KKO:2018:23

A:ta epäiltiin useista talousrikoksista. Esitutkinnan aikana A oli ensin kiistänyt syyllisyytensä mutta myöhemmin myöntänyt sen ja aloittanut syyteneuvottelun syyttäjän kanssa. Asia oli kaikkien epäiltyjen rikosten osalta käsitelty tunnustamisoikeudenkäynnissä. A oli maksanut pääosan Verohallinnon saatavista ennen asian vireilletuloa käräjäoikeudessa ja loppuosan hovioikeuskäsittelyn aikana. Kysymys rangaistuksen mittaamisesta ja erityisesti rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan ja 8 a §:n vaikutuksesta A:lle tuomittavaan rangaistukseen.

RL 6 luku 6 § 3 kohta

RL 6 luku 8 a §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 7.9.2016 (nro 16/135455) ja Helsingin hovioikeuden tuomio 14.7.2017 (nro 17/127829) kuvataan tarpeellisin osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Tero Kujala sekä hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Tapio Vanamo, Outi Mikkola ja Jukka Loiva.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati, että hänelle tuomittua rangaistusta alennetaan ja se lievennetään ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi joko yksin tai yhdessä yhdyskuntapalvelun kanssa.

Syyttäjä ja Verohallinto vaativat vastauksissaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A:ta on syksyllä 2015 käynnistyneessä esitutkinnassa epäilty useista talousrikoksista. Esitutkinnan aikana A ja syyttäjä ovat käyneet syyteneuvottelua ja syyttäjä on toimittanut käräjäoikeudelle tuomioesityksen asian käsittelemiseksi tunnustamisoikeudenkäynnissä. Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta kolmesta törkeästä veropetoksesta (kohdat 1, 3 ja 5) ja kahdesta törkeästä kirjanpitorikoksesta (kohdat 2 ja 4).

2. Tuomioesityksen mukaan X Oy:n ja Y Oy:n (jäljempänä yhdessä yhtiöt) ravintoloissa oli vuosina 2010 - 2015 harjoitettu ohimyyntiä, jossa osa ravintoloiden käteismyynnistä oli jätetty merkitsemättä kirjanpitoon ja ilmoittamatta verotuksessa. A oli toiminut molempien yhtiöiden toimitusjohtajana. Näitä yhtiöitä koskevien syytekohtien 1 ja 3 mukaan yhtiöiden kausiveroilmoituksissa oli jätetty ilmoittamatta myynnin arvonlisäveroa kirjanpitoon kirjaamattoman käteismyynnin osalta ja yhtiöiden puolesta oli annettu sanotuilta verovuosilta vääränsisältöiset veroilmoitukset. Tuloveroa ja arvonlisäveroa oli kohdassa 1 vältetty yhteensä 767 141 euroa ja yritetty välttää 89 349 euroa. Kohdassa 3 veroja oli vältetty yhteensä 331 259 euroa ja yritetty välttää 25 580 euroa. Syytekohtien 2 ja 4 mukaan molempien yhtiöiden toiminnassa oli jätetty kirjanpitoon kirjaamatta käteismyyntiä. Syytekohdan 5 mukaan A oli henkilökohtaisessa verotuksessaan jättänyt tuloinaan ilmoittamatta yhtiöistä nostamansa varat. Näin menettelemällä hän oli aiheuttanut tuloveron määräämisen 988 881 euroa liian alhaiseksi ja lisäksi yrittänyt aiheuttaa sen määräämisen 266 185 euroa liian alhaiseksi.

3. A on tunnustanut tuomioesityksen mukaiset rikokset ja suostunut asian käsittelyyn oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 b luvun mukaisessa tunnustamisoikeudenkäynnissä. Verohallinto on suostunut asian käsittelyyn tunnustamisoikeudenkäyntimenettelyssä ja vaatinut A:lta vahingonkorvausta rikoksilla aiheutetuista vahingoista 261 027 euroa. Syyttäjä on esittänyt, että A:lle tuomittava rangaistus olisi ilman rangaistusta lieventäviä ja alentavia tekijöitä ollut 3 vuotta 10 kuukautta vankeutta. Syyttäjä on vaatinut A:lle 2 vuoden 1 kuukauden vankeusrangaistusta, mikä perustui syyteneuvottelussa saavutettuun sovintoon. Seuraamuskannanotossa oli otettu huomioon tunnustamisoikeudenkäynnistä seuraavan lievennetyn rangaistuksen ohella se, että A oli edistänyt rikoksensa selvittämistä sekä lisäksi poistanut rikoksensa vaikutuksia maksamalla suuren osan Verohallinnon saatavista.

4. Käräjäoikeus on todennut, että syyttäjän kannanotto tuomittavasta rangaistuksesta ilman lieventäviä ja alentavia tekijöitä oli oikea. Syyttäjän ja vastaajan syyteneuvottelussa sopima rangaistus ei ainakaan ollut liian ankara. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi tuomioesityksen mukaiset rikokset, tuominnut hänet 2 vuoden 1 kuukauden vankeusrangaistukseen ja velvoittanut maksamaan Verohallinnon vaatimat vahingonkorvaukset.

5. A on valittanut hovioikeuteen vaatien, että vankeusrangaistusta alennetaan ja se lievennetään ehdolliseksi mahdollisine oheisseuraamuksineen. Hovioikeus on katsonut, että myöntämällä menettelynsä ja suostumalla syyteneuvotteluun A on voinut jossain määrin helpottaa esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän työtä. Myöntäminen ei ole kuitenkaan merkittävällä tavalla edistänyt rikosten selvittämistä. Asian tuomioistuinkäsittely on A:n menettelyn johdosta keventynyt, joten prosessitaloudelliset edut voitiin osin ottaa rangaistusta mitattaessa huomioon. Hovioikeuden mukaan rikoksen selvittämisen osalta rangaistuksen lieventämisperuste oli olemassa, mutta sen vaikutus ei ollut kovin suuri. Hovioikeus on vielä todennut, että A oli hovioikeuskäsittelyn aikana suorittanut kokonaan Verohallinnon vahingonkorvaussaatavan, yhteensä noin kolme miljoonaa euroa. Syyteneuvottelun johdosta tehtävän alennuksen lisäksi voitiin tuomittavassa rangaistuksessa ottaa huomioon A:n pyrkimys poistaa rikoksensa vaikutuksia sekä vähäisessä määrin pyrkimys edistää rikoksensa selvittämistä. Käräjäoikeuden tuomion mukainen rangaistuksen alennus, 1 vuosi 9 kuukautta, oli huomattava. Hovioikeus on katsonut, että rangaistusta ei ollut syytä enemmälti alentaa.

6. Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa kysymys rangaistuksen määräämisestä A:n syyksi luetuista rikoksista ja erityisesti syyteneuvottelua ja tunnustamisoikeudenkäyntiä koskevan lievennetyn rangaistusasteikon ja muiden lieventämisperusteiden vaikutuksesta rangaistukseen.

Rangaistuksen määräämisen perusteista

7. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Mainitun luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Rangaistuksen mittaamisessa vaikuttavia seikkoja ovat lisäksi luvun 5 - 8 §:n mukaiset perusteet.

8. Eri rikoksista yhteistä vankeusrangaistusta määrättäessä on otettava huomioon myös rikoslain 7 luvun säännökset. Rikoslain 7 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan yhteistä rangaistusta määrättäessä eri rikoksista seuraavan ankarimman enimmäisrangaistuksen saa ylittää, mutta rangaistus ei saa olla eri rikosten enimmäisrangaistusten yhteisaikaa pitempi. Ankarinta enimmäisrangaistusta ei myöskään saa ylittää enempää kuin 1) yhdellä vuodella, jos ankarin enimmäisrangaistus on vankeutta vähemmän kuin yksi vuosi kuusi kuukautta; 2) kahdella vuodella, jos ankarin enimmäisrangaistus on vankeutta vähintään yksi vuosi kuusi kuukautta mutta vähemmän kuin neljä vuotta; eikä 3) kolmella vuodella, jos ankarin enimmäisrangaistus on vankeutta määräajaksi vähintään neljä vuotta.

9. Rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan yhteistä rangaistusta mitattaessa lähtökohdaksi on otettava siitä rikoksesta tuomittava rangaistus, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan olisi tuleva ankarin rangaistus, sekä mitattava rikoksista yhteinen rangaistus siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen.

Rangaistuksen määrääminen tunnustamisoikeudenkäynnissä

10. Vuoden 2015 alusta voimaan tulleella lailla 670/2014 on oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettuun lakiin lisätty syyteneuvottelua ja tunnustamisoikeudenkäyntiä koskevat säännökset. Lain 1 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan syyttäjä voi ryhtyä omasta tai asianosaisen aloitteesta toimenpiteisiin tuomioesityksen tekemiseksi ja sen käsittelemiseksi lain 5 b luvussa tarkoitetussa tunnustamisoikeudenkäynnissä. Edellytyksenä tuomioesityksen tekemiselle on pykälän 2 momentin mukaan muun ohella se, että rikoksesta epäilty tunnustaa epäillyn rikoksen ja suostuu asian käsittelyyn tunnustamisoikeudenkäynnissä. Pykälän 4 momentin mukaan tuomioesityksessä on ilmoitettava muun ohella syyttäjän sitoumus vaatia rangaistusta lievennetyn rangaistusasteikon mukaisesti. Syyttäjä voi tuomioesityksessä ilmoittaa kantansa tuomittavan rangaistuksen lajista ja määrästä.

11. Rikoslain 6 luvun 8 a §:n 1 momentin mukaan rangaistus määrätään noudattaen lievennettyä rangaistusasteikkoa, jos tekijä on myötävaikuttanut rikoksensa selvittämiseen siten kuin oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 1 luvun 10 ja 10 a §:ssä ja 5 b luvussa sekä esitutkintalain (805/2011) 3 luvun 10 a §:ssä säädetään. Rikoslain 6 luvun 8 a §:n 2 momentin mukaan määrättäessä rangaistusta 1 momentin nojalla tekijälle saa tuomita enintään kaksi kolmannesta rikoksesta säädetyn vankeus- tai sakkorangaistuksen enimmäismäärästä ja vähintään rikoksesta säädetyn rangaistuslajin vähimmäismäärän. Pykälän 3 momentin mukaan tuomiossa on ilmoitettava tuomitun rangaistuksen lisäksi myös, millaisen rangaistuksen tuomioistuin olisi tuominnut ilman edellä tarkoitettua myötävaikutusta.

12. Syyteneuvottelua ja tunnustamisoikeudenkäyntiä koskevan lainsäädännön esitöissä on oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 10 §:n osalta (HE 58/2013 vp s. 25) todettu, että käytännössä tuomioesitykseen tulisi pääsääntöisesti kirjata syyttäjän näkemys siitä, minkä lajinen ja suuruinen rangaistus asiassa tulisi määrätä tai missä haarukassa rangaistuksen tulisi olla. Vastaajalle tulisi myös kertoa, ettei tuomioistuin ole sidottu syyttäjän tekemään seuraamuskannanottoon, mutta että tuomioistuin on velvollinen soveltamaan lievennettyä rangaistusasteikkoa.

13. Rikoslain 6 luvun 8 a §:n osalta esitöissä on todettu, että tuomioistuin olisi velvollinen noudattamaan lievennettyä rangaistusasteikkoa, mutta tarkempi rangaistuksen mittaaminen asteikon puitteissa tapahtuisi samalla tavalla kuin 8 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa eli luvun 3 ja 4 §:ssä säädettyjen yleisten perusteiden mukaisesti (HE 58/2013 vp s. 37).

14. Syyteneuvottelua ja tunnustamisoikeudenkäyntiä koskevassa lainsäädännössä ei ole pidetty välttämättömänä, että syyttäjä ilmoittaa tuomioesityksessä kantansa tuomittavan rangaistuksen määrästä tai lajista. Syyttäjältä edellytetään ainoastaan sitoumusta vaatia rangaistusta rikoslain 6 luvun 8 a §:n mukaiselta lievennetyltä rangaistusasteikolta. Laissa tai esitöissä ei myöskään viitata siihen, että syyttäjän tulisi ottaa kantaa rikoslain 6 luvun 8 a §:n 3 momentin mukaisesti rangaistukseen, joka tuomioesityksen kohteena olevista rikoksista tulisi tuomittavaksi ilman syyteneuvottelusta ja tunnustamisoikeudenkäynnistä johtuvaa alennusta.

15. Korkein oikeus toteaa, että tunnustamisoikeudenkäyntiä harkitsevalla vastaajalla on paremmat mahdollisuudet arvioida tuomioesitykseen ja tunnustamisoikeudenkäyntiin suostumisen edellytyksiä, kun hänen tiedossaan on syyttäjän seuraamuskannanotto, josta tunnustamisoikeudenkäynnin konkreettinen vaikutus hänelle tuomittavaan rangaistukseen ilmenee.

16. Siitä huolimatta, että syyttäjä ja vastaaja ovat mahdollisesti päässeet syyteneuvottelussa yhteisymmärrykseen tuomittavan rangaistuksen määrästä ja lajista, syyteneuvottelussa ei ole kysymys rangaistuksen määrän tai lajin sopimisesta. Rangaistuksen määrääminen myös tunnustamisoikeudenkäynnissä on yksin tuomioistuimen harkinnassa. Tuomioistuimen seuraamusharkinta näissä asioissa ei eroa siitä, miten harkinta tavanomaisesti rikoslain 6 ja 7 lukujen säännösten mukaisesti suoritetaan. Syyteneuvottelujärjestelmän toimivuuden kannalta on kuitenkin eduksi, että syyttäjän tuomioesityksessään mahdollisesti esittämät seuraamuskannanotot eivät huomattavasti eroa tuomioistuinten tunnustamisoikeudenkäynnissä tuomitsemista rangaistuksista.

17. Edellä kohdassa 11 selostetulla tavalla rikoslain 6 luvun 8 a §:n 3 momentin mukaan tunnustamisoikeudenkäynnissä annettavassa tuomiossa on ilmoitettava tuomitun rangaistuksen lisäksi myös, millaisen rangaistuksen tuomioistuin olisi tuominnut ilman tunnustusta. Lainkohtaa koskevissa esitöissä on todettu, että tarkoituksena on pystyä kontrolloimaan, että tunnustus on asianmukaisesti otettu rangaistuksen mittaamisessa huomioon. Momentin sääntelyllä voisi olla myös etuja oikeuskäytännön ja sen yhtenäisyyden seuraamisen kannalta. Jos tuomioesityksen perusteella annetussa tuomiossa on luettu syyksi kaksi tai useampi rikos, tuomioistuimen pitää ilmoittaa vastaavalla tavalla kaikkien syyksiluettujen rikosten osalta molemmat rangaistukset, rangaistus ilman tunnustusta ja rangaistus tunnustuksen johdosta alennettuna, ennen kuin se tuomitsee rikoksista näistä yhteisen rangaistuksen rikoslain 7 luvun säännösten mukaisesti (HE 58/2013 vp s. 37).

18. Korkein oikeus toteaa, että lain sanamuodosta tai sen esitöissä ilmaistusta tarkoituksesta ei seuraa, että tuomioistuimella olisi tunnustamisoikeudenkäynnissä velvollisuus ilmoittaa seuraamusharkintansa lopputulos jokaisen syyksi luetun rikoksen osalta erikseen. Tätä ei myöskään edellytetä yhteisen rangaistuksen määräämistä koskevassa rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentissa eikä lainkohdan vakiintuneessa soveltamiskäytännössä. Viimeksi mainitun lainkohdan säätämisen tarkoituksena osana rikosten yhtymistä koskevan lainsäädännön uudistamista oli päinvastoin yksinkertaistaa aikaisempaa sääntelyä, jonka mukaan vastaajalle oli tuomittava erilliset määräaikaiset vankeusrangaistukset kustakin hänen syykseen luetusta rikoksesta (HE 40/1990 vp s. 16). Näin ollen kyseisen esityölausuman perusteella ei voida katsoa, että tuomioistuimen velvollisuutena olisi tunnustamisoikeudenkäynnissä aina ilmoittaa oikeudenmukaiseksi katsomansa rangaistus jokaisen rikoksen osalta erikseen.

Rangaistuksen määrääminen tässä tapauksessa

Rangaistus ilman tunnustusta ja lieventämisperusteita

19. Rikoslain 6 luvun 8 a §:n 3 momentin mukaan tunnustamisoikeudenkäynnissä annettavassa tuomiossa on ilmoitettava, millaisen rangaistuksen tuomioistuin olisi tuominnut ilman tunnustusta. Asiassa on näin ollen ensin lausuttava rangaistuksen määräämisestä ennen rikoslain 6 luvun 8 a §:n soveltamista.

20. Törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta tuomittava rangaistus on molemmista vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta vankeutta. Sanotun enimmäisrangaistuksen saa puolestaan yhteistä rangaistusta määrätessä rikoslain 7 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaisesti ylittää enintään kolmella vuodella. A:lle tuomittava rangaistus voisi siten olla enintään seitsemän vuotta vankeutta.

21. A:n syyksi luetussa menettelyssä on ollut tarkoituksena verojen välttäminen yhtiöiden toiminnassa sekä verottamatta jääneiden varojen nostaminen A:n omaan käyttöön. Yhtiöiden ravintolatoiminnassa on harjoitettu käteismyynnin osalta niin sanottua ohimyyntiä. Ravintoloiden käteismyynti on osittain jätetty merkitsemättä kirjanpitoon, eikä myyntejä ole myöskään ilmoitettu verotuksessa, minkä johdosta yhtiöitä koskeva arvonlisävero ja tulovero on määrätty liian alhaisiksi. Vältetyn veron määrä on ollut suurin A:n henkilökohtaista verotusta koskevassa kohdassa 5, jossa on ollut kysymys molemmissa yhtiöissä ohimyynnin avulla hankitun tulon ilmoittamatta jättämisestä henkilökohtaisessa tuloverotuksessa. Tästä rikoksesta tuomittava rangaistus on siten katsottava rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentin tarkoittamaksi yhteisen rangaistuksen mittaamisen lähtökohtana olevaksi rangaistukseksi. Huomioon on kuitenkin otettava, että sanottu rikos on kiinteässä yhteydessä kohtien 1 ja 3 tekoihin, joissa on yhtiöiden arvonlisäverotuksessa ja tuloverotuksessa vältetty veroa siten, että nämä varat on voitu jättää ilmoittamatta myös henkilökohtaisessa verotuksessa.

22. A:n menettely on ollut pitkäkestoista ja suunnitelmallista. Vältettyjen verojen määrä on ollut erittäin suuri. Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukainen rangaistus kohdassa 5 tarkoitetusta rikoksesta erikseen tuomittuna olisi noin kolmen vuoden vankeusrangaistus.

23. Yhteistä rangaistusta määrättäessä on kiinnitettävä huomiota rikosten keskinäiseen yhteyteen. Siitä huolimatta, että A:n toiminta on edellyttänyt useita erillisiä rikoksentekopäätöksiä, kysymys on yhtäjaksoisesta ja yhteiseen motivaatiotaustaan perustuvasta menettelystä. Kuten edellä on todettu, yhtiöitä koskevat törkeät veropetokset kohdissa 1 ja 3 ovat koskeneet samoja varoja kuin kohdan 5 törkeä veropetos. Näiltä osin rikosten keskinäisellä yhteydellä on tavanomaista suurempi rangaistusta alentava vaikutus. Lisäksi törkeät kirjanpitorikokset kohdissa 2 ja 4 ovat tässä tapauksessa liittyneet kiinteästi edellä mainittuihin veropetoksiin ja pyrkimyksiin estää niiden ilmitulo. Rikosten keskinäinen yhteys on näiltäkin osin otettava huomioon yhteistä rangaistusta mitattaessa.

24. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, kuten käräjäoikeus ja hovioikeus, että oikeudenmukaisena rangaistuksena A:n syyksi luetuista rikoksista voidaan ennen lieventämisperusteiden ja tunnustuksen perusteella lievennetyn rangaistu3sasteikon soveltamista pitää 3 vuotta 10 kuukautta vankeutta.

Rangaistuksen lieventämisperusteiden arviointi

25. Rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan mukaan rangaistuksen lieventämisperuste on tekijän ja asianomistajan välillä saavutettu sovinto, tekijän muu pyrkimys estää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia taikka hänen pyrkimyksensä edistää rikoksensa selvittämistä.

26. Hovioikeus on katsonut, että A:n pyrkimys edistää rikostensa selvittämistä syyteneuvottelussa voidaan vähäisessä määrin ottaa huomioon rangaistuksen mittaamisessa rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan nojalla.

27. Korkein oikeus toteaa, että syyteneuvottelussa ja tunnustamisoikeudenkäynnissä on jo kysymys siitä, että rikoksesta epäilty edistää rikoksensa selvittämistä. Lainsäädännöstä tai esitöistä ei ilmene, että rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan mukainen rikoksen selvittämistä koskeva lieventämisperuste olisi tarkoitettu sovellettavaksi rikoslain 6 luvun 8 a §:n mukaisen lievennetyn rangaistusasteikon ohella. Epäillyn pyrkimys edistää rikoksensa selvittämistä syyteneuvottelussa ja tunnustamisoikeudenkäynnissä tulee otetuksi huomioon erityissäännön asemassa olevan rikoslain 6 luvun 8 a §:n nojalla. Näin ollen rikoksen selvittämistä koskevalta osalta rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan lieventämisperusteen soveltamiselle ei ole edellytyksiä.

28. Asiassa on tämän jälkeen arvioitava rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdassa säädetyn rikoksen vaikutusten estämistä tai poistamista koskevan lieventämisperusteen soveltamisen edellytyksiä.

29. Rikoslain yleisten oppien uudistamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 44/2002 vp s. 198 - 199) on todettu, että tekijä voi poistaa rikoksen vaikutukset tai ainakin hyvittää aiheuttamansa vahingot vahingonkorvauksin. Vahinkojen korvaamista onkin pidetty tyypillisenä lieventämisperusteen tarkoittamana soveltamistilanteena.

30. Korvauksen suorittamisen ajankohdalla ja tekijän suhtautumisella omaan tekoonsa voi olla merkitystä lieventämisperusteen arvioinnissa. Harkinnassa voidaan kiinnittää huomiota myös siihen, kuinka oma-aloitteista tekijän toiminta on ollut. Vahingonkorvauksen suorittamiselle voidaan pääsääntöisesti antaa rangaistuksen mittaamisessa sitä enemmän merkitystä, mitä aikaisemmassa vaiheessa korvaukset on maksettu. Vaikka jo rikoksentekijän pyrkimys rikoksen seurausten poistamiseksi voi olla riittävä lieventämisperusteen soveltamiseksi, merkitystä voidaan antaa myös sille, kuinka suuri osa rikoksella aiheutetuista vahingoista on korvattu ja onko korvausta suoritettu kaikille asianomistajille (KKO 2011:93, kohdat 23 ja 24).

31. Verohallinto on verotarkastuksen valmistumisen jälkeen keväällä 2016 ryhtynyt perimään rikoksilla vältettyjä veroja lähes kahden miljoonan euron arvosta. Perintä on noin miljoonan euron osalta kohdistunut henkilökohtaisesti A:han ja muilta osin yhtiöihin. A ja yhtiöt ovat maksaneet Verohallinnolle verovelkoina ja niiden viivästysseuraamuksina ja veronkorotuksina yhteensä 2,7 miljoonaa euroa ennen tuomioesityksen toimittamista käräjäoikeudelle elokuussa 2016. Verohallinto on tunnustamisoikeudenkäynnissä esittänyt vielä 261 027 euron vahingonkorvausvaatimuksen, joka on perustunut vuosien 2010 - 2012 arvonlisäveroihin, joiden verotusoikeus on ollut vanhentunut. A on myöntänyt vahingonkorvausvaatimuksen oikeaksi ja suorittanut vahingonkorvauksen hovioikeuskäsittelyn aikana.

32. A korvannut poikkeuksellisen suuret verovelat suurelta osin jo syyteneuvottelun aikana ja myöhemmin hovioikeuskäsittelyn aikana kokonaisuudessaan. A on maksanut häneltä henkilökohtaisesti perityt verot omista varoistaan, eikä yhtiöidenkään verovelkojen suorituksilla ole ollut haitallisia vaikutuksia yhtiöiden liiketoimintaan tai muille velkojille. A on näin ollen toiminut merkittävällä tavalla rikostensa vaikutusten poistamiseksi. Lieventämisperusteen vaikutusta vähentää kuitenkin se, että vahingonkorvaus vastaa viivästysseuraamuksia ja veronkorotuksia lukuun ottamatta sitä hyötyä, jonka A on hänelle syyksi luetuilla törkeillä veropetoksilla hankkinut. Lisäksi maksut ovat osittain koskeneet suoraan täytäntöönpantavissa olleita A:n henkilökohtaisia verovelkoja, joiden suorittamiseksi häneltä takavarikoitu omaisuus olisi voitu ulosmitata. Kokonaisarvioinnin perusteella Korkein oikeus katsoo, että rangaistusta on tällä perusteella lievennettävä kuusi kuukautta. Oikeudenmukainen rangaistus A:n syyksi luetuista rikoksista olisi ennen tunnustuksen perusteella lievennetyn rangaistusasteikon soveltamista siten 3 vuotta 4 kuukautta vankeutta.

Tunnustamisoikeudenkäynnissä määrättävä rangaistus

33. Tunnustamisoikeudenkäynnissä A:n syyksi luetuista rikoksista saa rikoslain 6 luvun 8 a §:n 2 momentin nojalla tuomita vähintään 14 päivää ja enintään kaksi kolmannesta rikoksesta säädetystä vankeusrangaistuksen enimmäismäärästä eli kaksi vuotta kahdeksan kuukautta vankeutta. Sanotun enimmäisrangaistuksen saa puolestaan yhteistä rangaistusta määrätessä rikoslain 7 luvun 2 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisesti ylittää enintään kahdella vuodella. A:lle tuomittava rangaistus voi siten olla enintään neljä vuotta kahdeksan kuukautta vankeutta.

34. Rikoslain 6 luvun 8 a §:n esitöissä on lähdetty siitä, että mitä aikaisemmassa vaiheessa tunnustus on annettu, sitä enemmän tunnustuksella tulee olla painoarvoa rangaistusta alentavana seikkana. Rangaistus voisi olla enintään pykälän 2 momentin mukaan kaksi kolmasosaa normaalirangaistuksesta. Käytännössä tuomittaisiin siten kolmanneksella alennettu rangaistus (HE 58/2013 vp s. 37).

35. Korkein oikeus toteaa, että syyteneuvottelua ja tunnustamisoikeudenkäyntiä koskevalla lainsäädännöllä on pyritty erityisesti voimavarojen entistä tarkoituksenmukaisempaan kohdentamiseen sekä esitutkinnan, syyteharkinnan ja tuomioistuinkäsittelyn nopeuttamiseen. Prosessiekonomian kannalta suurin hyöty syyteneuvottelusta saadaan silloin, kun tunnustus annetaan ja neuvottelu käynnistyy jo esitutkintavaiheessa, mitä on myös lain esitöissä pidetty menettelyn painopisteenä (HE 58/2013 vp s. 12 ja 35). Syyteneuvottelusta on kuitenkin mahdollista saada hyötyä myös niissä tilanteissa, joissa neuvotteluun ryhdytään myöhäisemmässä vaiheessa.

36. Korkein oikeus katsoo, että esitöissäkin mainittua kolmanneksen alennusta tuomittavaan rangaistukseen voidaan pitää rangaistuksen mittaamisen lähtökohtana tunnustamisoikeudenkäynnissä. Alennuksen ei kuitenkaan tule olla kaavamainen, vaan tapauskohtaisesti on arvioitava, onko alennuksen perusteltua olla tätä suurempi tai pienempi. Tällöin merkitystä on edellä todetuin tavoin erityisesti tunnustamisen ajankohdalla ja asiassa saavutetuilla prosessitaloudellisilla säästöillä. Asiassa on toisaalta otettava huomioon myös se, että tunnustamisoikeudenkäynnissä määrättyjen rangaistusten ei tule liiallisesti poiketa rangaistuksista, joita vastaavista rikoksista tuomittaisiin tavallisessa rikosprosessissa.

37. Verohallinto on elokuussa 2015 aloittanut yhtiöihin kohdistetun verotarkastuksen ja tehnyt syyskuussa 2015 poliisille rikosilmoituksen. A:ta on kuulusteltu rikoksesta epäiltynä 21. ja 22.10.2015, jolloin hän on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin. Samana ajankohtana poliisi on kuulustellut useita muitakin henkilöitä rikoksesta epäiltyinä ja todistajina. Verotarkastus on valmistunut 18.1.2016 ja A on antanut siihen vastineensa 22.2.2016. Kuulustelussa 2.3.2016 A on myöntänyt syyllisyytensä, jonka hän on jo verotarkastukseen antamassaan vastineessa todennut. A:n avustaja on kaksi päivää viimeksi mainitun kuulustelun jälkeen ehdottanut syyttäjälle syyteneuvottelun aloittamista.

38. Vaikka A on ensin kiistänyt syyllisyytensä, syyteneuvottelu on aloitettu esitutkinnan alkuvaiheessa. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan esitutkinnassa ei ole lokakuussa 2015 suoritettujen kuulustelujen jälkeen tehty merkittäviä tutkintatoimenpiteitä. Verotarkastus oli puolestaan aloitettu jo ennen rikosasian vireilletuloa, eikä A ole merkittävästi voinut vaikuttaa sen kestoon tai valmistumiseen menettelyllään esitutkinnassa. Lisäksi on otettava huomioon, että syyttäjä voi arvioida syyteneuvottelun edellytyksiä yleensä vasta siinä vaiheessa, kun syyteharkintaan riittävä selvitys on hankittu. Näin ollen syyteneuvottelu edellyttää etenkin vakavissa rikosasioissa aina jossain määrin esitutkintatoimenpiteitä.

39. Korkein oikeus katsoo, että syyteneuvottelusta on tässä asiassa ollut merkittävää prosessitaloudellista hyötyä, vaikka A on myöntänyt rikokset vasta verotarkastuksen valmistuttua. Syyteneuvottelu ja rangaistuksen alentaminen rikoslain 6 luvun 8 a §:n nojalla koskevat kaikkia rikoksia, joista A:ta on syytetty.

40. Korkein oikeus katsoo, että A:lle ilman tunnustusta tuomittavaa 3 vuoden 4 kuukauden vankeusrangaistusta on perusteltua alentaa syyteneuvottelun ja tunnustamisoikeudenkäynnin johdosta noin kolmanneksella.

41. Näillä perusteilla ja ottaen huomioon, että vain A on ollut muutoksenhakijana, Korkein oikeus katsoo, ettei hovioikeuden A:lle tuomitsemaa 2 vuoden 1 kuukauden yhteistä vankeusrangaistusta ole aihetta alentaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Marjut Jokela, Pekka Koponen, Mika Huovila, Päivi Hirvelä ja Lena Engstrand. Esittelijä Heikki Kemppinen.