KKO:2017:17

A vaati kanteessaan, että työnantajayhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle korvausta työtapaturmassa saatujen vammojen johdosta aiheutuneesta työansion menetyksestä euromääräinen summa kuukausittain siihen saakka, kunnes hän täyttää 65 vuotta. Kanteen mukaan korvauksesta oli vähennettävä, mitä A:lle on maksettu tai tullaan maksamaan sairauspäivärahaa, työttömyyskorvausta, palkkaa tai eläkettä. A ei esittänyt selvitystä saamistaan tuloista, vaan katsoi, että ne tuli selvittää vasta täytäntöönpanovaiheessa. Yhtiö kiisti kanteen perusteeltaan ja määrältään. Hovioikeus antoi perusteiltaan kanteen mukaisen tuomion.

Korkein oikeus katsoi lausumillaan perusteilla, että myös tulevaan aikaan kohdistuvan ansionmenetyksen määrän tuli ilmetä tuomiosta. Kun kantaja ei ollut esittänyt selvitystä ansionmenetyksestään, kanne hylättiin. (Ään.)

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Alempien oikeuksien ratkaisut

Kanne ja vastaus sekä Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio 29.11.2012 ja Vaasan hovioikeuden tuomio 31.3.2014 on tarpeellisilta osin selostettu Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Päivikki Hirvelä. Hovioikeudessa asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Raija Liljenfeldt, Pasi Vihla ja Maija Hakkarainen-Ylänkö.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Are Oy:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna siihen kysymykseen, onko hovioikeus voinut asettaa työnantajayhtiölle tuomiolauselman mukaisen suoritusvelvollisuuden ansionmenetyksen korvaamisesta. Kysymys valitusluvan myöntämisestä muulta osalta siirrettiin ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

Are Oy vaati valituksessaan ensisijaisesti, että kanne jätetään ansionmenetyksen korvaamista koskevan vaatimuksen osalta tutkimatta ja hylätään näyttämättömänä toissijaisesti esitetyn vahvistusvaatimuksen osalta, ja toissijaisesti, että vaatimukset hylätään.

A vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Välitoimet

Korkein oikeus on pyytänyt valtakunnanvoudilta lausunnon tuomiolauselman yksilöinnin merkityksestä tuomion täytäntöönpanossa ulosottoviranomaisen kannalta. Valtakunnanvouti on antanut lausunnon.

Are Oy ja A ovat antaneet pyydetyt lausumat valtakunnanvoudin lausunnon johdosta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Ratkaisu valituslupahakemukseen

Are Oy:lle myönnetään valituslupa myös siltä osin kuin kysymys luvan myöntämisestä on siirretty ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

Pääasiaratkaisun perustelut

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

1. A on vaatinut 19.11.2010 vireille tulleessa kanteessaan oikeudenkäynnin aikana täsmennettynä, että Lemminkäinen Talotekniikka Oy, nykyiseltä nimeltään Are Oy (jäljempänä yhtiö), velvoitetaan suorittamaan hänelle korvausta hänen työtapaturmassa saamiensa vammojen johdosta aiheutuneesta ansionmenetyksestä 4 099 euroa kuukaudessa 22.10.2007 lukien, ei kuitenkaan ajanjaksoilta 17. – 21.11.2008 ja 26.5. – 23.6.2009, siihen saakka, kunnes hän täyttää 65 vuotta. Kanteen mukaan korvausmääristä oli vähennettävä, mitä A:lle on maksettu tai tullaan maksamaan sanottua vahingonkorvausta koskevina ajankohtina sairauspäivärahana, työttömyyskorvauksena, palkkana tai eläkkeenä.

2. A on vaatinut toissijaisesti, että käräjäoikeus vahvistaa hänellä olevan oikeus sanottuun vahingonkorvaukseen laskettuna 85 prosentin mukaan eli 3 484,15 euroon kuukaudessa.

3. Yhtiö on vaatinut ensisijaisesti, että korvausvaatimus jätetään puutteellisena tutkimatta. A ei ollut ilmoittanut niiden eläkkeiden ja muiden korvausten määrää, jotka pitäisi ottaa huomioon vähennyksenä korvauksista.

4. Yhtiö on vaatinut toissijaisesti, että vaatimus hylätään. A oli saanut ainakin työkyvyttömyyseläkettä ja tuloja kalastuksesta, mutta hän ei ollut esittänyt näistä eduista tai ansioista selvitystä. A oli lisäksi laiminlyönyt rajoittaa vahinkoaan luopumalla kielteistä tapaturmaeläkepäätöstä koskevasta valituksestaan vakuutusoikeudessa.

5. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on tuomiossaan 29.11.2012 todennut varanneensa A:lle valmistelussa ja jatkovalmistelussa tilaisuuksia esittää selvitystä ja todistelua hänelle maksetuista korvauksista, eläkkeistä ja palkkatulosta. Selvitystä esittämättä A oli ilmoittanut, että sanottu selvittely tuli tehdä vasta tuomion täytäntöönpanon yhteydessä. Käräjäoikeus on edelleen todennut, että koska kantaja sai dispositiivisessa riita-asiassa itse päättää, mitä todistelua esittää, ei vaatimusta voitu jättää oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 5 §:n nojalla tutkimatta.

6. Käräjäoikeus on lausunut, ettei A:n vaatimaa tuomiota voida panna täytäntöön, koska vaatimuksessa ei ollut yksilöity vähennettäviä korvauksia, ja koska esimerkiksi yleinen toteamus palkan vähentämisestä oli epäselvä. Käräjäoikeus on jättänyt kanteen ansionmenetyksestä tutkimatta. Sen varalta, että vaatimus pitäisi tutkia, käräjäoikeus on lausunut jääneen näyttämättä, että A:lle olisi syntynyt korvattavaa ansionmenetystä, minkä vuoksi kanne tulisi hylätä.

7. A:n valituksen johdosta Vaasan hovioikeus on tuomiossaan 31.3.2014 lausunut, että A:n vaatimuksesta kävi ilmi, millaisen tuomion hän halusi asiassa annettavaksi. Vaatimusta oli pidettävä oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan säännös huomioon ottaen riittävän täsmällisenä. Kun oikeuskäytännössä oli vielä vakiintuneesti tuomittu maksettavaksi vastaavasti yksilöityjä korvauksia (esim. KKO 1997:147), käräjäoikeuden ei olisi pitänyt jättää vaatimusta tutkimatta. Koska käräjäoikeus oli lausunut vaatimuksesta myös asiallisesti, hovioikeus on viivytyksen välttämiseksi ottanut asian välittömästi tutkittavakseen.

8. Hovioikeus on hylännyt vaatimuksen ansionmenetyksestä 7.8.2009 edeltävältä ajalta näyttämättömänä. Muilta osin vaatimus oli tapaturmavakuutuslain 16 §:n 1 momentin 2 kohdan täyden korvauksen laskemistapaa osoittava säännös huo¬mioon ottaen hyväksyttävä A:n vaatimalla tavalla siihen asti, kunnes hän täyttää 65 vuotta. A:n ei voitu katsoa myötävaikuttaneen vahinkoonsa peruuttamalla valituksensa vakuutusoikeudessa.

9. Hovioikeus on tuomiolauselmallaan velvoittanut yhtiön suorittamaan A:lle vahingonkorvauksena työansion menetyksestä 3 484,15 euroa kuukaudessa 7.8.2009 lukien, vuodesta 2010 lähtien työeläkeindeksillä korotettuna, siihen saakka, kunnes tämä täyttää 65 vuotta. Korvausmääristä oli vähennettävä, mitä A:lle oli maksettu tai tullaan maksamaan sanottua vahingonkorvausta koskevina ajankohtina sairauspäivärahana, työttömyyskorvauksena, palkkana tai eläkkeenä.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

10. Yhtiö on valituksessaan Korkeimpaan oikeuteen katsonut, että hovioikeuden tuomio ei ole asianmukainen, koska siinä ei ole yksilöity määrältään niitä vähennyksiä, jotka vahingonkorvauksen enimmäismäärästä on vähennettävä. Yhtiön mukaan A:n ansionmenetyksen korvaamista koskeva vaatimus tulee jättää tutkimatta, koska vaatimusta ei ole yksilöity riittävästi. Mikäli vaatimus tutkitaan, se tulee hylätä, koska A ei ole näyttänyt, että hänelle olisi aiheutunut ansionmenetystä. Vaatimus tulee hylätä myös siksi, että A on laiminlyönyt vahinkonsa rajoittamisen, kun hän on asian ollessa vireillä käräjäoikeudessa peruuttanut tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksestä tekemänsä valituksen.

11. A on valitukseen vastatessaan lausunut, että velkojan velvollisuus antaa tarpeelliset tiedot perustuu tuomiolauselmaan eikä mitään vähennyksiä voida tehdä, ellei velkoja anna luotettavaa selvitystä niiden määrästä. Rikastumiskiellosta johtuu, että vaikka tuomiolauselma olisi puutteellinen vähennysten osalta, velkoja ei pääse tästä hyötymään. Vähennykset ovat yksityiskohtaisesti verotustiedoista selvitettävissä tai maksajan ilmoituksin vahvistettavissa. Prosessitaloudelliset syyt ja hovioikeuksien vakiintunut oikeuskäytäntö puoltavat tehtyä ratkaisua.

12. Yhtiö ei ole enää Korkeimmassa oikeudessa riitauttanut sitä, että A:n aivovamma on ollut syy-yhteydessä yhtiön vastuulla olevaan työtapaturmaan. A ei ole hakenut muutosta hovioikeuden tuomioon, jolla hänen korvausvaatimuksensa 7.8.2009 edeltävältä ajalta on hylätty. Asiassa on siten riitaista enää se, onko A:lle aiheutunut aivovammasta korvattavaa ansionmenetystä 7.8.2009 alkaen ja mikä mahdollisen ansionmenetyksen määrä on.

13. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys ensiksi siitä, onko A:n vaatimus voitu tutkia. Mikäli vaatimus on voitu tutkia, kysymys on siitä, miten vastaajan ansionmenetyskorvausta koskeva suoritusvelvollisuus on tuomiossa yksilöitävä. Arvioitavana on tällöin erityisesti se, voidaanko suoritusvelvollisuus määrittää siten, että tuomiossa ilmoitetusta korvauksen enimmäismäärästä on vähennettävä sellaisia velkojan tuloja, joita ei ole tuomiossa yksilöity vaan joiden määrä selvitetään vasta tuomion antamisen jälkeen täytäntöönpanossa.

14. Riippuen ratkaisusta edellä mainittuun kysymykseen Korkeimman oikeuden arvioitavaksi voi tulla kanteen yksilöinnin ja sen tueksi esitetyn näytön merkitys tuomioistuimen ratkaisussa. Kysymys on tältä osin siitä, miten tuomioistuimen on asiassa arvioitava se, että ansionmenetyskorvausta asiassa vaaditaan siten, ettei korvauksesta vähennettäviä määriä ilmoiteta eikä niistä esitetä näyttöä asian ratkaisevalle tuomioistuimelle.

15. Korkeimman oikeuden arvioitavaksi voi riippuen kannanotosta edellä mainittuihin kysymyksiin tulla myös se, onko A peruuttamalla valituksensa vakuutusoikeudessa laiminlyönyt vahinkonsa rajoittamisen siten, että hänellä ei ole oikeutta saada korvausta ansionmenetyksestään.

Ansionmenetystä koskevan korvauksen määrittämisestä

16. Työsopimuslain 12 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan työnantajan, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tai laiminlyö työsuhteesta tai työsopimuslaista johtuvia velvollisuuksia, on korvattava työntekijälle siten aiheuttamansa vahinko. Työsopimuslaissa ei säädetä vahingonkorvauksen suuruuden määrittämisestä.

17. Henkilövahingon kärsineelle ansionmenetyksestä maksettavasta korvauksesta säädetään vahingonkorvauslain 5 luvussa. Vahingonkorvauslain 1 luvun 1 §:n mukaan laki ei koske sopimukseen perustuvaa tai muussa laissa säädettyä korvausvastuuta, ellei vahingonkorvauslaissa tai muussa laissa toisin säädetä. Oikeuskäytännössä on kuitenkin katsottu eräiden vahingonkorvauslain säännösten ilmentävän yleisiä vahingonkorvausoikeudellisia periaatteita, joilla on merkitystä myös vahingonkorvauslain soveltamisalan ulkopuolella. (Ks. esim. KKO 2006:56, kohta 12.)

18. Korkein oikeus katsoo, että korvaus henkilövahingon aiheuttamasta ansionmenetyksestä on perusteltua määrätä samojen periaatteiden mukaan riippumatta siitä, perustuuko korvausvelvollisuus vahingonkorvaus- vai työsopimuslakiin.

19. Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 a §:n mukaan ansionmenetyksestä määrätään korvaus ottamalla lähtökohdaksi arvio ansiotulosta, jonka vahinkoa kärsinyt olisi ilman vahinkotapahtumaa saanut. Tästä vähennetään ansiotulo, jonka vahinkoa kärsinyt vahinkotapahtumasta huolimatta on saanut tai olisi voinut saada taikka jonka hänen arvioidaan vastaisuudessa saavan ottaen huomioon hänen työkykynsä, koulutuksensa, aikaisempi toimintansa, mahdollisuutensa uudelleen kouluttautumiseen, ikänsä, asumisolosuhteensa ja näihin verrattavat muut seikat.

20. Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 a ja 8 §:n säännöksiä koskevista esitöistä (HE 167/2003 vp s. 36 – 37, 64) käy ilmi, että ansionmenetyksestä tuomittavassa korvauksessa on tavoitteena lopputulokseltaan täsmällinen määrä, vaikka se perustuisi arvioon. Näin ollen näiden säännösten valossa tuomioistuimen tuomio on lähtökohtaisesti puutteellinen, jos siitä ei ilmene se rahamäärä, joka on tuomioistuimen korvausharkinnan lopputulos ansionmenetyksen suuruudesta. Suoritustuomio tulee antaa tietyn korvausmäärän suorittamiseen velvoittavana.

21. Ansionmenetyksenä korvataan saamatta jääneen ansiotulon lisäksi tuleva ansionmenetys. Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisussa KKO 2007:52 lausutun mukaisesti lähtökohtana on, että korvausta vaativan tulee näyttää toteen korvauksen edellytykset, muun ohella se, että vahinkoa on aiheutunut. Vastapuolella ei vaatimuksen torjuakseen ole velvollisuutta osoittaa, ettei vahinkoa ole aiheutunut. Tällaista näyttövelvollisuuden jakautumista puoltavat myös käytännölliset seikat. Tulon menetyksen määrän kannalta merkityksellisiä ovat usein sellaiset henkilökohtaisiin olosuhteisiin liittyvät seikat, jotka ovat lähtökohtaisesti vain vahingonkärsijän selvitettävissä (kohdat 4 ja 5).

22. Näyttövelvollisuus siitä, että vahinkoa jo on aiheutunut, kuuluu edellä todetun mukaan kantajalle. Kun kysymys on tulevan ansionmenetyksen korvaamisesta, tuomioistuin määrää korvauksen arvioimalla tulevat ansiot määrityshetken tiedon mukaisesti. Selvitysvelvollisuus on korvausta vaativalla myös niistä seikoista, joihin tulevan ansionmenetyksen ar¬viointi perustetaan. Esitetystä selvityksestä käytännössä riippuu se, missä määrin vastaajalta edellytetään vastanäyttöä kanteen torjumiseksi.

Täytäntöönpanoa koskevista säännöksistä

23. Ulosottokaaren 3 luvun 2 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan ulosottohakemuksessa on ilmoitettava hakijan saatavan määrä sekä koron laskemista varten ulosottoperusteen antamisen tai edellisen ulosottokerran jälkeisten lyhennysten määrät ja ajankohdat. Luvun 3 §:n mukaan jos jokin hakemuksessa ilmoitettu tieto myöhemmin muuttuu, hakijan on viipymättä ilmoitettava siitä ulosottomiehelle. Luvun 9 §:n mukaan jos ulosottomies havaitsee täytäntöön pantavan tuomion niin epäselväksi tai epätäydelliseksi, ettei siitä käy selville, mihin vastaaja on velvoitettu, asianosainen ohjataan kantelemaan tuomiosta.

24. Luvun 31 §:n mukaan ulosottomiehen on hankittava viran puolesta päätöksen tekemistä varten ulosottomenettelyssä kohtuudella saatavissa olevaa selvitystä asian edellyttämässä laajuudessa. Väitteen tai vaatimuksen esittäjän tulee esittää ne asiakirjat ja muut todisteet, joihin hän vetoaa perusteinaan.

25. Ulosottokaaren 10 luvun 7 §:n mukaan ulosottomies antaa osoituksen täytäntöönpanoriitakanteen nostamiseen, jos tehdyn väitteen tai vaatimuksen tueksi on esitetty todennäköisiä perusteita ja ulosottoasia on tämän johdosta tullut epäselväksi eikä selvitystä voida hankkia ulosottomenettelyssä.

Tuomion pakkotäytäntöönpanosta käytännössä

26. Korkein oikeus on pyytänyt valtakunnanvoudilta lausunnon tuomiolauselman yksilöinnin merkityksestä tuomion täytäntöönpanossa ulosottoviranomaisen kannalta.

27. Täytäntöönpantavan suoritusvelvoitteen määrää voidaan lausunnon mukaan joutua tutkimaan ulosottomenettelyssä eri syistä, kuten niin sanottujen jälkisattumusten vuoksi. Tällaisia ovat esimerkiksi maksu, kuittaus, vanhentuminen ja muut maksun lakkaamiseen liittyvät kysymykset. Ulosottomenettelyssä ei toisaalta voida tutkia ennen tuomion antamista tapahtuneiden seikkojen merkitystä.

28. Ulosottomenettelyssä voidaan panna täytäntöön tuomio, jossa maksettavasta korvauksesta on määrätty vähennettäväksi korvauksen saajan saama muu tulo. Täytäntöönpano voi kuitenkin osoittautua työlääksi.

29. Kun saatavasta on tehtävä vähennyksiä, joiden määrä on velkojan tiedossa, perittävän määrän ilmoittaminen jää ulosoton hakijan vastuulle. Ulosottoviranomaisella ei ole oikeutta saada tietoja ulosoton hakijan tuloista sivulliselta tai toiselta viranomaiselta.

30. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnin seurauksena voi olla ulosoton keskeyttäminen tai peruuttaminen taikka rikosoikeudellinen seuraamus. Jos perittävästä määrästä syntyy epätietoisuutta, siitä voidaan tehdä väite tai vaatimus, jonka johdosta ulosottomies tekee päätöksen. Väitteen ja vaatimuksen esittäjän tulee esittää ne asiakirjat ja muut todisteet, joihin hän vetoaa perusteinaan. Jos väitteen tai vaatimuksen tueksi on esitetty todennäköisiä perusteita ja ulosottoasia on tämän johdosta tullut epäselväksi eikä selvitystä voida hankkia ulosottomenettelyssä, voidaan antaa osoitus täytäntöönpanoriitakanteen nostamiseksi.

31. Korkein oikeus toteaa, että suorituskanteen päämääränä on täytäntöönpanokelpoinen tuomio. Tuomiossa asetetun velvoitteen tulee olla niin selvä ja täsmällinen, että vapaaehtoinen suoritus ja tarvittaessa pakkotäytäntöönpano on sen perusteella mahdollinen. Tarkoitus ei ole, että oikeudenkäynnin lopputulos jäisi riippumaan myöhemmästä lisäselvityksestä. Mahdollista toisaalta on, että asianosaiset yhteisymmärryksessä jättävät suoritettavassa määrässä huomioon otettavan korvauksensaajan ansionkehityksen myöhemmän selvityksen varaan. Näin voi tapahtua esimerkiksi silloin, kun maksuvelvollisella on lakiin perustuva oikeus tai tosiasiallinen mahdollisuus saada tieto vahingonkärsijän saamista etuuksista.

Onko A:n vaatimus voitu tutkia

32. A on vaatinut edellä todetuin tavoin suoritustuomiota, jossa tuomittavasta vahingonkorvauksen enimmäismäärästä tuli vähentää, mitä hänelle on maksettu tai tullaan maksamaan sairauspäivärahana, työttömyyskorvauksena, palkkana tai eläkkeenä. Yhtiö on voinut ottaa kantaa vaatimukseen. Kanteen perusteella jää epäselväksi, mikä olisi ollut muiden ansiotulojen kuin palkan merkitys ansionmenetyksen laskemisessa. Tähän hovioikeuden olisi tullut ottaa kantaa. Kuten hovioikeus on lausunut, kanne ei kuitenkaan ole ollut sillä tavoin epäselvä, ettei siitä olisi käynyt ilmi, millaista suoritustuomiota kantaja on kanteessaan vaatinut (ks. HE 15/1990 vp s. 49). Hovioikeus on voinut kumota käräjäoikeuden päätöksen jättää kannevaatimus tutkimatta ja tutkia vaatimuksen.

Onko hovioikeus voinut määrätä tuomiolauselman mukaisen suoritusvelvollisuuden

33. Siltä osin kuin kysymys on ollut käräjäoikeuden tuomiota edeltävästä ajasta, käräjäoikeus on ratkaisussaan hylännyt työansion menetystä koskevat vaatimukset kokonaan eikä siten ole lausunut korvattavasta ansionmenetyksestä vähennettävistä tuloista. Hovioikeuden antaessa tuomionsa A:n tosiasiallisesti saamat tulot ovat olleet selvitettävissä vielä yhtä täyttä kalenterivuotta pidemmältä ajalta kuin käräjäoikeudessa. Hovioikeus ei ole kuitenkaan ottanut kantaa A:n jo tosiasiallisesti saamien tulojen määrään.

34. Korkein oikeus toteaa, että vahingonkorvauksen määrään vaikuttavat seikat, jotka ovat käsillä jo oikeudenkäynnin aikana, on lähtökohtaisesti tutkittava oikeudenkäynnissä. Tällaisten seikkojen tutkiminen ei kuulu ulosottoviranomaiselle tuomion täytäntöönpanon yhteydessä.

35. Siltä osin kuin kysymys on tuomion jälkeisestä ajasta, vahingonkorvauslain edellä kuvatuista säännöksistä ilmenevä selvä lähtökohta on, että vahingonkärsijän tulevat ansiot ensi sijassa arvioidaan ja tuomittavasta korvauksesta vähennetään näin arvioidut tulot. Tarkoituksena ei ole, että tältäkään osin täytäntöönpanossa selvitettäväksi jätettäisiin se, millaisiksi vahingonkärsijän ansiot ja korvauksen tosiasiallinen määrä tuomion antamisen jälkeen muodostuvat.

36. Tässä asiassa yhtiö on koko oikeudenkäynnin ajan vaatinut A:ta tarkemmin yksilöimään saamansa muut tulot ja esittämään niistä selvitystä. Yhtiö on perustellut tätä vaatimustaan sillä, että A:n laiminlyönti on heikentänyt sen mahdollisuuksia arvioida A:n vaatimuksen oikeellisuutta, harkita sovinnon mahdollisuutta sekä antaa asiassa yksilöity ja perusteltu vastaus. Vaatimuksen puutteellisen yksilöinnin vuoksi yhtiöllä ei olisi myöskään mahdollisuutta suorittaa siltä vaadittua määrää vapaaehtoisesti, koska vaatimuksen suuruuteen vaikuttavat seikat ovat vain A:n tiedossa.

37. A ei ole käräjäoikeuden hänelle varaamista tilaisuuksista huolimatta ennen käräjäoikeuden pääkäsittelyä esittänyt selvitystä saamistaan tuloista. Hän ei ole myöskään hovioikeudelle tarjonnut tällaista selvitystä, jolloin ei ole ollut tarvetta arvioida, olisiko A:lla ollut pätevä syy selvityksen esittämiseen vasta tuossa vaiheessa. A on päinvastoin pysynyt vaatimuksissaan, joiden mukaan suoritustuomio tulee asiassa antaa kanteessa esitetyn sisältöisenä ja korvauksesta vähennettävien tulojen määrän selvittäminen tulee jättää täytäntöönpanovaiheessa tehtäväksi. Korkein oikeus katsoo kysymyksessä olevan kantajan tietoinen ratkaisu olla esittämättä oikeudenkäyntivaiheessa selvitystä ansionmenetyksestä vähennettävistä tuloistaan.

38. Hovioikeus on tuomionsa perusteluissa todennut, että oikeuskäytännössä on vakiintuneesti tuomittu korvauksia maksettavaksi A:n kanteessa vaatimin tavoin yksilöitynä. Hovioikeus on tältä osin viitannut ennakkopäätökseen KKO 1997:147. Korkein oikeus toteaa, että tapauksessa on ollut maksuvelvolliseksi tuomitun valituksen johdosta kysymys siitä, oliko korvausvaatimus tietyn ajankohdan jälkeen ennenaikainen, sekä erään korvauksen oikeudellisesta luonteesta. Ratkaisussa on nimenomaan todettu, ettei kysymys vahingonkärsijälle maksettavan kuukausittaisen ansionmenetyskorvauksen määrästä tai siitä tehtävistä vähennyksistä ollut ollut enemmälti Korkeimman oikeuden käsiteltävänä. Ennakkopäätöksessä KKO 1997:65 on tehty vähennysten osalta samanlainen huomautus.

39. Lisäksi arvioinnissa on otettava huomioon, että lainsäädäntö on muuttunut edellä mainittujen ratkaisujen antamisen jälkeen. Vuoden 2006 alusta voimaan tulleen vahingonkorvauslain 5 luvun 8 §:n nojalla ansionmenetyksestä määrättyä korvausta voidaan muuttaa olosuhteiden muuttumisen perusteella. Lainkohdan mukaan jos suoritettavan korvauksen määräämisen perusteena olleet olosuhteet ovat olennaisesti muuttuneet sen jälkeen, kun korvaus on tuomiolla vahvistettu tai siitä on sovittu, korvauksen määrää tai sen suorittamistapaa voidaan muuttaa. Säännös on tarkoitettu tilanteisiin, joissa korvaus on määrätty olosuhteiden tulevaa kehitystä koskevien oletusten perusteella ja nämä oletukset ovat myöhemmin osoittautuneet olennaisesti virheellisiksi (HE 167/2003 vp s. 64).

40. Sanottu lainmuutos lieventää lainvoimaisen korvaustuomion oikeusvoimavaikutusta ja sallii sekä kantajalle että vastaajalle korvauksen määrän muuttamista koskevan kanteen nostamisen olosuhteiden olennaisen muutoksen perusteella. Tämä laajentaa tuomioistuimen edellytyksiä määrätä tuleva ansionmenetys arvionvaraisena ilman että kannetta tulisi hylätä ennenaikaisena. Näitä samoja periaatteita on perusteltua soveltaa myös työsopimuslakiin perustuvan, henkilövahingosta johtuvan ansionmenetyskorvauksen osalta.

41. Korkein oikeus toteaa, että riitaisten seikkojen selvittäminen kuuluu oikeudenkäyntiin eikä täytäntöönpanoon. Oikeudenkäynnissä toteutuu myös kantajalle kuuluva velvollisuus näyttää kanteensa perusteet toteen. Nämä riita-asian vastaajan asemaan merkittävästi vaikuttavat seikat on asiassa tullut ottaa huomioon yhtiön vastustaessa kannetta muun ohella sillä perusteella, ettei A ole esittänyt selvitystä tuloistaan. Hovioikeuden olisi tullut näytön arvioinnissaan harkita, mitä ratkaisuun vaikuttaa se, ettei kantaja esitä selvitystä kanteensa perusteiden tueksi.

42. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden olisi tullut käytettävissään olleen oikeudenkäyntiaineiston perusteella ratkaista, onko A:lle aiheutunut korvattavaa ansionmenetystä ja kuinka paljon, eikä jättää mahdollisen ansionmenetyksen määrää täytäntöönpanossa selvitettäväksi.

A:n ensisijainen vaatimus

43. A on ensisijaisesti vaatinut, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle korvausta ansionmenetyksestä.

44. Tuomioistuimen tulee harkita, millainen vaikutus näytön arvioinnissa on kantajan kanteensa tueksi esittämän näytön olennaisilla puutteilla. Tämä näyttöharkinta on suoritettava myös tilanteessa, jossa kysymys on tulevaan aikaan kohdistuvasta ansionmenetyskorvauksesta.

45. A ei ole asiassa esittänyt mitään selvitystä vaatimastaan ansionmenetyskorvauksesta vähennettävistä saamistaan muista tuloista. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, ettei A ole esittänyt riittävää selvitystä siitä, että hänelle on aiheutunut ansionmenetystä, jonka määrä tuomioistuimen olisi vahingonkorvauslain 5 luvun 2 a §:stä ilmeneviä periaatteita soveltaen arvioitava. Tällä perusteella A:n ensisijainen vaatimus on hylättävä. Kohdassa 15 tarkoitetusta vahingonkärsijän velvollisuudesta vahinkonsa rajoittamiseen ei asiassa ole tarpeen lausua.

A:n toissijainen vaatimus vahvistustuomiosta

46. A on vaatinut toissijaisesti, että hänellä vahvistetaan olevan oikeus korvaukseen ansionmenetyksestä pysyvän työkyvyttömyyden perusteella, kunnes hän täyttää 65 vuotta.

47. Korkein oikeus toteaa, että oikeus korvaukseen ansionmenetyksestä edellyttää, että A:lle on aiheutunut ansionmenetystä. Vahvistustuomion kohteena on konkreettisen oikeussuhteen olemassaolo, vaikka siinä ei anneta täytäntöönpanokelpoista ratkaisua suoritusvelvollisuuden määrästä. Myös vahvistusvaatimuksen osalta näyttötaakka ansionmenetyksestä on A:lla. Kun A ei ole näyttänyt ansionmenetystä, hänellä ei voida vahvistaa olevan oikeutta sitä koskevaan korvaukseen. Sen vuoksi myös A:n toissijainen vaatimus on hylättävä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio työansion menetystä koskevan vahingonkorvausvelvollisuuden osalta kumotaan. Kanne tältä osin hylätään ja Are Oy (entinen Lemminkäinen Talotekniikka Oy) vapautetaan velvollisuudesta suorittaa A:lle korvausta työansion menetyksestä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki (eri mieltä), Juha Häyhä, Soile Poutiainen, Pekka Koponen ja Jarmo Littunen. Esittelijä Mia Hoffrén.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Mansikkamäki: A:n ensisijaisena esittämän suoritustuomiota koskevan vaatimuksen osalta lausun seuraavaa:

A:n kanteen mukaan asiassa vastaajana oleva A:n entinen työnantaja (yhtiö) tuli velvoittaa suorittamaan hänelle kuukausittain korvausta ansionmenetyksestä kanteessa yksilöity määrä, kunnes hän täyttää 65 vuotta. Korvausmääristä tuli vähentää, mitä A:lle oli maksettu tai tullaan maksamaan sairauspäivärahana, työttömyyskorvauksena, palkkana tai eläkkeenä. Yhtiö on vaatinut ensisijaisesti, että vaatimus jätetään puutteellisena tutkimatta, ja toissijaisesti, että se hylätään näyttämättömänä. Käräjäoikeuden varattua A:lle tilaisuuksia esittää selvitystä ja todistelua sanotuista vähennyseristä A on ilmoittanut, että selvittely tuli tehdä vasta tuomion täytäntöönpanossa, ja pysynyt vaatimuksessaan. Käräjäoikeuden jätettyä kanteen ensisijaisesti täytäntöönpanokelvottomana tutkimatta hovioikeus on tutkinut ja hyväksynyt sen perusteiltaan ja vähennyslausekkeineen.

Asiassa on ensisijaisesti kysymys siitä, onko hovioikeus saanut tutkia kanteen.

Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan haastehakemuksessa on ilmoitettava kantajan yksilöity vaatimus. Kuten lain esitöistä ilmenee, vaatimuksen tulee olla niin yksilöity, että siitä käy ilmi, minkälaisen tuomion hakija haluaa asiassa annettavan (HE 15/1990 vp s. 49). Oikeuskirjallisuudessa tämän on katsottu merkitsevän sitä, että kanteesta tulee ilmetä joko nimenomainen rahamääräinen vaatimus tai vähintäänkin sen täsmällinen laskuperuste.

Totean enemmistön tavoin, että A:n kanteesta on käynyt sinänsä ilmi, millaista suoritustuomiota hän on vaatinut. Katson kuitenkin, ettei kanne ole täyttänyt sen yksilöinnille asetettavia vaatimuksia, minkä seurauksena myöskään kanteen mukainen tuomio ei ole selkeä ja yksiselitteinen, ja siten täytäntöönpantavissa.

Tuomio merkitsee ensinnäkin yhtiön lausumin tavoin sitä, ettei suoritusvelvoitteen vapaaehtoinen täyttäminen ole mahdollista, kun maksuvelvollisella ei ole tietoa vähennettävistä määristä. Tuomio merkitsee myös sitä, ettei tuomioistuin ole ratkaissut sitä riidanalaista ja monisyistä kysymystä, onko A:ta kohdanneesta työtapaturmasta aiheutunut hänelle taloudellista vahinkoa, vaan vahinko ja sen määrä on jäänyt tosiasiassa täytäntöönpanoviranomaisen ratkaistavaksi. Ulosottomiehellä ei kuitenkaan ole lakiin perustuvaa oikeutta vaatia velkojalta tietoja esimerkiksi hänen tuloistaan. Tuomio voi siten merkitä sitä, että korvausvelvollisuutta koskeva riita siirtyy täytäntöönpanoriitana uuteen oikeudenkäyntiin, jossa näyttövelvollisuus korvausta vaativan lähtökohtaisesta näyttötaakasta poiketen on hänen vastapuolellaan. Kun jo täytäntöönpanoriitaosoituksen antaminen edellyttää, että velallinen esittää todennäköisiä syitä väitteensä tueksi, näyttötaakan merkitys korostuu tilanteessa, jossa velallisen mahdollisuudet hankkia näyttöä ovat selvästi velkojaa heikommat tai niitä ei ole lainkaan. Uusi oikeudenkäynti asiassa, jota kanne alunperinkin on koskenut, on turha, pitkittää asian selvittämistä ja aiheuttaa tarpeettomia oikeudenkäyntikuluja.

Edellä lausutun perusteella katson, että ne keskeiset säännöt ja periaatteet, jotka koskevat oikeudenkäyntiä ja sen oikeudenmukaisuutta, ovat tulleet hovioikeudessa sivuutetuiksi, ja että tämä on johtunut kanteen muotoilusta. Pidän selvänä, että A:n olisi tullut ilmoittaa vaatimansa vahingonkorvaus rahamäärältään täsmällisenä riippumatta siitä, miten työläitä laskelmia vaatimuksen esittäminen olisi edellyttänyt, olisiko vaatimuksen tueksi ollut esittävissä näyttöä lainkaan tai vain vaikeuksin, samoin kuin siitä, että vahingon määrä olisi viime kädessä mahdollisesti jäänyt oikeudenkäymiskaaren 17 luvussa säädetyn mukaisesti tuomioistuimen arvion varaan.

Katson sen vuoksi, ettei kanteen tutkimiselle ole ollut edellytyksiä. Koska yhtiöllä ei ole sopimukseen tai lakiin perustuvaa oikeutta kanteessa tarkoitetun tiedon saantiin vahingonkärsijän muista lähteistä saamista etuuksista, sille seikalle, miten kanteet ja ratkaisut esimerkiksi tapaturma- ja liikennevakuutusasioissa muotoillaan, ei voida antaa tässä asiassa merkitystä. Kumoan hovioikeuden tuomion ja jätän ratkaisun tältä osin käräjäoikeuden tutkimattajättämisratkaisun varaan.

Enemmistön päädyttyä ratkaisemaan asian näyttöharkinnan perusteella totean, ettei tuomioistuin saa oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan tuomita muuta kuin asianosainen on vaatinut. Vaatimuksen sitovuus merkitsee puolestaan asianosaisen kannalta sitä, että hän kantaa haitallisen seuraamuksen vaatimuksensa muotoilusta. Seurauksena on tässä tapauksessa A:n kannevaatimuksen sisältö ja nimenomainen tarkoitus huomioon ottaen kanteen jättäminen tutkimatta. Sille seikalle, että yhtiö on vaatinut toissijaisesti kanteen hylkäämistä näyttämättömänä, ei voida antaa merkitystä arvioitaessa A:n vaatimistaakkaa.

Aänestyssääntöjen johdosta velvollisena kuitenkin ottamaan kantaa myös näyttöön ilmoitan hyväksyväni enemmistön kohdassa 45 lausuman.

Vahvistusvaatimuksen osalta olen Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevällä kannalla.