KKO:2016:97

A oli tappanut B:n lyömällä tätä veitsellä rintaan. A kertoi puolustaneensa itseään B:n yritettyä raiskata hänet. Kysymys näytön arvioinnista ja siitä, oliko tekoa pidettävä hätävarjeluna tai sen liioitteluna.

RL 4 luku 4 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte ja vastaus Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta taposta kertoen, että tämä oli tahallaan tappanut B:n tämän asunnossa lyömällä tätä kerran veitsellä rintaan. Veitsen terä oli katkaissut B:n oikean II kylkiluun ruston osuen oikeaan keuhkopussiin ja lävistänyt oikean keuhkon ylälohkon ja yläonttolaskimon kohdassa, jossa laskimo menee sisälle sydänpussiin. Pistokanavan pituus oli ollut noin 10 senttimetriä. Osa asianomistajista yhtyi syyttäjän rangaistusvaatimukseen.

A tunnusti menetelleensä syytteessä kuvatulla tavalla mutta kiisti tahallaan tappaneensa B:n. B oli A:n mukaan yrittänyt raiskata hänet ja A oli itseään puolustaakseen lyönyt veitsellä kerran summittaisesti kohti B:tä. A oli siten toiminut hätävarjelutilanteessa. Korkeintaan kysymyksessä oli hätävarjelun liioittelu.

Käräjäoikeuden tuomio 15.9.2014

Käräjäoikeus luki A:n syyksi hätävarjelun liioitteluna tehdyn tapon ja tuomitsi hänet siitä 5 vuodeksi vankeuteen. Käräjäoikeus totesi, että asiassa vastaanotetussa todistelussa oli tullut esille seikkoja, jotka tukivat A:n kertomusta tapahtumainkulusta. Käräjäoikeus piti A:n kertomusta tapahtuneesta olennaisilta osin mahdollisena, vaikkakin kertomuksessa oli ollut aukkoja. Asiassa ei kuitenkaan voitu riittävällä varmuudella sulkea pois sitä mahdollisuutta, että tapahtumat olisivat edenneet A:n kertomalla tavalla. Kysymys oli näin ollen ollut hätävarjelutilanteesta, jossa A:lla oli ollut oikeus puolustautua.

Toisaalta B oli jo aikaisemmin asunnolla kosketellut A:ta tavalla, jota A oli pitänyt ahdistavana ja jonka vuoksi A oli pyrkinyt saamaan itselleen kyydin pois asunnolta. Näin ollen B:n pyrkimys seksuaaliseen kanssakäymiseen vastoin A:n tahtoa ei ollut voinut tulla tälle täysin yllätyksenä. B:n hyökkäys ei ollut ollut niin vaarallinen ja yllätyksellinen, että turvautumista uhrin rintaan kohdistuneeseen voimakkaaseen veitseniskuun olisi voitu pitää kokonaisuutena arvostellen puolustettavana. Käräjäoikeus katsoi, että A oli ylittänyt sen voiman, mitä hätävarjelu olisi edellyttänyt. Sen vuoksi kysymys oli hätävarjelun liioittelusta.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Katja Mäki ja lautamiehet.

Turun hovioikeuden tuomio 18.6.2015

Hovioikeus, johon A ja syyttäjän rangaistusvaatimukseen yhtyneet asianomistajat valittivat, muutti käräjäoikeuden tuomiota ja tuomitsi A:n taposta 9 vuodeksi vankeuteen. Hovioikeus ei pitänyt A:n kertomusta hätävarjelutilanteesta uskottavana vaan katsoi, ettei kysymyksessä ollut ollut hätävarjelutilanne tai sen liioittelu. A:n oli myös täytynyt ymmärtää rintaan kohdistetusta veitseniskusta aiheutuvan kuoleman vaara. A oli siten syyllistynyt asiassa tappoon.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kai Kokko, Kaarina Syysvirta ja Teija Vainiopää.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että syyte taposta hylätään ja hänen menettelynsä katsotaan sen asemesta täyttävän hätävarjelun liioitteluna tehdyn tapon tunnusmerkistön sekä että rangaistusta tämän vuoksi alennetaan.

Syyttäjä ja vastapuolina olevat asianomistajat ovat vaatineet, että valitus hylätään.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus toimitti asiassa suullisen käsittelyn.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

1. B (vuonna 1979 syntynyt mies) ja A (vuonna 1994 syntynyt nainen), jotka eivät olleet tunteneet toisiaan entuudestaan, ovat viettäneet yhdessä aikaa ravintolassa 3.6.2014 vastaisena yönä. He ovat tulleet sieltä taksilla B:n asunnolle. A on tunnustanut, että hän on myöhemmin samana yönä tappanut B:n lyömällä tätä kerran veitsellä rintaan. A on teon jälkeen huuhdellut tekovälineenä käyttämänsä veitsen WC:n pesualtaassa sekä ottanut sen ja B:n matkapuhelimen mukaansa ja poistunut asunnolta.

2. B:n ruumis on löydetty 9.6.2014 hänen asuntonsa makuuhuoneen sängyltä alastomana ja istuvasta asennosta vatsalleen kaatuneena. Oikeuslääkärin lausunnon mukaan B:n perus- ja välittömänä kuolemansyynä on ollut rintakehän pistohaava ja siihen liittyneet oikean keuhkon ylälohkon ja yläonttolaskimon vamma ja näihin liittynyt oikeanpuoleinen veri-ilmarinta.

3. A on käräjäoikeudessa kiistänyt syytteen taposta sillä perusteella, että hän oli lyönyt B:tä veitsellä puolustautumistarkoituksessa tämän yritettyä raiskata hänet. Käräjäoikeus on katsonut, että tapahtumienkulkua on arvioitava A:n kertomuksen perusteella, ja tuominnut hänet hätävarjelun liioitteluna tehdystä taposta 5 vuoden vankeusrangaistukseen. Hovioikeus on arvioinut A:n kertomuksen uskottavuutta ja hätävarjelutilanteen käsilläoloa toisin kuin käräjäoikeus. Hovioikeus on katsonut, että kysymyksessä ei ole ollut hätävarjelutilanne eikä sen liioittelu, ja tuominnut A:n taposta 9 vuoden vankeusrangaistukseen.

4. A ei ole Korkeimmassa oikeudessa kiistänyt hänen syykseen luettua tekoa eikä sen tahallisuutta. Hän on valituksessaan vaatinut, että tappo katsotaan tehdyksi hätävarjelun liioitteluna ja rangaistusta sen vuoksi alennetaan. Hänen mukaansa B oli yrittänyt raiskata hänet ja hän oli lyönyt B:tä veitsellä saadakseen tämän oikeudettoman hyökkäyksen loppumaan.

5. Asiaa ratkaistaessa on ensiksi oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti harkittava asiassa esitettyjä todisteita ja muita asian käsittelyssä esiin tulleita seikkoja ja päätettävä, mitä asiassa on näytetty tai jäänyt näyttämättä niistä A:n tekoon liittyvistä seikoista, joilla on välitöntä merkitystä arvioitaessa, onko teko tehty hätävarjeluna tai sen liioitteluna. Näytön arviointia koskevan ratkaisun tekemiseen liittyy muun ohella kysymys siitä, miten todistustaakka jakautuu tilanteessa, jossa rikosasian vastaaja väittää toimineensa hätävarjelutilanteessa. Näyttöratkaisun jälkeen on oikeudellisesti arvioitava, ovatko olosuhteet olleet sellaiset, että kysymys on ollut hätävarjelusta tai sen liioittelusta.

Näytön arvioinnin lähtökohdista

6. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rikosasiassa kantajan eli rangaistusta vaativan syyttäjän tai asianomistajan on näytettävä ne seikat, joihin hänen rangaistusvaatimuksensa perustuu. Pykälän 2 momentin mukaan tuomion, jossa vastaaja tuomitaan syylliseksi, edellytyksenä on, ettei vastaajan syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä.

7. Rikosasian vastaajalla ei ole velvollisuutta esittää syyttömyyttään tukevaa näyttöä. Vastaaja voi kuitenkin kertomuksellaan sekä muilla todisteilla pyrkiä horjuttamaan rangaistusvaatimuksen tueksi esitettyä todistelua tai esittää syytteessä väitettyyn nähden vaihtoehtoisen tapahtumienkulun. Ratkaisussa KKO 2013:96 (kohta 9) todetulla tavalla tällöinkin on lähtökohtana, että vastaajan ei edellytetä puolustautuakseen voivan esittää vastanäyttöä syyttäjän todistelulle tai vakuuttavaa todistelua oman kertomuksensa paikkansapitävyydestä. Mainitun ratkaisun mukaan vastaajan kertomusta on arvioitava sen kannalta, onko esitetty vaihtoehtoinen tapahtumienkulku olennaisilta osiltaan mahdollinen ja siinä määrin todennäköinen, ettei sen olemassaoloa voida sulkea pois riittävällä varmuudella. Lopuksi arvioitavaksi jää, riittääkö näytön todistusarvo kokonaisarvioinnissa ylittämään tuomitsemiskynnyksen.

8. Edellä selostetut lähtökohdat soveltuvat myös silloin, kun vastaaja väittää toimineensa hätävarjelutilanteessa. Rangaistusvaatimuksen esittäjällä on todistustaakka myös siitä, ettei kysymys ole ollut hätävarjeluun oikeuttavasta tilanteesta. Vastaajan esittämä väite hätävarjelutilanteen käsilläolosta ei kuitenkaan yksinään johda syytteestä vapautumiseen, jos väite ei saa tukea asiassa esitetyistä todisteista tai muista asian käsittelyssä esiin tulleista seikoista.

9. Kun vastaaja väittää toimineensa hätävarjelutilanteessa, tuomioistuimen on vertailtava asiassa esitettyä muuta näyttöä vastaajan väittämästään hätävarjelutilanteesta kertomaan. Näyttöä arvioidaan paitsi kokonaisuutena myös todisteittain eriteltynä. Vastaajan väite voi tämän jälkeen menestyä, jos hänen kertomuksensa mukainen tapahtumienkulku on uskottava vaihtoehto syytteessä väitetylle tapahtumienkululle eli jos hätävarjelutilanteen käsilläoloa ei esitetyn todistelun perusteella voida riittävällä varmuudella sulkea pois.

A:n kertomus

10. A on Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä kertonut, että hänen on vaikea muistaa tarkasti, miten tapahtumat olivat kysymyksessä olevana yönä edenneet. Hänen ja B:n saavuttua ravintolasta B:n asunnolle hän oli halunnut mennä nukkumaan ja nukahtamisvaikeuksiensa vuoksi pyytänyt B:ltä unilääkettä. A:n mentyä nukkumaan B oli alkanut "hiplailla" häntä, minkä A oli kieltänyt. B:n aloitettua koskettelun uudelleen A oli yrittänyt soittaa kyytiä pois asunnolta siinä kuitenkaan onnistumatta. Puheluita hän oli soittanut myös B:n puhelimesta sen jälkeen, kun hänen omasta puhelimestaan oli loppunut puheaika. Lopulta B oli ottanut puhelimensa A:lta pois ja luvannut, että hän vie A:n aamulla kotiin.

11. A on kertonut istuneensa puheluita soittaessaan sängyn laidalla. B oli kaatanut hänet siitä makuulleen sängylle siten, että hänen päänsä oli ollut kohti sängyn jalkopäätä. B oli tullut hajareisin hänen päälleen, "pussaillut" häntä ja nuollut hänen kaulaansa sekä sanonut: "Haluut kumminkin". A:lla oli ollut vaatteet päällään, mutta B oli ollut alasti. B oli yrittänyt ottaa A:lta paitaa pois ja työntää kätensä hänen housuihinsa. Hän oli myös laittanut kätensä A:n kasvoille ja käskenyt tätä olemaan hiljaa. A oli käskenyt B:tä nousemaan pois hänen päältään, mutta B ei ollut totellut, vaan oli jatkanut ahdisteluaan. Tämän vuoksi A oli huitaissut B:tä veitsellä. B oli tällöin ollut kumartuneena hänen päälleen ja veitseniskun johdosta noussut ylöspäin siten, että A oli päässyt hänen altaan pois. B oli itse ottanut veitsen pois rinnastaan, mutta verta häneltä oli A:n mukaan tullut tässä yhteydessä vain suusta.

12. A ei ole muistanut, missä hänen käyttämänsä veitsi oli tarkalleen ollut ja miten hän oli saanut sen käteensä. Hän on arvellut, että veitsi saattoi olla huoneessa myös B:n sinne tuomana. Veitsen hän oli kertomansa mukaan saanut käteensä, kun B oli ilmeisesti hänen rimpuilunsa johdosta irrottanut otteensa.

13. Tapahtuneen veitseniskun jälkeen A ei ollut soittanut B:lle apua, koska häntä oli pelottanut ja koska hän ei ollut ajatellut, että tälle oli käynyt pahasti. Hän ei ollut myöskään tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. A oli pessyt veitsen ja asunnolta poistuessaan ottanut sen mukaansa ja heittänyt sen ulkona ojaan. Hän ei ollut kertonut tapahtuneesta kenellekään, koska siitä oli ollut vaikea puhua.

A:n hätävarjeluväitteen uskottavuudesta

14. A on Korkeimmassa oikeudessa kertonut tapahtumienkulusta olennaisilta osilta samalla tavalla kuin käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioihin on hänen kertomakseen kirjattu. Hän on kertonut B:n "hiplailusta", koskettelun jälkeisistä yrityksistään soittaa kyyti pois asunnolta sekä siitä, että B oli lopulta tullut hänen päälleen ja että hän oli pelännyt B:n raiskaavan hänet.

15. Kirjallisina todisteina esitetyistä televalvontatiedoista ilmenee, että A:n ja B:n puhelimista oli yöllä soitettu ja yritetty soittaa puheluita noin 40 minuutin aikana. Televalvontatiedot tukevat A:n kertomusta siitä, että hän oli yön aikana yrittänyt soittaa itselleen kyydin pois asunnolta. Myös todistajana kuultu A:n ystävä on kertonut A:n soittaneen hänelle ja kysyneen kyytiä. Todistajan mukaan A oli kuulostanut puhelun aikana hätääntyneeltä.

16. Kirjallisina todisteina esitetyistä valokuvista ja poliisin teknisestä tutkinnasta laaditusta pöytäkirjasta ilmenee, että B on löydetty sängystä alastomana vatsallaan pää kohti sängyn jalkopäätä. Oikea jalka oli ollut vartalon alla ja vasen jalka oli roikkunut sängyn ulkopuolella. Nämä havainnot sopivat A:n kertomukseen teon olosuhteista.

17. A on hätävarjelutilanteen käsilläoloa koskevan väitteensä tueksi tuonut esiin, että B on tuomittu rangaistukseen 31.1.2012 tehdystä raiskauksen yrityksestä sekä 5.1.2009 tehdystä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pakottamisesta sukupuoliyhteyteen. Korkein oikeus toteaa, että B:n aikaisemmat rikokset ovat olleet luonteeltaan samankaltaisia kuin se menettely, johon hän oli A:n kertomuksen mukaan nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa ryhtynyt. Tämä selvitys tukee vähäisessä määrin A:n kertomuksen uskottavuutta.

18. Edellä selostetut seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että A on saattanut uskottavaksi väitteensä, jonka mukaan hän oli lyönyt B:tä veitsellä puolustautuakseen tämän oikeudetonta hyökkäystä vastaan.

Hätävarjeluväitettä vastaan esitetystä näytöstä

19. Kohdista 6 – 9 ilmenevällä tavalla rangaistusvaatimuksen esittäjien velvollisuutena on esittää asiassa sellainen selvitys, jonka perusteella A:n kertomuksen mukaisen hätävarjelutilanteen käsilläolo voidaan riittävällä varmuudella sulkea pois. A:lle rangaistusta vaativat asianomistajat eivät ole kuvanneet tarkemmin sitä, millaisissa olosuhteissa syytteessä tarkoitettu teko heidän mukaansa olisi tehty. He ovat vain kiistäneet A:n kertomuksen uskottavuuden ja hätävarjelutilanteen käsilläolon sekä katsoneet, että A tulisi tuomita rangaistukseen taposta, kuten hovioikeus on tehnyt.

20. Näkemyksensä tueksi asianomistajat ovat esittäneet ensinnäkin, että A:lla olisi ollut mahdollisuus toimia toisin ja poistua B:n asunnolta samassa yhteydessä, kun hän oli yrittänyt soittaa kyydin sieltä pois. Toiseksi he ovat esittäneet, että A:n kertomukset veitsen käsiinsä saamisesta ovat vaihdelleet ja ettei ole uskottavaa, että B, jonka asunto oli ollut siisti, olisi säilyttänyt veistä sänkynsä vieressä. Asianomistajat ovat edelleen viitanneet siihen, että B:n kuolemaan johtaneen veitseniskun oli täytynyt olla voimakas ja ettei sen tapahtuminen A:n kertomalla tavalla sängyssä maaten siten ole uskottavaa. A:n vaatteissa ei ollut myöskään ollut tapahtuneen jälkeen verijälkiä, vaikka hän oli kertonut lyöneensä B:tä veitsellä tämän alla ollessaan. Valokuvista ilmeni, että B:n sänky oli ollut pedattuna, vaikka A oli kertonut hänen ja B:n menneen sänkyyn peittojen alle. Hätävarjeluväitettä vastaan puhui heidän mukaansa vielä se, ettei A ollut soittanut B:lle apua, ja muutenkin se, miten A oli tapahtuneen jälkeen menetellyt.

A:n mahdollisuus poistua

21. A:n kertomuksen mukainen seksuaalinen ahdistelu oli hänen mukaansa jakautunut kahteen vaiheeseen ja niiden välissä olleeseen ajanjaksoon, jolloin hän oli pyrkinyt soittamaan kyydin pois asunnolta. Korkein oikeus toteaa, että A:lla oli ensin tapahtuneen koskettelun jälkeen ollut puheluiden soittamisen lisäksi mahdollisuus poistua asunnosta. A:n jääminen tässä vaiheessa asuntoon ei kuitenkaan osoita, ettei hänen kertomuksensa tapahtumienkulusta voisi pitää paikkaansa.

A:n kertomukset veitsen käsilläolosta

22. A on käräjäoikeudessa kertonut lyöneensä B:tä veitsellä, joka oli ollut B:n sängyn päällä tai sen vieressä. Käräjäoikeuden tuomioon on kirjattu, ettei A ollut ensin muistanut, mistä hän oli saanut veitsen käteensä, mutta sen oli täytynyt olla hänen lähellään joko sängyllä tai lattialla. A ei ole tiennyt, miksi makuuhuoneessa oli ollut veitsi. Itse hän ei ollut sitä kuitenkaan sinne vienyt. Hovioikeudessa A on hovioikeuden tuomion mukaan kertonut, että veitsi oli ollut sängyn jalkopäässä peittojen päällä, josta hän oli ottanut sen B:n ollessa hajareisin hänen päällään sängyllä. Korkeimmassa oikeudessa kuultaessa A ei ole muistanut, missä veitsi oli ollut ja mistä hän oli sen käteensä saanut.

23. Korkein oikeus toteaa, että veitsen käsilläoloa koskevat A:n kertomukset ovat olleet ristiriitaisia. Tämä tukee asianomistajien väitettä siitä, ettei A:n kertomus tapahtumienkulusta pidä paikkaansa.

24. Asiassa on kuitenkin jäänyt epäselväksi, miten veitsi on päätynyt makuuhuoneeseen. Se on voinut olla siellä jo A:n ja B:n saapuessa asunnolle tai B on voinut tuoda sen yön aikana makuuhuoneeseen. Mahdollista on sekin, että A on kertomastaan poiketen itse tuonut sen sinne. Korkein oikeus katsoo, etteivät veitsen käsilläoloon liittyvät epäselvyydet riitä osoittamaan, että A:n kertomus hänen tekoonsa johtaneesta B:n menettelystä ei pitäisi paikkaansa.

Veitseniskun voimakkuus ja verijälkien puuttuminen A:n vaatteista

25. A on kertonut lyöneensä kerran veitsellä B:tä, joka oli ollut hajareisin ja käsiensä varaan kumartuneena hänen päällään. A:n mukaan veitsen uppoamiskohdasta ei ollut tullut lyönnin jälkeen verta. Verta oli tullut ainoastaan vähän B:n suusta. A:n vaatteista, jotka on otettu poliisin haltuun noin viikon kuluttua teon jälkeen, ei ole tehdyissä tutkimuksissa löytynyt viitteitä B:n verestä.

26. Oikeuslääkärin lausunnon mukaan veitsen terän synnyttämän pistokanavan suunta on ollut jokseenkin kohtisuora ihon pintaan nähden. Pistokanava on lävistänyt ja katkaissut oikean II kylkiluun ruston ja jatkunut oikeaan keuhkopussiin. Pistokanava on tämän jälkeen lävistänyt oikean keuhkon ylälohkon ja jatkunut edelleen läpi yläonttolaskimon. Pistokanavan pituus on ollut noin 10 senttimetriä. Oikeuslääkäri on todistajana kuultuna kertonut, että B:n kuolemaan johtanut lyönti on vaatinut ainakin kohtalaista voimaa. Toisaalta hän on todennut, että myös veitsen terävyydellä on ollut vaikutusta lyönnin lopputulokseen. Lisäksi uhrin mahdollinen samanaikainen liike alaspäin on voinut vaikuttaa siihen, kuinka syvälle veitsi on uponnut. Oikeuslääkärin mukaan B:n kuolemaan johtanut veitsenisku on voitu lyödä A:n kertomalla tavalla B:n alla maaten.

27. Verenvuodon osalta oikeuslääkäri on kertonut, että haavassa oleva veitsi voi estää verenvuotoa ja että veitsen poisottamisen jälkeen vuoto on nopeaa. Oikeuslääkärin mukaan uhri on voinut itse ottaa veitsen pois haavasta, jos verenvuoto tuossa vaiheessa ei ole ollut voimakasta.

28. Oikeuslääkärin kertomuksen perusteella Korkein oikeus katsoo, että vaikka B:n kuolemaan johtanut veitsenisku onkin vaatinut kohtalaisesti voimaa, on A kuitenkin voinut lyödä sen kertomallaan tavalla B:n alla maatessaan. Näin ollen A:n kertomusta tapahtumienkulusta ei voida tälläkään perusteella sulkea pois.

29. Oikeuslääkärin kertomuksen mukaan myös se on ollut mahdollista, ettei B:n haavasta ole lyönnin jälkeen vuotanut verta merkittävästi. Korkein oikeus katsoo, ettei myöskään verijälkien puuttuminen A:n vaatteista siten osoita hänen kertomustaan paikkansapitämättömäksi.

Muut seikat

30. Asiassa on esitetty kirjallisina todisteina valokuvia, jotka on otettu B:n asunnolta sen jälkeen kun tämä oli löydetty kuolleena. Valokuvista ilmenee, että B:n sängyssä on ollut kaksi peittoa pedattuina. Päiväpeitto on ollut mytyssä peittojen päällä ja osaksi B:n ruumiin alla. A ei ole häntä kuultaessa osannut varmasti sanoa, oliko hän mennyt sänkyyn nukkumaan peiton vai päiväpeiton alle ja kumman alla B oli ollut. Korkein oikeus katsoo, ettei valokuvista ilmenevä peittojen asento osoita, että A:n kertomus tapahtumienkulusta ei pitäisi paikkaansa.

31. A:n on selvitetty tapahtuneen jälkeen pesseen veitsen, jolla hän oli lyönyt B:tä, ja ottaneen veitsen sekä B:n puhelimen asunnosta poistuessaan mukaansa. Hän ei ole soittanut B:lle apua eikä kertonut tapahtuneesta asiassa todistajina kuulluille kahdelle henkilölle, joilta hän oli aamuyöllä saanut kyydin. Hän ei ole kertonut veitsellä lyömisestä myöskään ensimmäisissä esitutkintakuulusteluissa.

32. Korkein oikeus toteaa, ettei A:n sanotusta menettelystä voi tehdä syytettä ratkaisevasti tukevia tai A:n hätävarjeluväitteen poissulkevia johtopäätöksiä. On mahdollista, ettei oikeudettoman hyökkäyksen kohteeksi joutunut ja sitä vastaan A:n kertomalla tavalla puolustautunut henkilö teon jälkeen osaa menetellä järkevällä tavalla. Näin ollen tämäkään seikka ei sulje pois mahdollisuutta A:n kertomuksen mukaisen hätävarjelutilanteen käsillä olemisesta.

Johtopäätökset näytön arvioinnin osalta

33. Asiassa on yhtäältä esitetty näyttöä, joka on saattanut uskottavaksi A:n kertomuksen siitä, että hän oli iskenyt B:tä veitsellä torjuakseen tämän oikeudettoman hyökkäyksen. Toisaalta on esitetty näyttöä, joka on tukenut asianomistajien näkemystä siitä, ettei veitsenisku ole tapahtunut hätävarjeluun oikeuttavassa tilanteessa.

34. Asianomistajien näkemystä on selvimmin tukenut se, ettei A ole kyennyt selittämään johdonmukaisella ja uskottavalla tavalla, mistä hän oli saanut käteensä veitsen, jolla hän löi B:tä. Muille esitetyille väitteille asiassa on esitetty uskottava selitys, jonka valossa on mahdollista, että A:n kertomus tapahtumienkulusta on paikkansapitävä. Myös veitsen käsilläololle kyseisessä tilanteessa on kuitenkin kohdassa 24 kuvatulla tavalla olemassa sellaisia varteenotettavia selityksiä, jotka eivät sulje pois sitä, että A kertomallaan tavalla käytti veistä puolustautumistarkoituksessa.

35. Asiassa esitettyä näyttöä kokonaisuutena arvioiden Korkein oikeus käräjäoikeuden tavoin katsoo, ettei A:n kertomuksen mukaista tapahtumienkulkua ole voitu esitetyn todistelun perusteella riittävällä varmuudella sulkea pois. Tapahtumienkulkua on siten arvioitava lähtökohtaisesti A:n kertomuksen perusteella.

Oikeudellisen arvioinnin lähtökohdat

36. A ei ole valituksessaan edes väittänyt, että hänen tekonsa olisi ollut hätävarjeluna sallittu tai että hätävarjelun liioittelussa olosuhteet olisivat olleet sellaiset, että hänet tulisi vapauttaa kokonaan rangaistusvastuusta. A:n valituksen tueksi esitettyjen seikkojen perusteella asiassa on kuitenkin perusteltua ensiksi arvioida, täyttyykö jompikumpi vastuuvapausperuste.

37. Rikoslain 4 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan aloitetun tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen puolustusteko on hätävarjeluna sallittu, jollei teko ilmeisesti ylitä sitä, mitä on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavana, kun otetaan huomioon hyökkäyksen laatu ja voimakkuus, puolustautujan ja hyökkääjän henkilö sekä muut olosuhteet. Jos puolustuksessa on ylitetty hätävarjelun rajat, kysymys on hätävarjelun liioittelusta. Tällöin tekijä on mainitun pykälän 2 momentin mukaan rangaistusvastuusta vapaa, jos olosuhteet olivat sellaiset, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekä tilanne muutenkin.

Oikeudeton hyökkäys

38. Tapahtumienkulun arvioinnin lähtökohtana pidettävän A:n kertomuksen mukaan B on kaatanut sängyn laidalla istuneen A:n sängylle makuuasentoon ja tullut hajareisin istumaan tämän päälle niin, että A ei ole päässyt pois B:n alta. B on ollut tilanteessa alasti ja hän on kosketellut A:ta seksuaalisesti olennaisella tavalla. Korkein oikeus katsoo, että A:lla on ollut perusteltu aihe uskoa, että B aikoi raiskata hänet. Kysymys on ollut sellaisesta oikeudettomasta hyökkäyksestä, jota vastaan A:lla on ollut oikeus tarpeellisin keinoin puolustautua.

39. A:n kertomuksen mukaan B oli jo aikaisemmin saman yön aikana kosketellut A:ta seksuaalisesti ja jatkanut ahdisteluaan tämän kiellosta huolimatta. Vaikka A oli tämän jälkeenkin jäänyt asunnolle nukkumaan, hänellä on ollut oikeus puolustautua B:n häneen kohdistamaa uutta oikeudetonta hyökkäystä vastaan.

Hätävarjeluteon puolustettavuus

40. B on ollut aseeton eikä hän ole kohdistanut A:han muutakaan suoranaista väkivaltaa esimerkiksi lyömällä tai kuristamalla. A:n kertomuksen mukaan B:n käyttämä väkivalta on koostunut siitä, että hän on painanut A:ta alleen ja pidellyt tätä kiinni reisillään ja käsillään. Kun B on ollut A:ta selvästi kookkaampi, tämäkin väkivalta on kuitenkin riittänyt estämään A:ta pääsemästä vapaaksi. B olisi saattanut raiskata A:n, jollei A olisi puolustautunut.

41. A on puolustuksekseen iskenyt B:tä veitsellä kohtisuoraan rinnan yläosaan. Kuolema on ollut tällaisen veitseniskun varsin todennäköinen seuraus.

42. Ottaen huomioon B:n hyökkäyksen laadun ja voimakkuuden sekä muut olosuhteet Korkein oikeus katsoo, että A:lla ei ole ollut oikeutta käyttää puolustuksekseen väkivaltaa, joka on voinut varsin todennäköisesti johtaa B:n kuolemaan. A:n teko on näin ollen ylittänyt sen, mitä on pidettävä kokonaisuutena arvostellen puolustettavana. Kysymys on siten ollut hätävarjelun liioittelusta.

Olivatko olosuhteet sellaiset, ettei A:lta kohtuudella voinut vaatia muunlaista suhtautumista?

43. Sen puolesta, että A vapautettaisiin hätävarjelun liioittelun perusteella kokonaan rangaistusvastuusta, puhuu se, että hänen tosiasialliset toimintavaihtoehtonsa edellä kuvatussa tilanteessa ovat olleet rajalliset. Hänen mahdollisuutensa harkita eri toimintavaihtoehtoja ja niiden seurauksia ovat ylipäätään olleet vähäiset.

44. Rangaistusvastuusta vapauttamista vastaan puhuu kuitenkin se, että B:n kuolemaan johtanut A:n puolustusteko on ollut selvästi liiallinen suhteessa B:n hyökkäyksen vaarallisuuteen. B:n hyökkäys ei myöskään ole ollut A:n kannalta täysin yllättävä ottaen huomioon, että B oli jo aikaisemmin ahdistellut A:ta ja jatkanut ahdisteluaan tämän kiellosta huolimatta. Lisäksi se seikka, että A on kertomuksensa mukaan ottanut veitsen käteensä maatessaan sängyllä B:n alla, osoittaa, että hänen on jo ennen B:n hyökkäystä täytynyt olla selvillä siitä, että lähettyvillä on veitsi. Näin ollen päätöstä veitsen käyttämisestä puolustautumiseen on edeltänyt harkinnan mahdollisuus. Vaikka A:n toimintavaihtoehdot tilanteessa ovatkin olleet rajoitetut, häneltä olisi voitu kohtuudella edellyttää ainakin sitä, että hän olisi käyttänyt veistä puolustuksekseen jollakin vähemmän vaarallisella tavalla kuin iskemällä sillä B:tä kohtisuoraan rintaan.

45. Ottaen huomioon edellä esitetyt seikat Korkein oikeus harkitsee, että olosuhteet eivät ole olleet sellaiset, että A olisi perusteltua vapauttaa kokonaan rangaistusvastuusta.

Rangaistusseuraamus

46. Rikoslain 4 luvun 7 §:n mukaan siinä tapauksessa, että tekijää ei mainitussa luvussa säädettyjen perusteiden nojalla kokonaan vapauteta rangaistusvastuusta, olosuhteet voidaan kuitenkin ottaa huomioon rangaistusvastuuta lieventävinä siten kuin rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 4 kohdassa sekä 2 ja 4 momentissa säädetään.

47. Rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan rangaistus määrätään noudattaen lievennettyä rangaistusasteikkoa, jos rikos on tehty olosuhteissa, jotka läheisesti muistuttavat vastuuvapausperusteiden soveltamiseen johtavia olosuhteita. Saman pykälän 2 momentin mukaan määrättäessä rangaistusta pykälän 1 momentin nojalla tekijälle saa tuomita enintään kolme neljännestä rikoksesta säädetyn vankeus- tai sakkorangaistuksen enimmäismäärästä ja vähintään rikoksesta säädetyn rangaistuslajin vähimmäismäärän.

48. Korkein oikeus toteaa, että määrättäessä rangaistusta hätävarjelun liioitteluna tehdystä teosta lieventämisperusteen vaikutusta tuomittavaan rangaistukseen on arvioitava tapauskohtaisesti. Lievennyksen tulee olla sitä suurempi, mitä lähempänä ollaan tilannetta, jossa tekijä olisi voitu vapauttaa kokonaan rangaistusvastuusta.

49. Edellä kohdissa 43 ja 44 todetut seikat huomioon ottaen Korkein oikeus pitää käräjäoikeuden määräämää 5 vuoden vankeusrangaistusta oikeudenmukaisena rangaistuksena A:n syyksi luetusta rikoksesta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A tuomitaan hovioikeuden hänen syykseen lukeman rikoksen ja siitä tuomitun rangaistuksen asemesta rikoslain 21 luvun 1 §:n 1 momentin, 4 luvun 4 §:n 2 momentin ja 7 §:n sekä 6 luvun 8 §:n 1 momentin 4 kohdan ja 2 momentin nojalla 3.6.2014 hätävarjelun liioitteluna tehdystä taposta 5 vuodeksi vankeuteen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Tuula Pynnä, Mika Huovila, Tuomo Antila ja Päivi Hirvelä. Esittelijä Ilkka Lahtinen.