Pakkokeino
Tutkintavankeus - Tutkintavangin sijoittaminen
Diaarinumero:
R2019/411
Taltionumero:
1402
Antopäivä:
22.9.2020 ECLI:FI:KKO:2020:67
Tutkintavankia ei olisi saanut ensimmäisessä vangitsemisoikeudenkäynnissä määrätä pidettäväksi poliisin säilytystilassa seitsemää vuorokautta pidempää aikaa. (Ään.)
TutkintavankeusL 2 luku 1 §
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Helsingin käräjäoikeuden päätös 13.3.2019 nro 887 ja Helsingin hovioikeuden päätös 21.3.2019 nro 363 kuvataan tarpeellisin osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.
Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Emilie Henn ja hovioikeudessa hovioikeudenneuvokset Åsa Nordlund ja Päivi Saukonoja sekä asessori Matti Pyöriä.
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
A:lle myönnettiin valituslupa.
A vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin hänet on sijoitettu Helsingin poliisivankilaan määräyksin, että hänet on siirrettävä viimeistään neljän viikon kuluttua tutkintavankilaan.
Tutkinnanjohtaja vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut
Asian tausta
1. Tutkinnanjohtaja on 12.3.2019 vaatinut, että A vangitaan todennäköisin syin epäiltynä taposta ja että hänet tutkinnallisista syistä ja sotkemisvaaran takia sijoitetaan tutkintavankilan sijasta poliisivankilaan 10.4.2019 asti. A on katsonut, että edellytyksiä poliisivankilaan sijoittamiselle ei ole ollut.
2. Käräjäoikeus on 13.3.2019 määrännyt A:n vangittavaksi ja määrännyt hänet sijoitettavaksi poliisin säilytystilaan, josta hänet oli siirrettävä viimeistään 10.4.2019 tutkintavankilaan, jollei aikaa pidennetä uudelleen. Käräjäoikeus on katsonut, että asiassa oli poikkeuksellisen painavia rikoksen esitutkintaan liittyviä ja pakkokeinolain 2 luvun 5 §:n 1 momentin 2 b kohdassa tarkoitetusta vaarasta aiheutuvia syitä erillään pitämiseen, minkä vuoksi poliisivankilaan sijoittamisen pitämisen aika voitiin pidentää yli seitsemän vuorokauden.
3. A on kannellut hovioikeuteen vaatien muun muassa, että hänet sijoitetaan poliisivankilan sijasta tutkintavankilaan.
4. Hovioikeus on hylännyt kantelun. Hovioikeus on todennut, että A:ta oli pidetty poliisivankilassa alle kaksi viikkoa, ja katsonut, että asiassa oli vielä käsillä poikkeuksellisen painavat erillään pitämiseen liittyvät syyt A:n säilyttämiselle edelleen poliisivankilassa.
5. A on valituksessaan vaatinut, että määräys poliisivankilaan sijoittamisesta kumotaan, koska käräjäoikeus olisi vangitsemisoikeudenkäynnissä voinut määrätä A:n sijoittamisesta poliisivankilaan enintään seitsemäksi vuorokaudeksi.
Asian tutkimisen edellytykset
6. Korkein oikeus on poliisivankilaan sijoittamista koskevassa ratkaisussa KKO 2020:66 katsonut, että tutkintavangilla on oikeus vaatia kanteluteitse muutosta vangitsemisasian yhteydessä annettuun määräykseen, jonka mukaan hänet sijoitetaan poliisin ylläpitämään säilytystilaan. Hovioikeus on siten voinut tutkia A:n muutoksenhakemuksen kanteluna.
7. A:n säilyttäminen poliisivankilassa on hovioikeuden päätöksen jälkeen päättynyt. Vaikka sijoittamista koskevan päätöksen lopputulokseen ei voida enää vaikuttaa, Korkein oikeus voi antaa lausunnon päätöksen perusteiden lainmukaisuudesta (ks. KKO 2020:66 ja vastaavasti yhteydenpidon rajoittamisen osalta KKO 2018:52).
Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa
8. Korkeimmassa oikeudessa on arvioitavana se, voiko käräjäoikeus jo ensimmäisessä vangitsemiskäsittelyssä määrätä, että tutkintavanki sijoitetaan tutkintavankilan sijasta poliisin säilytystilaan yli seitsemän vuorokauden ajaksi.
Sovellettavat säännökset ja esityöt
9. Tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rikoksen johdosta vangittu henkilö on viipymättä vietävä syyteasiaa käsittelevää tuomioistuinta lähimpänä sijaitsevaan tutkintavankilana toimivaan vankilaan tai erityisestä syystä muuhunkin tutkintavankilana toimivaan vankilaan. Pykälän 3 momentin mukaan vangitsemisesta päättävä tuomioistuin voi pakkokeinolain 2 luvun 9 §:ssä tarkoitetun pidättämiseen oikeutetun virkamiehen tai syyttäjän esityksestä päättää, että tutkintavanki sijoitetaan poliisin ylläpitämään tutkintavankien säilytystilaan, jos se on välttämätöntä tutkintavangin erillään pitämiseksi, turvallisuussyistä tai rikoksen selvittämiseksi. Tutkintavankia ei saa tällöinkään pitää poliisin säilytystilassa seitsemää vuorokautta pidempää aikaa, ellei siihen ole poikkeuksellisen painavaa, tutkintavangin turvallisuuteen, rikoksen esitutkintaan tai pakkokeinolain 2 luvun 5 §:n 1 momentin 2 b kohdassa tarkoitetusta vaarasta aiheutuvaa, erillään pitämiseen liittyvää syytä.
10. Edellä mainitun pykälän 4 momentin mukaan jos tutkintavanki sijoitetaan poliisin ylläpitämään säilytystilaan, sijoittamista koskeva asia ja sen perusteet on otettava tuomioistuimessa käsiteltäväksi yhdessä vangitsemisasian kanssa pakkokeinolain 3 luvun 15 §:ssä tarkoitetun vangitsemisasian uudelleen käsittelyn yhteydessä. Tutkintavanki voi saattaa poliisin säilytystilassa säilyttämisen tuomioistuimen uudelleen käsiteltäväksi myös erikseen. Pidättämiseen oikeutetun virkamiehen tai syyttäjän on saatettava asia tuomioistuimen käsiteltäväksi, jos tutkintavankia on säilytettävä säilytystilassa yli seitsemän vuorokautta. Tutkintavangin saattaessa asian erikseen tuomioistuimen uudelleen käsiteltäväksi ja pidättämiseen oikeutetun virkamiehen tai syyttäjän saattaessa asian tuomioistuimen käsiteltäväksi säilyttämisen kestäessä yli seitsemän vuorokautta noudatetaan pakkokeinolain 3 luvun 15 §:n 1, 3 ja 4 momentissa säädettyä menettelyä.
11. Pakkokeinolain 3 luvun 15 §:ssä säädetään vangitsemisasian uudelleen käsittelystä. Pykälän 1 momentin mukaan jos rikoksesta epäilty on vangittu, sen tuomioistuimen, joka käsittelee syytteen, on vangitun pyynnöstä otettava vangitsemisasia tuomion antamiseen asti uudelleen käsiteltäväksi viipymättä ja viimeistään neljän vuorokauden kuluttua pyynnön esittämisestä. Ennen syytteen nostamista asia saadaan käsitellä uudelleen myös siinä käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiiriin säilyttämispaikkakunta kuuluu. Vangitsemisasiaa ei kuitenkaan tarvitse ottaa uudelleen käsiteltäväksi aikaisemmin kuin kahden viikon kuluttua asian edellisestä käsittelystä.
12. Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2020:66 (kohta 26) on tarkemmin selostettu, tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 3 ja 4 momentin muutokseen johtaneissa esitöissä on käsitelty kansainvälisten valvontaelinten ja eduskunnan oikeusasiamiehen esittämää arvostelua siitä, että Suomessa tutkintavankeja säilytetään poliisin tiloissa (HE 252/2016 vp s. 6 ja 26). Esitutkinnan selvittämisvastuun ja vastuun tutkintavangin säilyttämisestä tulisi hallituksen esityksen mukaan olla eri viranomaistahoilla. Lainsäädäntömuutoksen tavoitteeksi asetettiin, että tutkintavankien säilyttämistä poliisivankiloissa vähennetään voimakkaasti. Tämän toteuttamiseksi ehdotettiin, että tutkintavangin säilytysaikaa poliisivankilassa lyhennetään siten, että tutkintavanki olisi siirrettävä tutkintavankilaan nykyistä nopeammin (HE 252/2016 vp s. 30). Lakivaliokunta on katsonut mietinnössään (LaVM 10/2017 vp s. 5), että poliisin säilytystiloissa tapahtuvan säilyttämisen vähentämiseen on tarpeen ryhtyä esityksen mukaisesti viipymättä mutta asteittain.
13. Tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 3 ja 4 momentin 1.1.2019 voimaan tulleella muutoksella (103/2018) on lyhennetty sitä lähtökohtaista enimmäisaikaa, jonka tutkintavankia voidaan pitää poliisin ylläpitämässä säilytystilassa, neljästä viikosta seitsemään vuorokauteen. Samassa yhteydessä tehtiin vastaava enimmäisaikaa koskeva muutos pykälän 4 momenttiin, joka koskee menettelyä sijoituspäätöksen jatkamisesta. Nykyisen säännöksen mukaan pidättämiseen oikeutetun virkamiehen tai syyttäjän on saatettava asia tuomioistuimen käsiteltäväksi, jos tutkintavankia oli säilytettävä säilytystilassa yli seitsemän vuorokautta aikaisemman neljän viikon sijasta.
14. Kyseistä 4 momentin menettelysäännöstä on aikaisemmissa lain esitöissä (HE 222/2010 vp s. 84) perusteltu sillä, että jos tutkintavankia ei neljän viikon määräajan kuluessa voida passittaa edelleen tutkintavankilana toimivaan vankilaan, pidättämiseen oikeutetun virkamiehen tai virallisen syyttäjän tulisi saattaa asia tutkintavangin säilyttämisestä edelleen poliisivankilassa tuomioistuimen käsiteltäväksi. Vangin oikeudella ja mainittujen virkamiesten velvollisuudella saattaa asia tuomioistuimen käsiteltäväksi voitiin paremmin varmistaa se, että tutkintavankia pidetään poliisivankilassa vain 3 momentissa tarkoitetusta rikoksen selvittämiseen liittyvästä erityisestä syystä tai 4 momentissa tarkoitetusta erittäin painavasta syystä.
Korkeimman oikeuden arviointi
15. Korkein oikeus toteaa, että edellä kohdassa 14 viitattujen lain esitöiden mukaan poliisivankilaan sijoittamista koskeva menettely oli jo vuonna 2010 tarkoitus uudistaa kaksivaiheiseksi siten, että ensimmäisessä käsittelyssä arvioitiin sitä, oliko sijoittaminen välttämätöntä tutkintavangin erillään pitämiseksi tai turvallisuussyistä taikka jos rikoksen selvittäminen sitä erityisestä syystä vaatii. Määräajan täyttyessä tuomioistuimen arvioitavaksi oli saatettava kysymys siitä, oliko erittäin painavia syitä tutkintavangin säilyttämiselle poliisivankilassa vielä tämän jälkeenkin. Tällä tavalla varmistettiin, että säilyttämisen jatkamiselle asetetut korotetut edellytykset täyttyvät.
16. Nykyinen 4 momentin menettelysäännös vastaa tältä osin aikaisempaa säännöstä niin, että siihen on tehty vain enimmäisaikaa koskeva muutos. Säännöksestä tai sen esitöistä ei ilmene, että poliisivankilaan sijoittamista koskevaa menettelyä olisi enimmäisajan lyhentämisen takia ollut tarkoitus muutoin muuttaa. Tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 4 momentissa säädetään aiemman lain tavoin pidättämiseen oikeutetun virkamiehen tai syyttäjän velvollisuudesta saattaa asia tuomioistuimen käsiteltäväksi, jos tutkintavankia halutaan pitää poliisin säilytystilassa yli seitsemän vuorokautta.
17. Viimeisimmän lainmuutoksen tavoitteena oli vähentää tutkintavankien säilyttämistä poliisivankilassa. Ottaen huo-mioon tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 3 ja 4 momentin sanamuodon sekä lain tavoitteen Korkein oikeus pitää perusteltuna tulkintaa, jonka mukaan tutkintavangin säilytystilaan sijoittamista koskeva käsittely on edelleen kaksivaiheinen. Tällä tavoin voidaan varmistaa, että tutkintavankia pidetään poliisivankilassa vain, kun se on tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla välttämätöntä, ja että tätä aikaa pidennetään yli seitsemän vuorokauden vain, kun siihen on sanotun lainkohdan tarkoittamia poikkeuksellisen painavia syitä. Koska tutkintavangin oikeudet ovat poliisivankilassa käytännön syistä usein rajoitetummat kuin tutkintavankilassa ja poliisivankilaan sijoittamiseen liittyy edellä kohdassa 12 mainittuja ongelmia, lain tarkoituksen mukaisesti säilytysajat poliisivankilassa tulee pyrkiä pitämään mahdollisimman lyhyinä.
18. Korkein oikeus toteaa johtopäätöksenään, että tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 3 ja 4 momenttia on tulkittava siten, että päättäessään rikoksesta epäillyn vangitsemisesta tuomioistuimen on arvioitava pidättämiseen oikeutetun virkamiehen tai syyttäjän esityksestä ja heidän esittämänsä selvityksen perusteella, onko tutkintavangin sijoittaminen enintään seitsemän vuorokauden ajaksi poliisin säilytystilaan välttämätöntä. Mikäli tutkintavangin säilyttämistä poliisin tiloissa on tämänkin jälkeen tarpeen jatkaa, asia on viranomaisten aloitteesta saatettava uudelleen tuomioistuimen ratkaistavaksi, jolloin tuomioistuin voi ajanmukaisen selvityksen perusteella harkita, onko asiassa poikkeuksellisen painavia syitä säilyttämisen jatkamiseen.
19. Edellä esitetyn perusteella Korkein oikeus katsoo, että ensimmäisessä vangitsemisoikeudenkäynnissä ei olisi tullut antaa määräystä, jonka mukaan A:ta voidaan pitää poliisin tiloissa yli seitsemän vuorokauden ajan. Asian näin päättyessä ei ole tarvetta lausua siitä, onko asiassa ollut poikkeuksellisen painava syy yli seitsemän vuorokautta kestävälle sijoittamiselle.
Päätöslauselma
Käräjäoikeuden A:n vangitsemista koskevan päätöksen yhteydessä antamalle määräykselle hänen sijoittamisestaan Helsingin poliisivankilaan neljäksi viikoksi ei ole ollut laillisia edellytyksiä.
Hovioikeuden päätöksen lopputulos, jolla määräys A:n sijoittamisesta poliisivankilaan on pysytetty, ei ole enää voimassa. Näin ollen lausunnon antaminen A:n kantelusta enemmälti raukeaa.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Marjut Jokela, Pekka Koponen, Jarmo Littunen, Kirsti Uusitalo (eri mieltä) ja Jussi Tapani (eri mieltä). Esittelijä Pia Haga.
Eri mieltä olevien jäsenten lausunto
Oikeusneuvos Tapani: Olen samaa mieltä kuin Korkeimman oikeuden enemmistö A:n kantelun tutkimisen edellytyksistä ja ratkaisun perusteluista kohdissa 1–14 sekä lopputuloksesta. Lausun perustelukohtien 15–19 asemesta seuraavaa.
Perustuslain 7 §:n 3 momentin mukaan vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla. Tämä tarkoittaa muun ohella sitä, että vapaudenmenetyksen perusteista on säädettävä lailla ja tällaisten perusoikeuksia koskevien rajoitusten on oltava selviä ja tarkkarajaisia.
Tutkintavangin asemasta on säädetty tutkintavankeuslaissa siten kuin kohdissa 9-14 on selostettu. Esitutkintalain, pakkokeinolain ja poliisilain kokonaisuudistuksen yhteydessä poliisin tiloihin sijoitetulle tutkintavangille annettiin oikeus saattaa sijoittamistaan koskeva kysymys uudelleen tuomioistuimen tutkittavaksi. Tällaista vaatimusta ei kuitenkaan tarvitse ottaa uudelleen käsiteltäväksi aikaisemmin kuin kahden viikon välein kuten tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 4 momentin viittauksesta pakkokeinolain 3 luvun 15 §:ään ilmenee. Tämän on tuolloin katsottu turvaavan riittävästi tutkintavangin oikeudet ja niiden rajoitukset häntä tutkintavankeuteen sijoitettaessa (Esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunnan mietintö 2009:2 s. 597 ja HE 222/2010 vp s. 84). Samassa yhteydessä säädettiin siitä, että viranomaisten on saatettava tutkintavangin sijoittamista koskeva asia tuomioistuimen tutkittavaksi, jos sijoittaminen poliisin tiloihin jatkuu yli neljä viikkoa.
Sittemmin vuoden 2019 alusta lukien viimeksi mainittu aika on edellä selostetuin tavoin lyhennetty seitsemäksi päiväksi. Tässä yhteydessä tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 4 momenttia on muutettu ainoastaan sanotun aikamääreen osalta.
Katson, että tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 3 ja 4 momenttien sanamuotoa on tulkittava niin, että vangitsemisvaatimuksen ensimmäisessä käsittelyssä voidaan tehdä määräys tutkintavangin sijoittamista poliisin ylläpitämiin säilytystiloihin myös yli seitsemän vuorokauden ajaksi. Edellytyksenä on, että kyseisen lainkohdan 3 momentissa säädetty poikkeuksellisen painava syy poliisivankilaan sijoittamiselle voidaan todeta jo asian käsittelyn tuossa vaiheessa. Lain esityöt eivät tarjoa tukea tulkinnalle, jonka mukaan tutkintavangin oikeuksien turvaaminen edellyttäisi asian käsittelyä viranomaisaloitteisesti viikon välein, kun tutkintavangilla itsellään on oikeus saada asia tuomioistuimen arvioitavaksi vain kahden viikon välein. Tutkintavangin perusoikeuksista ja niiden turvaamisesta ei voida sellaisenaan johtaa perustetta sille, että tutkintavangin sijoittamista koskeva asia olisi käsiteltävä tiuhemmin välein kuin itse vapaudenmenetyksen perusteita.
Katson edelleen, että 1.1.2019 voimaan tulleen lainmuutoksen (103/2018) tavoite säilytysajan lyhentämisestä ei edellytä tutkintavangin sijoittamisesta päättämistä koskevien menettelysääntöjen tulkitsemista niin, että yli seitsemän vuorokauden säilytysajasta poliisivankilassa ei voitaisi määrätä jo vangitsemisvaatimuksen ensimmäisessä käsittelyssä. Hallituksen esityksestä annetussa lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM 10/2017 vp s. 5–6) on korostettu lainmuutoksen lyhentävän huomattavasti säilytysaikaa poliisin tiloissa, mutta kaikkia muutoksia ei ole katsottu voitavan toteuttaa välittömästi. Näin ollen sääntelykokonaisuuden tulkitsemista edellä kuvaamallani tavalla voidaan perustella myös lainsäätäjän tarkoituksella. Sovellettavissa tutkintavankeuslain säännöksissä tai lain esitöissä ei ole nimenomaisesti todettu, että poliisivankilaan sijoittamista koskevan menettelyn olisi tarkoitettu olevan enemmistön katsomin tavoin kaksivaiheinen vielä senkin jälkeen, kun lähtökohtainen enimmäisaika on aivan olennaisella tavalla lyhennetty neljästä viikosta seitsemään päivään.
Tuomioistuimen on ensimmäisen vangitsemisvaatimuksen käsittelyn yhteydessä päättäessään tutkintavangin sijoittamisesta poliisin säilytystiloihin yli seitsemäksi vuorokaudeksi huolellisesti varmistauduttava siitä, että tutkintavankia pidetään poliisivankilassa vain silloin, kun se on tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla välttämätöntä ja siihen on yli seitsemän vuorokauden osalta sanotun lainkohdan tarkoittama poikkeuksellisen painava syy. Koska tutkintavangin oikeudet ovat poliisivankilassa käytännön syistä usein huomattavasti rajoitetummat kuin tutkintavankilassa ja poliisivankilaan sijoittamiseen liittyy enemmistön perustelujen kohdassa 12 mainittuja ongelmia, säilytysajat poliisissa on pyrittävä pitämään lain tarkoituksen mukaisesti mahdollisimman lyhyinä.
Jos poikkeuksellisen painava syy on käsillä ja tutkintavangin säilyttäminen poliisivankilassa jatkuu seitsemän vuorokauden jälkeen, säilyttämisen perusteet tutkitaan edellä mainitun lainkohdan 4 momentissa todetuin ja pakkokeinolain 3 luvun 15 §:ssä säädetyin tavoin vangitsemisasian uudelleen käsittelyn yhteydessä tai tutkintavangin vaatimuksesta erikseen. Totean, että yleensä ei ole tarvetta määrätä tutkintavangin sijoittamisesta poliisivankilaan pidemmäksi aikaa kuin enintään kahdeksi viikoksi kerrallaan.
Tämän jälkeen on vielä arvioitava, onko A:n osalta 13.3.2019 ollut käsillä tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 3 momentissa säädetty poikkeuksellisen painava syy hänen säilyttämiselleen poliisivankilassa yli seitsemän vuorokauden ajan.
Poikkeuksellisen painavaa syytä on harkittava kussakin tapauksessa erikseen ottaen huomioon vangitsemisen peruste, rikoksen laatu, esitutkinnan vaihe ja esitutkinnan turvaamisen tarve (HE 263/2004 vp s. 216–217).
Hovioikeus on katsonut laissa tarkoitetuksi poikkeuksellisen painavaksi syyksi sen, että rikosnimike on esitutkinnassa muuttunut taposta murhaksi ja että rikoksen kokonaisuus on hahmottunut runsaan henkilötodistelun kautta. Hovioikeuden mukaan on olemassa vaara siitä, että A voisi vaikeuttaa asian selvittämistä pakkokeinolain 2 luvun 5 §:n 1 momentin 2 b kohdassa tarkoitetuin tavoin asian esitutkinnan ollessa edelleen kesken ja A:n todennäköisesti tuntiessa tai tietäessä todistajina kuultuja henkilöitä.
A:ta on epäilty taposta tai murhasta, joka on tehty julkisella paikalla kadulla. Teolla on ollut useita silminnäkijöitä. A on otettu kiinni tapahtumapaikan lähistöltä, kun häntä oli kyetty seuraamaan verijälkien perusteella. Myös tekoväline on löydetty lähistöltä. Tutkinnanjohtaja on ilmoittanut rikosnimikkeen jo muuttuneen murhaksi esitutkinnassa saadun selvityksen perusteella. Tutkinnanjohtaja ei ole kuitenkaan täsmentänyt sitä, millä rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentissa säädetyllä perusteella A:ta epäillään murhasta ja mitkä seikat voisivat siten perustella teon ankarampaa arviointia. Näin ollen myös väite sotkemisvaarasta jää hyvin vaikeasti arvioitavaksi.
Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on todettu, että asian selvittämisen vaikeuttamisen vaaran voidaan tyypillisesti katsoa vähenevän kuulustelujen ja muun tutkinnan edetessä, ellei muuta konkreettista selvitystä vaarasta esitetä (KKO 2018:87, kohta 15). Rikoksesta epäilty voi esitutkintakuulustelun jälkeen vielä vaikuttaa kanssavastaajan tai todistajan kertomukseen ennen kuin tätä kuullaan rikosasian pääkäsittelyssä. Esitutkintakertomuksen merkitys on toisenlainen kuin välittömästi oikeudenkäynnissä annetun kertomuksen, sillä asia ratkaistaan sen perusteella, mitä pääkäsittelyssä on käynyt ilmi. Sen takia sotkemisvaaraa koskevaa näyttökynnystä on rikosprosessin vuonna 1997 toteutetun uudistuksen jälkeen alennettu vaatimukseen, jonka mukaan sotkemisvaaran olemassaoloa on syytä epäillä (HE 52/2002 vp s. 18) (ks. KKO 2019:99, kohta 14).
Totean, että sotkemisvaaran on tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 3 momenttia sovellettaessa muodostettava poikkeuksellisen painava syy sijoittamiselle poliisivankilaan tutkintavankilan asemesta. Sotkemisvaaraa koskevan väitteen tueksi on tällöin esitettävä konkreettisia perusteita, jotka vielä esitutkinnan jo edettyäkin edelleen muodostavat aiheen epäillä tutkintavangin kykenevän merkittävällä tavalla vaikeuttamaan esitutkintaa ja asian selvittämistä. Tämän kaltainen sotkemisvaara voi liittyä esimerkiksi erittäin laajaan tai monimutkaiseen rikoskokonaisuuteen, jonka aikaa vievä esitutkinta on vielä alkuvaiheessa tai rikokseen, jota koskevien todisteiden hankkiminen on erityisen vaikeaa eikä tutkinta ole vielä edennyt niiden hankintaan.
Tässä asiassa on kyse vakavasta rikoksesta, jonka selvittämisen tarve on suuri. Esitetystä selvityksestä ilmenee, että esitutkinta on jo edennyt ja kuva epäillystä rikoksesta on tarkentunut. Tutkinnanjohtaja on kuitenkin perustellut sotkemisvaaraa koskevaa väitettään vain sillä, että A mahdollisesti tuntee tai tietää esitutkinnassa jo kuultuja henkilöitä. Katson, että tutkinnanjohtaja ei ole vaatimuksensa perusteena esittänyt sellaisia konkreettisia vangitsemisen perusteeseen, rikoksen laatuun, esitutkinnan vaiheeseen tai esitutkinnan turvaamisen tarpeeseen liittyviä seikkoja, joiden voitaisiin katsoa muodostavan poikkeuksellisen painavan syyn A:n säilyttämiselle tutkintavankilassa vielä seitsemän vuorokauden kuluttuakin.
Näin ollen katson edellä selostetun perusteella, että käräjäoikeudella 13.3.2019 ja hovioikeudella 21.3.2019 ei ole ollut perusteita määrätä A:ta sijoitettavaksi poliisivankilaan sen jälkeen, kun hänen sijoituksensa siellä oli kestänyt seitsemän vuorokautta. Näillä perusteilla päädyn samaan lopputulokseen kuin Korkeimman oikeuden enemmistö.
Oikeusneuvos Uusitalo: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Tapani.