut etsintää toimittaneille poliiseille, ettei epäilty henkilö enää asunut asunnossa, ja kieltäytynyt päästämästä poliiseja sisään. Hän oli ilmoittamansa mukaan kertonut muuttaneensa asuntoon kolme kuukautta aiemmin ja kehottanut poliiseja tarkistamaan asian asunnon vuokranantajalta. V:lle oli kotietsintää aloitettaessa esitetty kirjallinen kotietsintämääräys ja hänelle oli ilmoitettu, ettei häntä epäillä tutkittavana olleista rikoksista.

3. Kotietsintää suorittaneet poliisit ovat heitä Korkeimmassa oikeudessa kuultaessa kertoneet, että V oli käyttäytynyt tilanteessa kiihtyneesti ja hermostuneesti ja pyytänyt saada olla asunnossa yksin ovi lukittuna muutaman minuutin ajan, johon vaatimukseen poliisit eivät kuitenkaan olleet suostuneet. V on puolestaan myöntänyt olleensa tilanteen yllättävyyden vuoksi mahdollisesti kiihtynyt, mutta kiistänyt olleensa varsinaisesti aggressiivinen ja kertonut halunneensa ainoastaan saada pukeutua rauhassa ennen poliisien sisälle päästämistä. Asiassa on kuultavien ristiriitaisten kertomusten perusteella jäänyt epäselväksi, oliko V kieltäytynyt aluksi todistamasta henkilöllisyyttään. Riidatonta on, että jossain vaiheessa V:n henkilöllisyys oli kuitenkin voitu luotettavasti selvittää. Puhutuksessa oli myös ilmennyt, että V oli ollut töissä Hotelli Vaakunan ravintolassa, johon hotelliin myös MPJ ja muut rikoksesta epäillyt olivat olleet rikoksen tekoaikana majoittuneina. Rikoksesta epäillyt olivat jättäneet majoituslaskunsa maksamatta, ja asiasta oli kirjattu rikosilmoitus petoksesta.

4. Paikalla ollut ylikonstaapeli oli, saatuaan edellä mainitut tiedot asunnolle ensiksi saapuneilta poliiseilta, ollut puhelimitse yhteydessä H:hon ja kertonut tilanteesta sekä V:n puhutuksessa ilmenneistä seikoista ja tämän käyttäytymisestä. Määräyksen antanut rikoskomisario H oli päättänyt uusista tiedoista huolimatta toimittaa kotietsinnän. Hän on kuultaessa kertonut täydentäneensä ja muuttaneensa suullisesti kotietsintämääräystä siten, että kotietsintä tuli suorittaa pakkokeinolain 5 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti paikassa, joka ei ollut sen hallinnassa, jota on syytä epäillä rikoksesta. H on katsonut, että hänellä oli ollut lainkohdan tarkoittamia erittäin päteviä perusteita olettaa, että kotietsinnällä löydetään takavarikoitava esine taikka muutoin saadaan selvitystä rikoksesta. Lisäksi hän on kertonut, että asunnosta oli etsitty myös rikoksesta epäiltyä MPJ:tä, vaikka tätä perustetta ei ollut kirjattu kirjalliseen kotietsintämääräykseen.

5. Asiassa on V:n Korkeimmassa oikeudessa esittämän perusteella kysymys siitä, onko asunnossa toimitetulle kotietsinnälle ollut laissa säädetyt edellytykset.

Kotietsinnän toimittamisen edellytyksiä koskevat säännökset ja oikeuskäytäntö

6. Kotietsinnän toimittamishetkellä voimassa olleen pakkokeinolain (450/1987) 5 luvun 1 §:n 1 momentin (646/2003) mukaan rikoksesta epäillyn hallinnassa olevassa rakennuksessa ja huoneessa toimitettavan kotietsinnän edellytyksenä on, että häntä on syytä epäillä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi kuukautta vankeutta. Säännöksen mukaan kotietsintä voidaan toimittaa esimerkiksi takavarikoitavan esineen tai omaisuuden löytämiseksi tai muutoin sellaisen seikan tutkimiseksi, jolla voi olla merkitystä rikoksen selvittämisessä.

7. Pykälän 2 momentin mukaan paikassa, joka ei ole sen hallinnassa, jota on syytä epäillä rikoksesta, saadaan kotietsintä toimittaa vain, kun rikos on tehty siellä tai epäilty on siellä otettu kiinni taikka muuten voidaan erittäin pätevin perustein olettaa, että etsinnällä löydetään takavarikoitava tai väliaikaiseen hukkaamiskieltoon tai vakuustakavarikkoon pantava esine tai omaisuus taikka muutoin saadaan selvitystä rikoksesta.

8. Luvun 2 §:n 2 momentin mukaan muualla kuin etsittävän henkilön hallinnassa olevassa paikassa saadaan kotietsintä henkilön löytämiseksi toimittaa vain, jos etsittävän henkilön erittäin pätevin perustein voidaan olettaa oleskelevan siellä.

9. Korkein oikeus toteaa, että pakkokeinolaissa on käytetty kolmiasteista todennäköisyysporrastusta, jossa ˮerittäin pätevin perustein olettaaˮ osoittaa kaikkein korkeinta todennäköisyyden astetta. Se sijoittuu yli 50-prosenttista todennäköisyyttä edellyttävän todennäköisiä syitä koskevan ilmaisun yläpuolelle (HE 14/1985 vp s. 16 - 17). Arvioitava todennäköisyys liittyy etsinnän tuloksellisuuteen. Se, että rikos on tehty tietyssä paikassa tai epäilty on sieltä otettu kiinni, luo laillisen olettaman kyseiseen paikkaan suoritettavan etsinnän odotettavissa olevasta tuloksellisuudesta. Muut seikat, joista tuloksellisuusodotukseen voidaan erittäin pätevin perustein päätyä, on arvioitava tapauskohtaisesti. (HE 52/2002 vp s. 59)

10. Edellä mainittujen seikkojen lisäksi kotietsinnän edellytyksiä arvioitaessa on otettava huomioon suhteellisuusperiaate, josta tapahtuma-aikaan säädettiin pakkokeinolain 7 luvun 1 a §:ssä (402/1995). Sen mukaan laissa tarkoitettuja pakkokeinoja saadaan käyttää vain, jos pakkokeinon käyttöä voidaan pitää puolustettavana ottaen huomioon tutkittavana olevan rikoksen törkeys, rikoksen selvittämisen tärkeys sekä rikoksesta epäillylle tai muille pakkokeinon käytöstä aiheutuva oikeuksien loukkaus ja muut asiaan vaikuttavat seikat. Lainkohdan esitöissä todetaan, että pakkokeinoa saadaan käyttää vain, jos käytöllä saavutettava etu tai tavoiteltu päämäärä on järkevässä suhteessa pakkokeinon aiheuttamiin haittoihin tai vastakkaisiin etuihin tai arvoihin. Pakkokeinon käytöstä päätettäessä kokonaisharkinnassa on kiinnitettävä huomiota myös esimerkiksi siihen yksityiselämän loukkaukseen, joka seuraa pakkokeinon käytöstä. Mitä lievempi rikos on, sitä enemmän saattavat harkinnassa painaa pakkokeinon sallimista vastaan puhuvat näkökohdat. (HE 22/1994 vp s. 34 ja 35)

11. Kotietsinnän edellytyksiä koskevia säännöksiä tulkittaessa ja sovellettaessa on vielä otettava huomioon, että kotietsinnällä puututaan perustuslain 10 §:n 1 momentin turvaamaan kotirauhaan. Vaikka pakkokeinolain kotietsintää koskevat säännökset perustuvatkin perustuslain mainitun pykälän 3 momentin mukaiseen valtuutukseen säätää lailla perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä, on näitä säännöksiä sovellettaessa otettava huomioon tarve turvata kotirauhan suojan toteutuminen myös käytännössä.

12. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus nauttia kotiinsa kohdistuvaa kunnioitusta. Artiklan 2 kohdassa todetaan, että viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä esimerkiksi yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi tai terveyden tai moraalin suojaamiseksi.

13. Korkein oikeus on kotietsinnän edellytysten arviointia koskevissa ratkaisuissaan KKO 2014:57 ja KKO 2014:58 todennut (kohta 14), että kotietsinnän perustuminen pidättämiseen oikeutetun virkamiehen suullisesti antamaan määräykseen voi jo sellaisenaan laskea kotietsinnän toimittamisen kynnystä ja että se ainakin vaikeuttaa kotietsintämääräyksen perusteiden selvittämistä. Nämä seikat heikentävät etsinnän hyväksyttävyyttä ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan kannalta arvioituna.

14. Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ratkaisuissa on pakkokeinolain tarkoittamien erittäin pätevien perusteiden katsottu edellyttävän varsin vahvaa selvitystä sen seikan puolesta, että kohteesta saataisiin selvitystä rikoksesta tai että etsittävä henkilö löytyisi kotietsinnän kohteena olevasta asunnosta. Tällä on tarkoitettu tapauksesta ja olosuhteista ilmeneviä konkreettisia seikkoja, joiden perusteella voidaan päätellä kotietsinnän tuottavan tulosta. Etsinnän odotettavissa olevalle tuloksellisuudelle on siis asetettu erityisvaatimuksia. Erittäin pätevinä perusteina voidaan pitää esimerkiksi etsintämääräyksen antajan tiedossa olevia konkreettisia tai muita hyvin luotettavia tietoja siitä, että henkilö todella on pakkokeinon kohteena olevassa asunnossa. Esimerkiksi silminnäkijähavaintoja etsittävän henkilön oleskelusta asunnossa tai liikkumisesta kotietsinnän kohteena olevan asunnon välittömässä läheisyydessä on pidetty tällaisina konkreettisina seikkoina. Sen sijaan se, että etsityn henkilön käyttämän puhelimen omistajaksi oli merkitty sen asunnon haltija, jonka luona kotietsintä oli toimitettu, tai kokemussääntönä pidetty turvapaikanhakijoiden oleskeleminen maanmiestensä luona eivät antaneet aihetta erittäin painavin perustein olettaa etsityn henkilön oleskelevan asunnon haltijan luona (25.6.2003, Dnro 2743/4/00). Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on edellyttänyt myös perusteiden yksilöimistä. Pelkät yksilöimättömät viittaukset esimerkiksi epäillyn asemaan, yhteyksiin, entisyyteen, poliisin tiedusteluhavaintoihin ja edeltävässä kotietsinnässä tehtyihin havaintoihin ilman selvitystä siitä, mitä nämä tarkoittivat, eivät ole olleet riittäviä. Myöskään se, että epäillyn auto oli ollut pysäköitynä kotietsinnän kohteena olevien kerhotilojen pihalla, ei ollut riittävä seikka perustelemaan erittäin painavien perusteiden mukaista olettamusta (3.4.2003, Dnro 249/4/00).

Korkeimman oikeuden arviointi kotietsinnän edellytysten täyttymisestä

15. Asiassa sovellettavan pakkokeinolain 5 luvun 7 a §:n 1 momentin (871/2011) mukaan sen vaatimuksesta, jonka luona kotietsintä on toimitettu, tuomioistuimen on todettava, ovatko kotietsinnän toimittamisen edellytykset olleet olemassa. V on katsonut, ettei poliisilla ole ollut riittäviä edellytyksiä olettaa, että asunnosta löytyisi mitään tutkittavaan rikokseen liittyvää. Etsintä on ollut myös suhteellisuusperiaatteen vastaista.

16. Kotietsintämääräyksen mukaan selvitettävänä on ollut epäillyt törkeä varkaus ja ampuma-aserikos. Näiden rikosten enimmäisrangaistukset ovat rikoslain 28 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan neljä vuotta ja 41 luvun 1 §:n mukaan kaksi vuotta vankeutta, joten pakkokeinolain 5 luvun 1 §:n 1 momentissa (646/2003) epäillyn rikoksen enimmäisrangaistukselle asetettu vähimmäisvaatimus on täyttynyt.

17. Kirjallisen kotietsintämääräyksen mukaan määräys on perustunut pakkokeinolain 5 luvun 1 §:n 1 - 3 momenttiin ja kotietsintä oli määrätty toimitettavaksi rikoksesta epäillyn asunnossa takavarikoitavan esineen tai omaisuuden löytämiseksi sekä sellaisen seikan tutkimiseksi, jolla voi olla merkitystä rikoksen selvittämisessä. Rikoskomisario H on Korkeimmassa oikeudessa ilmoittanut kotietsintää toimitetun alunperinkin myös rikoksesta epäillyn MPJ:n löytämiseksi. Tätä perustetta ei kuitenkaan ollut kirjattu kirjalliseen kotietsintämääräykseen.

18. Korkein oikeus ensinnäkin toteaa, että rikoskomisario H:lla on ollut perusteet, ottaen huomioon väestötietojärjestelmästä ja poliisin omasta tietojärjestelmästä saadut osoitetiedot, antaa kotietsintämääräys sekä 5 luvun 1 §:ssä tarkoitetun esineen löytämiseksi että saman luvun 2 §:ssä tarkoitetun henkilön tavoittamiseksi. Asunto on tuolloin käytettävissä olleen tiedon perusteella ollut myös rikoksesta epäillyn henkilön hallinnassa ja kyseistä henkilöä oli syytä epäillä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus oli yli kuusi kuukautta vankeutta.

19. Tapahtuma-aikaan voimassa olleessa pakkokeinolaissa ei ollut säädelty tarkemmin kotietsintämääräyksen sisällöstä. Korkein oikeus toteaa, että kaikkien kotietsinnän toimittamisen perusteiden on tullut kuitenkin asianmukaisesti ilmetä kotietsintämääräyksestä, kuten sittemmin pakkokeinolain 8 luvun 6 ja 16 §:ssä on säädetty. Mikäli kotietsintä on ollut tarkoitus toimittaa myös pakkokeinolain 5 luvun 2 §:n perusteella rikoksesta epäillyn henkilön löytämiseksi, tämän olisi tullut ilmetä kirjallisesta kotietsintämääräyksestä.

20. Rikoskomisario H on kertonut, että hän oli, saatuaan edellä 4 kohdassa selostetut tiedot paikalla olleilta poliiseilta, suullisesti täydentänyt ja muuttanut kotietsintämääräystä. Hän on katsonut, että tilanteessa oli ollut pakkokeinolain 5 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti erittäin päteviä perusteita olettaa, että muun kuin rikoksesta epäillyn hallinnassa olevaan asuntoon tehtävällä etsinnällä löydetään takavarikoitava esine tai rikoksesta epäilty henkilö. Hän on perustellut tätä sillä, että V:n aggressiivinen ja poikkeava käytös sekä vaatimus saada olla asunnossa pari minuuttia ennen kuin poliisit pääsevät sisään viittasivat siihen, että asunnossa oli joko etsittävä henkilö tai anastettua omaisuutta. Kyse oli vakavasta rikosepäilystä, jossa poliisin intressinä oli ollut löytää anastetut haulikot sekä etsintäkuulutettu MPJ. Lisäksi se V:n kertoma seikka, että hän työskenteli hotelli Vaakunassa, jossa rikokseen liittyvät henkilöt olivat olleet rikoksen tapahtuma-aikaan majoittuneena, tuki osaltaan olettamusta. H:n mukaan ratkaisua tässä tilanteessa tehtäessä ei ollut ollut varmuudella selvillä edes V:n henkilöllisyys. Myös samanaikaisesti muihin osoitteisiin tehtävät kotietsinnät ja niihin liittyvä sotkemisvaara perustelivat kotietsinnän suorittamista.

21. Korkein oikeus toteaa, että tapahtuma-aikana voimassa olleen pakkokeinolain 5 luvun 5 §:n 1 momentissa säädetty on mahdollistanut kotietsinnän tarkoituksen esittämisen suullisesti ja kirjallisesta kotietsintämääräyksestä poikkeavasti. Tässä tapauksessa se on voinut olla muuttuneiden olosuhteiden vuoksi perusteltua. Kirjallisen määräyksen puuttuminen voi kuitenkin edellä kohdassa 14 kuvatuin tavoin vaikeuttaa kotietsintämääräyksen perusteiden selvittämistä ja heikentää etsinnän hyväksyttävyyttä ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan kannalta arvioituna.

22. Arvioitaessa, onko tilanteessa ollut lain edellyttämällä tavalla erittäin päteviä perusteita olettaa kotietsinnän olevan tuloksellinen etsittävän esineen tai henkilön löytämiseksi, on asiaa tarkasteltava päätöksentekohetken tietojen varassa eikä sillä, että kotietsintä on tässä tapauksessa jälkikäteen osoittautunut tuloksettomaksi, voida katsoa olevan ratkaisevaa merkitystä. Kotietsintä on pakkokeino, jota käytetään usein esitutkinnan alkuvaiheessa, jolloin ratkaisut joudutaan tekemään alustavien tietojen perusteella. Usein, kuten myös tässä tapauksessa, kotietsintää on voitava tehokkaasti käyttää esimerkiksi vaarallisten aseiden tai huumausaineen takavarikoimiseksi.

23. Korkein oikeus toteaa, että kotietsinnän edellytysten arvioinnin on perustuttava tilanteen kokonaisharkintaan. Vaikka tietyt kotietsinnän tuloksellisuuteen viittaavat seikat eivät yksinään vielä olisi riittäviä täyttämään erittäin pätevien perusteiden olettamusta, voi edellytys niiden yhteisvaikutuksesta kuitenkin täyttyä. Toisaalta edellytysten punninnassa on aina otettava huomioon, että kotietsintä loukkaa perus- ja ihmisoikeutena suojattua kotirauhaa ja että sen käyttämistä tulisi suhteellisuusperiaatteen mukaisesti voida pitää puolustettavana ottaen huomioon rikoksen törkeys, rikoksen selvittämisen tärkeys sekä pakkokeinon käytöstä aiheutuva oikeuksien loukkaus.

24. Edellä todetuin tavoin asiassa on lähtökohtaisesti ollut lain mukaiset edellytykset toimittaa kotietsintä rikoksesta epäillyn asunnossa, mitä ei olisi voitu pitää myöskään suhteellisuusperiaatteen vastaisena, kun otetaan huomioon tutkittavana olleiden rikosten laatu ja etsittävien ampuma-aseiden vaarallisuus. Asiassa on kuitenkin riidatonta, että suullinen kotietsintämääräys on annettu siihen V:ltä saatuun tietoon perustuvana, että kotietsintä toimitetaan muun kuin rikoksesta epäillyn henkilön hallinnassa olevassa asunnossa. Tällöin edellytyksenä on pakkokeinolain 5 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti ollut, kun kysymyksessä ei ollut rikoksen tekopaikka eikä epäiltyä ollut siellä otettu kiinni, että erittäin pätevin perustein on voitu olettaa etsinnällä löydettävän etsittäviä esineitä. Vastaavasti edellytyksenä on saman luvun 2 §:n 2 momentin mukaisesti ollut, että erittäin pätevin perustein on voitu olettaa etsittävän henkilön oleskelevan asunnossa.

25. Sanottujen oletusten tueksi tulee edellä todetuin tavoin olla konkreettisia perusteita. Rikoskomisario H on viitannut sellaisina V:n aggressiiviseen ja poikkeavaan käytökseen sekä tämän vaatimukseen saada olla yksin asunnossa muutaman minuutin ajan ennen poliisien sisään päästämistä. V:n vaatimus on ollut epätavanomainen ja se on perustellusti voinut aiheuttaa epäilyn siitä, että V:llä on asunnossa jotain salattavaa. V:n kiihtyneeseen käyttäytymiseen on toisaalta voinut olla monenlaisia inhimillisiä syitä. V on itse ilmoittanut vasta heränneenä halunneensa pukeutua. Pelkästään V:n käyttäytymisestä johdettua oletusta, että etsittävä omaisuus tai henkilö löytyisi asunnosta, ei näissä olosuhteissa voida pitää erittäin pätevänä perusteena oletukselle kotietsinnän tuloksellisuudesta. V:n työskentely rikoksesta epäiltyjen tekoaikana käyttämässä hotellissa liittyy puolestaan hyvin etäisesti tutkittavina olleisiin rikoksiin, eikä sen merkitystä asiassa ole yksilöity. Korkein oikeus katsoo, etteivät mainitut seikat yhdessäkään muodosta lain edellyttämiä erittäin päteviä perusteita oletukselle etsittävien esineiden tai henkilön löytämisestä paikassa, joka ei ole epäillyn hallinnassa.

Oikeudenkäyntikulut

26. V on vaatinut, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa.

27. Pakkokeinolaissa tai muuallakaan ei ole nimenomaista säännöstä oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta pakkokeinolain 5 luvun 7 a §:n 1 momentin (871/2001) mukaisessa kotietsinnän edellytysten ja siinä noudatetun menettelyn tutkimista tuomioistuimessa koskevassa asiassa. Tällainen asia tulee vireille sen vaatimuksesta, jota asia koskee. Koska kysymys ei ole syyteasian käsittelystä, sovellettavaksi ei tule myöskään oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:n säännös, joka koskee valtion velvollisuutta korvata vastaajan oikeudenkäyntikuluja rikosasiassa syyttäjän vaatimusten tultua hylätyksi.

28. Ratkaisussa KKO 2002:85, jossa oli kysymys muun ohella takavarikon laillisuuden arvioimisesta, katsottiin, että valtio oli velvollinen korvaamaan valittajien kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, kun takavarikko katsottiin lainvastaiseksi ja kumottiin B:n, C:n ja D:n osalta. Ratkaisua perusteltiin sillä, että valittajilla oli ollut oikeudellinen tarve saattaa takavarikon laillisuus tuomioistuimen tutkittavaksi. Mitään asiallista perustetta ei ollut sille, että valittajilla toisin kuin rikosasian vastaajalla ei olisi kyseisessä tapauksessa oikeutta saada oikeudenkäyntikuluistaan korvausta valtion varoista. Ratkaisussa todettiin lisäksi, että oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksetkin huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos he joutuisivat pitämään asiassa oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

29. Kuten edellä selostetussa Korkeimman oikeuden ratkaisussa, myös tässä asiassa V:llä on ollut oikeudellinen tarve saattaa asia tuomioistuimen tutkittavaksi. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteet Korkein oikeus katsoo, että V:llä on oikeus saada valtion varoista kohtuullinen korvaus oikeudenkäyntikuluistaan asiassa sekä hovioikeudessa että Korkeimmassa oikeudessa. Vaadittuja määriä on pidettävä kohtuullisina.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan.

Korkein oikeus toteaa, että poliisilla ei ole ollut erittäin päteviä perusteita olettaa, että etsinnällä 21.9.2012 V:n asunnossa löydetään takavarikoitava esine tai omaisuus taikka muutoin saadaan selvitystä rikoksesta taikka erittäin päteviä perusteita olettaa, että etsittävä henkilö oleskelee siellä. Kotietsinnän toimittamiselle ei ole siten ollut pakkokeinolain (450/1987) 5 luvun 1 §:n 2 momentissa tai 5 luvun 2 §:n 2 momentissa (646/2003) säädettyjä edellytyksiä.

Valtio velvoitetaan suorittamaan V:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista asiassa hovioikeuden osalta 1 107 euroa ja Korkeimman oikeuden osalta 2 532,08 euroa, mille määrille on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaan siitä lukien kun yksi kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden päätöksen antamisesta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki, Hannu Rajalahti, Soile Poutiainen, Pekka Koponen ja Ari Kantor. Esittelijä Kaisa Klinga.