KKO:2020:66

Tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 3 momentissa tarkoitettu seitsemän vuorokauden enimmäisaika tutkintavangin sijoittamiselle poliisin säilytystilaan alkaa kulua vangitsemispäätöksestä.

TutkintavankeusL 2 luku 1 § 3 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kymenlaakson käräjäoikeuden päätös 24.5.2019 nro 19/212 ja Itä-Suomen hovioikeuden päätös 30.7.2019 nro 419 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian on ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Heli Leinonen ja hovioikeudessa hovioikeudenneuvokset Aki Rasilainen ja Hanna Paronen sekä asessori Marleena Tuikkala.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja hänet määrätään siirrettäväksi tutkintavankilaan viimeistään 28.5.2019.

Apulaispoliisipäällikkö vastasi valitukseen vaatien sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja alempien oikeuksien ratkaisut

1. Käräjäoikeus on 24.5.2019 vanginnut A:n todennäköisin syin epäiltynä törkeästä ryöstöstä ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta sekä määrännyt hänet sijoitettavaksi tutkintavankilan sijasta poliisivankilaan, kunnes tarvittavat tutkintatoimet saadaan suoritetuksi. Käräjäoikeus on kuitenkin määrännyt, että A on viimeistään 31.5.2019 siirrettävä tutkintavankilaan, jollei muuta määrätä.

2. A on kannellut poliisivankilaan sijoittamista koskevasta määräyksestä hovioikeuteen ja vaatinut, että hänet siirretään tutkintavankilaan viimeistään 28.5.2019. A:n mukaan poliisivankilaan sijoittamista koskeva seitsemän vuorokauden enimmäisaika on alkanut kulua siitä, kun poliisi on ottanut hänet kiinni 21.5.2019, jolloin hän on menettänyt vapautensa.

3. A on 28.5.2019 eli hovioikeuskäsittelyn aikana siirretty esitutkintaviranomaisen päätöksellä tutkintavankilaan.

4. Hovioikeus on tutkinut kantelun ja katsonut, ettei se antanut aihetta toimenpiteisiin. Hovioikeus on lausunut, että tutkintavankeuslaista tai sen esitöistä ei ilmene, mistä lasketaan alkavan seitsemän vuorokauden enimmäisaika, joka tutkintavankia voidaan säilyttää poliisin säilytystilassa. Tutkintavankeuslain soveltamisala huomioon ottaen enimmäisaikaa laskettaessa ei kuitenkaan ollut syytä ottaa huomioon aikaa, jonka epäilty oli ollut kiinniotettuna ja pidätettynä ennen vangitsemistaan.

Kysymyksenasettelu

5. Asiassa on ensiksi ratkaistava, saako käräjäoikeuden päätökseen tutkintavangin säilytyspaikasta hakea muutosta kantelemalla ja voidaanko asia tutkia muutoksenhakutuomioistuimessa sen jälkeen, kun muutoksenhakijan sijoitus poliisivankilassa on päättynyt. Jos vastaus on myöntävä, kysymys on siitä, mistä ajankohdasta tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 3 momentin tarkoittama seitsemän vuorokauden enimmäisaika lasketaan.

Muutoksenhakuoikeus

6. Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 1 §:n mukaan muutosta käräjäoikeuden ratkaisuun haetaan hovioikeudelta valittamalla. Käräjäoikeuden tuomioon ja lopulliseen päätökseen sekä samassa yhteydessä tehtyyn muuhun ratkaisuun saa hakea muutosta valittamalla, jollei muutoksenhakua ole erikseen kielletty.

7. Pakkokeinolain 3 luvun 19 §:n 1 momentin mukaan vangitsemisasiassa annettuun päätökseen ei saa hakea erikseen muutosta valittamalla. Vangittu saa kuitenkin kannella päätöksestä, jolla hänet on vangittu tai määrätty pidettäväksi edelleen vangittuna.

8. Tutkintavangin sijoittamisesta poliisin säilytystilaan säädetään tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 3 momentissa. Sijoittamisesta päättää vangitsemisesta päättävä tuomioistuin. Tutkintavankeuslaissa tai pakkokeinolaissa ei ole nimenomaisia muutoksenhakusäännöksiä, jotka koskisivat tuomioistuimen määräystä poliisin tiloihin sijoittamisesta. Tutkintavankeuslain 15 luvun muutoksenhakua koskevat säännökset eivät sovellu asiaan.

9. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2010:64 katsonut, että yhteydenpidon rajoittamista koskevaan päätökseen voitiin nimenomaisen säännöksen puuttuessa hakea muutosta soveltaen muutoksenhakua vangitsemisasiassa koskevia pakkokeinolain säännöksiä. Yhteydenpidon rajoittamista koskevasta muutoksenhausta on sittemmin säädetty erikseen.

10. Kuten yhteydenpidon rajoittamista koskevalla asialla, myös sijoittamista koskevalla päätöksellä on kiinteä liityntä vangitsemisasiaan. Johdonmukaista on, että vangitsemispäätöksen yhteydessä annettavaan sijoittamismääräykseen voidaan hakea muutosta samalla tavalla kuin yhteydenpidon rajoittamista koskevaan määräykseen. Muutoksenhakuun voidaan siten soveltaa pakkokeinolain 3 luvun 19 §:n 1 momenttia. Eroa ei ole aihetta tehdä myöskään sen mukaan, hakeeko vangittu muutosta vain sijoittamista vai myös vangitsemista koskevaan päätökseen.

11. A:lla on siten ollut oikeus vaatia kanteluteitse muutosta käräjäoikeuden päätökseen, jolla hänet on määrätty sijoitettavaksi poliisin ylläpitämään tutkintavankien säilytystilaan.

Sijoituksen päättymisen vaikutus kantelun käsittelemiseen

12. A on saattanut Korkeimman oikeuden tutkittavaksi, onko määräykselle hänen sijoittamisestaan poliisin säilytystilaan 28.-31.5.2019 ollut lailliset perusteet. A on käräjäoikeuden määräyksen mahdollistamasta pidemmästä säilyttämisajasta huolimatta siirretty tutkintavankilaan jo 28.5.2019. Sijoittamista koskeneen ratkaisun lopputulokseen ei voida enää puuttua. Tilanne on tältä osin ollut sama jo hovioikeuden antaessa päätöksensä A:n kanteluun.

13. Vangitseminen pakkokeinona merkitsee vakavaa puuttumista henkilökohtaiseen vapauteen, ja on siten tärkeää, että vangitseminen tapahtuu laillisin ja yhtenäisesti sovelletuin perustein. Näistä syistä oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että muutoksenhakutuomioistuimella on mahdollisuus tutkia vangitsemisratkaisun perusteet, vaikka muutoksenhaun kohteena olevan ratkaisun lopputulokseen ei olisikaan enää mahdollista puuttua (esim. KKO 1998:90).

14. Tutkintavangin sijoituspaikkaa koskeva määräys ei merkitykseltään rinnastu vangitsemispäätökseen, vaikka poliisivankilaan sijoittaminen saattaa johtaa käytännössä laajempiin tutkintavangin toimintavapauden rajoituksiin kuin sijoitus varsinaiseen tutkintavankilaan. Pakkokeinojen oikeusturva- ja valvontajärjestelmä rakentuu kuitenkin nykyään yleisesti sille, että pakkokeinon laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi jälkikäteisesti, vaikka ratkaisun lopputulokseen ei voida enää puuttua (KKO 2003:128, KKO 2004:7, KKO 2009:54 ja KKO 2018:52, kohta 9). Korkein oikeus toteaa, ettei jälkikäteisen tutkimisen tarvetta ole aihetta arvioida toisin, kun kysymys on tutkintavangin sijoituspaikkaa koskevasta päätöksestä.

15. A:lla on siten oikeudellinen tarve saada muutoksenhakutuomioistuimen lausunto sijoittamista koskevan päätöksen lainmukaisuudesta senkin jälkeen, kun hänen sijoittamisensa poliisivankilaan on päättynyt.

Sijoittamisen enimmäisaikaa koskeva säännös

16. Tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rikosasian johdosta vangittu henkilö on viipymättä vietävä tutkintavankilana toimivaan vankilaan. Vangitsemisesta päättävä tuomioistuin voi kuitenkin säännöksen 3 momentin mukaan päättää, että tutkintavanki sijoitetaan poliisin ylläpitämään tutkintavankien säilytystilaan, jos se on välttämätöntä tutkintavangin erillään pitämiseksi, turvallisuussyistä tai rikoksen selvittämiseksi. Tutkintavankia ei saa tällöinkään pitää poliisin säilytystilassa seitsemää vuorokautta pidempää aikaa, ellei siihen ole säännöksessä mainittuja poikkeuksellisen painavia syitä.

17. A on vedonnut siihen, että säännökselle on annettava perusoikeusmyönteinen tulkinta niin, että seitsemän vuorokauden enimmäisajan lasketaan alkavan vapauden menettämisestä eikä vasta vangitsemisesta.

18. Perusoikeusmyönteisellä laintulkinnalla tarkoitetaan yleisesti sitä, että tuomioistuimen on valittava perusteltavissa olevista lain tulkintavaihtoehdoista sellainen, joka parhaiten edistää perusoikeuksien tarkoituksen toteutumista ja joka eliminoi perustuslain kanssa ristiriitaisiksi katsottavat vaihtoehdot. Lain tulkinnan mahdollisuudet vaihtelevat muun muassa säännöksen yksityiskohtaisuuden, joustavuuden ja oikeudenalan mukaan (KKO 2020:2, kohta 21 ja KKO 2015:14, kohdat 29 ja 36). Perusoikeusmyönteinen laintulkinta ei väistämättä tarkoita muiden, esimerkiksi sääntelyn tarkoitusta ja johdonmukaisuutta koskevien, tulkintaperusteiden sivuuttamista (ks. KKO 2013:44).

Korkeimman oikeuden arviointi

19. Korkein oikeus toteaa, että tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 3 momentista ei suoraan ilmene, mistä ajankohdasta lainkohdassa tarkoitettu enimmäisaika lasketaan. Vain momentin sanamuotoa tarkastelemalla ei voida pitää poissuljettuna tulkintaa, jonka mukaan rikoksesta epäillyn vangitsemispäätöstä edeltävä aika poliisin tiloissa olisi rinnastettava siihen poliisin tiloissa pitämiseen, joka perustuu tuomioistuimen antamaan vangitsemis- ja sijoittamispäätökseen. Näin on erityisesti sen vuoksi, että tavallisesti rikoksesta epäilty on tutkintavankeuden alkaessa ennestään pidätettynä, jolloin vangitsemisen yhteydessä tehty päätös poliisivankilaan sijoittamisesta johtaa yhtäjaksoiseen poliisin säilytystiloissa pitämiseen.

20. Nykyisen tai sitä edeltäneen säännöksen (768/2005) esitöistä ei ilmene, mistä lukien enimmäisaika on tarkoitettu laskettavan. Tiedossa ei ole, että oikeuskäytännössä olisi enimmäisaikaa laskettaessa noudatettu vakiintunutta ja yhdenmukaista käytäntöä.

21. Tutkintavankeus alkaa vangitsemispäätöksestä, ja tutkintavankeuslain 1 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan lakia sovelletaan tutkintavankeuden toimeenpanoon. Tutkintavangilla tarkoitetaan tuomioistuimen päätöksellä vangittua, ei poliisin pakkokeinolain nojalla kiinniottamaa tai pidättämää henkilöitä. Näiden pakkokeinojen käyttämiselle on omat, itsenäiset enimmäisajat. Niistä ei säädetä tutkintavankeuslaissa vaan pakkokeinolaissa.

22. Tulkinnallisena lähtökohtana on, että laissa ja toisiinsa liittyvissä laeissa käsitteitä käytetään johdonmukaisesti tarkoittamaan samaa asiaa. Pakkokeinolaki, tutkintavankeuslaki ja myös laki poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta muodostavat lainsäädännöllisen kokonaisuuden. Niissä kaikissa säädetään rikokseen perustuvasta vapauden menettämisestä mutta erotellen selvästi esitutkinta- ja rikosprosessin eri vaiheissa tapahtuvat vapauden menettämisen perusteet ja niistä käytettävät nimitykset.

23. Tutkintavankeuslain nyt tarkasteltavan 2 luvun 1 §:n 3 momentin sanamuotona on, että tutkintavankia ei saa pitää poliisin tiloissa seitsemää päivää pidempää aikaa. Vastaavasti pykälän 4 momentissa säädetään, että asia on saatettava tuomioistuimen käsiteltäväksi, jos - poikkeuksellisten syiden vuoksi - tutkintavankia on säilytettävä poliisin säilytystilassa yli seitsemän vuorokautta (ks. KKO 2020:67). Säännösten sanamuodon mukaan kysymys on nimenomaan siitä ajasta, jonka henkilö voi joutua tutkintavankina olemaan poliisin tiloissa. Korkein oikeus katsoo, että säännöksen sanamuoto, ottaen huomioon myös kohdassa 21 mainitut lainsäädännön systemaattiset syyt, puoltaa selvästi tulkintaa, jonka mukaan enimmäisaika lasketaan vangitsemispäätöksestä.

24. Tutkintavangin pitäminen poliisin säilytystilassa yli seitsemän vuorokauden ajan edellyttää vielä painavampia syitä kuin mitä vaaditaan lyhyemmältä ajalta. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2020:67 (kohta 17) katsonut, että tällaista pidempää sijoittamista koskeva asia on saatettava uudestaan tuomioistuimen harkittavaksi ennen kuin seitsemän vuorokauden aika on kulunut umpeen. Jos tulkintana olisi, että myös pidätysaika laskettaisiin osaksi seitsemän vuorokauden määräaikaa, jouduttaisiin uusi käsittely tiukemmin edellytyksin toteuttamaan tuomioistuimessa jo muutaman päivän kuluessa ensimmäisestä vangitsemisistunnosta. Näin nopea velvollisuus uudelleen käsittelemiseen poikkeaisi pakkokeinolainsäädännön muusta uudelleen käsittelemissäännöstöstä.

25. Korkein oikeus toteaa, ettei A ole kantelussaan väittänyt, että poliisin tiloihin sijoittamisen edellytykset eivät olisi täyttyneet tai että hänen olosuhteensa poliisin tiloissa olisivat puutteelliset. Kantelu koskee ainoastaan tulkintaa siitä, miten sijoittamispaikkaa koskevassa säännöksessä oleva määräaika on laskettava.

26. Korkein oikeus toteaa, että tulkinnassa on otettava huomioon ne syyt ja tavoitteet, joita lakia säädettäessä on esitetty tutkintavankeuden lyhentämisen perusteeksi ja uudistushankkeiden tueksi. Tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 3 ja 4 momentin muutokseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 252/2016 vp) todetaan, että kansainväliset valvontaelimet ja eduskunnan oikeusasiamies ovat toistuvasti arvostelleet Suomea siitä, että tutkintavankeja säilytetään poliisin tiloissa. Vastuun esitutkinnasta ja vastuun tutkintavangin olosuhteista ja säilyttämisestä on oltava eri viranomaistahoilla, koska muutoin järjestelyssä piilee tutkintavangin painostamis- tai lahjomisvaara. Vaikka tällaista painostamisvaaraa ei konkreettisessa yksittäistapauksessa olisikaan osoitettavissa, valvontaelimet katsovat, että pelkkä mahdollisuus antaa aiheen arvostelulle. Myös Euroopan neuvoston vankilasääntöjen mukaan tutkintavankeja ja vankeja tulisi lähtökohtaisesti pitää ainoastaan vankiloissa. Poliisivankiloiden säilytystilojen olosuhteet, niissä tarjolla olevat mahdollisuudet sellin ulkopuolella järjestettävään toimintaan ja ulkoiluun sekä terveydenhuoltopalvelut ovat puutteelliset. Poliisivankiloita ei ole suunniteltu vapautensa menettäneiden pitkäaikaiseen säilyttämiseen (HE 252/2016 vp s. 6 ja 26). Korkein oikeus toteaa kuitenkin, ettei esimerkiksi Euroopan neuvoston kidutuksen vastainen komitea (CPT) ole pitänyt tutkintavankien oloja poliisin säilytystiloissa sinänsä epäinhimillisinä tai alentavina.

27. Edellä kuvattu arvostelu on osaltaan johtanut siihen, että tutkintavankien säilyttämiselle poliisin tiloissa asetettu lähtökohtainen enimmäisaika on vuoden 2019 alusta lyhennetty neljästä viikosta nykyiseen seitsemään vuorokauteen. Poliisin säilytystiloja on tämän jälkeen kehitetty, ja huonokuntoisimpia tiloja on suljettu. Tilojen kunto kuitenkin vaihtelee. Oikeusministeriö on käynnistänyt lainvalmisteluhankkeen, jonka yhtenä tavoitteena on tutkintavankien sijoittaminen tutkintavankilaan välittömästi vangitsemisoikeudenkäynnin jälkeen vuoteen 2025 mennessä.

28. Korkein oikeus toteaa, että ratkaistavana oleva tulkintakysymys voi vaikuttaa enintään neljän vuorokauden pituisen ajan siihen, kuinka kauan tutkintavankia voidaan pitää poliisin tiloissa ilman poikkeuksellisen painavaa syytä. Vaikka poliisin säilytystilat voivat edelleen rajoittaa tutkintavangin toimintamahdollisuuksia, kysymys ei ole tutkintavangin perusoikeuksien kannalta kovin merkittävistä lisärajoituksista. Poliisin tiloihin sijoittamisen edellytyksistä, määräajoista ja tuomioistuinkäsittelystä on säädetty laissa varsin yksityiskohtaisesti.

29. Korkein oikeus katsoo, että säännöksen sanamuodosta lähtevät yleiset laintulkinnan periaatteet johtavat yhdensuuntaisesti siihen, että lähtökohtainen tutkintavangin sijoittamisen enimmäisaika määräytyy vangitsemisajankohdan perusteella. Näin ollen kysymys ei ole sellaisesta tilanteesta, jossa harkittavana olisivat erilaiset perusteltavissa olevat tulkinnat, joista olisi valittava perusoikeudet parhaiten turvaava vaihtoehto.

30. Näillä perusteilla Korkein oikeus päätyy säännöksen tulkinnassa samaan lopputulokseen kuin hovioikeus.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Marjut Jokela, Pekka Koponen, Jarmo Littunen, Kirsti Uusitalo ja Jussi Tapani. Esittelijä Johannes Koskenniemi.